Joulun perinteinen visa, osa kysymyksistä kaksiosaisia.
Voittajalle vuoden 2013 joulutietäjän arvonimi.
Pisteiden mennessä tasan on voittaja aikaisemmin vastauksen antanut.
Vastausaikaa lauantaihin 28.12.2013 klo 24:00 asti.
1. Mikä hevonen on Suomessa yltänyt viimeksi yli kymmeneen voittoon vuodessa kaksi vuotta peräjälkeen?
2. Milloin Kaarlo Partanen kaartoi viimeksi voittajaesittelyyn?
3. Mikä on iältään vanhin noteerattu ravureiden SE-aika?
4. Mikä hevonen on voittanut Finlandia-ajon peitsaamalla maaliin?
Mikä hevonen on tullut Elitloppetissa totoon peitsaamalla loppusuoralla hylkyyn riittävällä määrällä?
5. Mikä lähtö oli kuluvan vuoden katsotuin Ruotsin ATG:n videokirjastossa?
6. Kenen mukaan on Ruotsin kärkiohjastaja Björn Goop ristitty?
Mikä on hänen isänsä Olle Goopin virallinen etunimi?
7. Mikä suomalaisomisteinen hevonen on viimeksi voittanut Ranskan ravipyhätössä Vincennesissä?
8. Reilu vuosi sitten rantautui ensimmäiset Ufo-kärryt Suomeen. Kaksi valmentajaa hommasivat tuolloin ne samalla kuljetuksella, ketkä?
9. Kuluneena vuotena kilpaili ainakin kerran Suomessa emä ja sen varsa samassa lähdössä, missä ja milloin?
10. Forssan tuleva toimari Jari Isometsä oli mm. osakkaana tamma Plant The Seedissä, mikä oli hevosen kilpauran kohokohta?
Mikä hevonen tuli tuossa juoksussa toiseksi?
Vastaukset
Kirjoittanut kysymykset
Tosi mielenkiintoiset
olet nykässyt. Kiitos niistä.
Kirjoittanut Laamapaita
kysymys8
Tuohon 8. kysymykseen voisi vielä lisätä että "Kuka ajoi sitä autoa jolla ne kärryt tuotiin ?" ;-D
Kirjoittanut Piipari
Ykköskyssäriin
voipi sanoa, että Asante.
Kakoseen 9.12-2013 Jkl
jne.
Kirjoittanut jälkijuna
Kaarlo
Partasia ajaa tänä päivänäkin,jopa Valtakunnallisella tasolla,siis tarkennus?
Kirjoittanut doomsday
tarkennuksia
Tarkennuksena edelliseen.
Kyllä jokainen kysymys on tarkoitettu vastattavaksi siten kuin ne kysymykset on kirjoitettu :)
Kirjoittanut Häijään Neste
vastauksia
3 ) Vilperi,3000m vuodelta 1966
8 ) Jarno Kauhanen ja Jyri Hellevuo
Kirjoittanut spelare
vastauksia
4. giesole de lou/callit
5. sanoi Hultman mitä hyvänsä, niin Elitloppetin finaali.
6. jonkun tennispelaajan/olaf
10. prijs de giganten/sea cove
Kirjoittanut PJK-
Jotakin
1.-3. jo vastattu oikein.
4B. Callit
5. Arvauksena Elitloppet
6A. Arvauksena Björn Borg
7. Alceste du Goutier
9. Ei muista, mutta 7oikein huomioi asian aikanaan Kt tai Y saattoi olla rata.
10. Rahallisesti Italian kolmossijasta tuli enemmän, mutta Hilversumin suurkilpailussa Prijs der Giganten tuli voitto ennen Sea Covea
Kirjoittanut joulu
veikkaus
8. Harri Koivunen ja Kari Lähdekorpi
Kirjoittanut ellias
tietovisa
1. asante
2. marraskuussa liekin taralla
3. vilperi 3000m
4. mack lopel, maxwell mayday
5. elitloppet finaali
6. tennisässä björn borg, hasse
7. le cannibale
8. lähdekorpi, lähteenmäki
9. suonenjoella mansikkaraveissa
10. derby, en muista
Kirjoittanut Valla
goop
ollen oikea nimi on per-olov ja björn saanut nimensä borgin mukaan
Kirjoittanut doomsday
vähän apuja
Sen verran voin avittaa, että 5. kysymyksessä ei ole oikea vastaus Elitloppet.
Kirjoittanut nansku
valitettavasti
Eipä taida paljon tietoa löytyvän näiltä sivuilta...
Kirjoittanut JJLaine
kysymys 4
vastaus: Ei mikään hevonen, ainakaan tuomareiden mielestä. Muutenhan ne olisi hylätty :D
Kirjoittanut doomsday
Vastaukset
Vähän vaisua oli osallistuminen :(
Tässä kuitenkin oikeat vastaukset, laskekoon kukin pisteensä siitä:
1. Mikä hevonen on Suomessa yltänyt viimeksi yli kymmeneen voittoon vuodessa kaksi vuotta peräjälkeen?
Asantte (-12 17 voittoa ja -13 12).
2. Milloin Kaarlo Partanen kaartoi viimeksi voittajaesittelyyn?
9.12.2013 Kilerillä.
3. Mikä on iältään vanhin noteerattu ravureiden SE-aika?
Vilperin 5-vuotis ennätys oriille ja ruunille yli 3000m autolähetyksellä.
4. Mikä hevonen on voittanut Finlandia-ajon peitsaamalla maaliin?
Mikä hevonen on tullut Elitloppetissa totoon peitsaamalla loppusuoralla hylkyyn riittävällä määrällä?
Giesolo de Lou tosiaankin petsasi vuonna 2000 loppumetrit Finlandiassa, mainittakoon että tuolloin säänöt vielä sallivat loppusuoran lyhyen peitsin ja sitä askellajia ei ihan suoraan rinnastettu laukkaan kuten nyt.
Vuoden -87 Elitloppetissa sen sijaan kotimaan Callit peitsasi koko loppusuoran kolmannelle sijalle vieden tuomari virheellä meidän Lucky Numberilta viimeisen totoplatsin.
5. Mikä lähtö oli kuluvan vuoden katsotuin Ruotsin ATG:n videokirjastossa?
Tämä on lähtö, jossa Reijo Linjendahlin oma valmentaja ura alkaa 30.4 Quick Freezen voitolla Gävlessä.
6. Kenen mukaan on Ruotsin kärkiohjastaja Björn Goop ristitty?
Mikä on hänen isänsä Olle Goopin virallinen etunimi?
Björn Borgin
Per-Olov
7. Mikä suomalaisomisteinen hevonen on viimeksi voittanut Ranskan ravipyhätössä Vincennesissä?
Pariisin kolmevuotislähdössä Jouni Järvensivun omistama Alceste du Goutier juoksi komeaan voittoon lauantaina 21.12.2013
8. Reilu vuosi sitten rantautui ensimmäiset Ufo-kärryt Suomeen. Kaksi valmentajaa hommasivat tuolloin ne samalla kuljetuksella, ketkä?
Jyri Hellevuo ja Jarno Kauhanen (Hellevuon Huambo starttasi niillä ekana Seinäjella 20.10.2012).
9. Kuluneena vuotena kilpaili ainakin kerran Suomessa emä ja sen varsa samassa lähdössä, missä ja milloin?
Kuten hh totesikin kysesssä Tytön Kiri ja sen varsa Manimani ekan kerran 23.6 Rovaniemellä ja sen jälkeen vielä nejä kertaa muisa raveissa.
10. Forssan tuleva toimari Jari Isometsä oli mm. osakkaana tamma Plant The Seedissä, mikä oli hevosen kilpauran kohokohta?
Mikä hevonen tuli tuossa juoksussa toiseksi?
PTS voitti tosiaankin Holllanin Hilversumisa EM-osakilpailu Prijs der Gigantenin 1993 johtanen Sea Coven takaa, mainittakoon että toiseksi jäänyt Sea Cove oli kyseisen vuoden Elitloppet voittaja.
Kirjoittanut Häijään Neste
Kiittää
Hyvä oli visa, kiitos siitä!
Kirjoittanut Juhani Mattila
kysymys kolme
Vastaus on väärä. Tai sitten kysymys on väärä.
Missään tapauksessa, jos kysytään aikaa, ei vastaukseksi riitä sen ajan juossut hevonen.