Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Ari Moilanen Voittamaton

Numeroni on yksi
ei mikään muu
En anna periksi vaikka murtuisi LUU
Minulla on voimaa,
uskon itseeni
Mitä tekee muut, heille me nauramme

Erottuu ari eeroista
Teemme selvää savolaisista
voitto virtaa suonissamme
ohjastajana oon voittamaton!!!

Uudet sanat Teräsbetonin sanoihin!
Ja silti näin savolaisena ja saman "kylän" poikana olen silti sitä mieltä että EERO on ykkönen!!!!!!!

Vastaukset

Kirjoittanut

Selostuksessa

ärsytti kun piti tätä kultakypäräasiaa tunkea mukaan. Vielä on runsaasti lähtöjä jäljellä...just joo. Ihan samalla tavalla olisi voinut mun mielestä jättää vuoden voitoikkaimman hevosen titteliin liittyvän jaarittelun pois. Molemmat on hienoja saavutuksia, mutta selostuksen tehtävä on kertoa juoksun tapahtumista eikä luonteeltaan just sillä hetkellä hiukan toiseen kategoriaan kuuluvista asiakokonaisuuksista.