Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Hieno veto Korvelta

Hieno veto Pekka Korvelta lähteä kahdella hevosella Ylivieskaan. Victory Beat ja Fintoto maksaa matkakulut ja hoitajan maksut. Express Merretillä kaikki onkin sitten ilmaista.

Vastaukset

Kirjoittanut

pihi mikä pihi

Ravitallilekin vuokrasi Antonio duon kilpailuoikeudet mutta pekka ei halua paljastaa voitoista tallille tulevaa prosenttia edes osakkaille! Itse veikkaan prosenteiksi viisi.

Kirjoittanut

dsadsa

niin?

Kirjoittanut

Joo, olisi paljon reilumpi

jos antaisi rahansa Teille.

Kirjoittanut

Jälleen on kaikki

kateelliset kerääntyneet saman pöydän ääreen !

Kirjoittanut

höpö-ukoilla

pakka sekasin? Meretinhän omistaa herra Leo beckmann saksasta,eli ei ne hillot Pekalle kaikki tule! ;-))

Kirjoittanut

Onpas Pekka kelmi!

On tuo Korven Pekka kelmi. Että ottaa Merettille maksumiehen mukaan ja sekös joukkoja harmittaa. Luulisi palstan tietävän, että näillä Fintotolla ja Korvella on sopimukset tälläisisä tilanteita varten.
Luulisi myös, että palstalla ihailtaisi hevosen ja kuskin onnistumista, kun sitä ihan valtakunnallisesti epäiltiin, ettei valjakko pysty pitämään keuloja ja jopa häviää tämän lähdön. Nyt pelaajat olivat kyllä monia asiantuntijoita viisaampia, vaikka prosentti olisi pitänyt olla reilusti yli 70:n. Mutta näin nämä asiat kiinnostaa ja katkeruus paistaa.

Kirjoittanut

ei mulla

todellakaan ole Pekkaa vastaan mitään paitsi tuo ko. asia! En tiedä mitään muuta osakeyhtiötä missä osakkaat ei haluttaessa saa tietoa tuollaisista sopimuksista! Jos mulla olisi Pekkaa vastaan jotain niin en todellakaan olisi ostanut yhtään osuutta koko tallista!

Kirjoittanut

osakkaalle

Kysy nyt hyvä henkilö omistamasi yhtiön hallituksen jäseniltä, miksi teille ei tiedoteta liising-sopimuksen ehtoja vaikka olette yhtiön omistajia. Tämä on väärä foorumi narista ravitallin asioista.

Kirjoittanut

osakkaille ei

kerrota koska Pekka on näin toivonut!

Kirjoittanut

Kyllä tämä Antonio

on kannattava kauppa varmasti, sehän kaikki tiesivät jo sijoittaessaan