Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Falco

On teillä pelaajilla lyhyt muisti falco voitti viime vuonna 10 kertaa! Eikö hyvä hevonen tule aina takaisin niin ainakin vanha taru kertoo. Kävin kankaanpäässä näkisitte ne maastot ja ne paikat missä Erkki kujansuu treenaa ei löydy tästä maasta parenpia. on oma rata on niinisalon oivat kankaat on hieno kankasjärvi jossa voi uittaa lisäksi hyvä sukuiset emä tammat.Kassuy sekä sarah savoy. kelpaa niinden varsoilla kilpailla.

Vastaukset

Kirjoittanut

Olisihan tuo pitänyt tietää !

Kyllähän se olisi pitänyt tietää että Falconkuski ajaa uransa ensimmäisen voittonsa juuri eilen Turussa.Pelurit olivat täysin yössä kun eivät tajunneet noin selvää asiaa !

Kirjoittanut

Olihan se päivänselvää

että Kujansuu nappaa ekan voittonsa juuri tuolta paikalta. Helppo varma riviin ja kerrottu kiinni ja kaikki vain senvuoksi, kun oli tiedossa, että Kujansuu on mestari kuski, mutta pitänyt vaan taitonsa hyvin piilossa.

Kirjoittanut

Ihmettelyä

kyllä aiheuttaa, että jos miehellä parhaat paikat reenata ja mahtavat sukuhevoset, niin miksei ole useimmin näkynyt miestä voittajaringeissä hymyilemässä.

Kirjoittanut

heh, voitti edellisenä vuonna

Hawaijan Eclipsekin taisi voittaa yhtenä vuotena 19 kertaa. Eipä se mikään tolppakone enää seuraavana vuotena ollut, kun sarjat nousi. Jos tuolla periaatteella pelaa, on köyhä aika nopeasti :D

Kirjoittanut

Sweet and Sour

Niinhän ne kaikki putket katkee, kun vaan jaksaa venata.
Takavuosina vedin ja tuommosta 10-hengen 75 -porukkaa.
No ideoitahan tommonen porukkapeli tietty vaatii,jotta jotain voittoisaa palautusta voi odotella.
NO, tuota S.S. -vainaata suurensuurena suosikkina ohipeliin ja kylmästi 2. rankki varmaksi.
Kahdella viimeisellä porukkakierroksella tämä idea tietty molemmissa starteissa niukkaakin niukempi voittaja ja pelit kaatui siihen ja niin loppui porukkakin (ei poppoon taju ymmärtänyt, miten voi noinkin mennä).
No sittenpähän ruuna tietty rupes kompuroimaan ja ei tainnut voittaa enää starttiakaan.
Että tämmöistä täältäpäin.