Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Pakko avautua Turusta.

Tai siis Metsämäen raveista. Voisi luulla, että edes tälläiseen vuoden päätapahtumaan sinne hankittaisiin kunnon selostaja ja kuuluttaja, mutta ei. Ingvesin nyt kaikki tietää, mutta kerran siitä joutuu mainitsemaan, että lahjat on kyllä jossain muualla. Ärsyttävää miukumista ja maukumista. Lausuu vähän niin kuin ruotsalaiset, mutta suomea. Eikä tämä toinen kaverikaan kummoinen ole. Monesti ihan mitättömästä voitosta hirveää hehkutusta ja hevosen nimen toistamista.

Nyt sitten kaiken lisäksi samat musiikit soivat koko ajan. Esim. kunkkareissa ymmärtää saman biisin ennen lähtöä, mutta kun tänäänkin soi samat 2-3 biisiä koko ajan ennen lähtöä ja sitten lähdön jälkeen. Todella kyllästyttävää ja itseään toistavaa. What ever you want oli ja meni jo 80-luvulla. Alejandro tuntuu nyt tulevan ehkä kolmatta kertaa tänään ja se on vasta 4-5 soitetuin biisi.

Kaiken tämän lisäksi 80% varmasti Turussa on pilvinen ja/tai sateinen ja/tai sumuinen keli. Ja rata sitä mukaa usein syksyllä ja keväällä keskiverto ratoja huonommassa kunnossa.

Kiitos, helpotti.

Vastaukset

Kirjoittanut

Aivan kauhiata

Samaa mieltä olemma täälläkin susirajalla

Kirjoittanut

Turhaa rutinaa

Turussa t paita keli ja rata suomenennätyskunnossa, Kenu purkaa lähtöjä
kahdella kielellä. Kaikki hyvin ja loppuvuosi soitetaan Type biisiä.

Kirjoittanut

kyl määki

Turuus !

Kirjoittanut

onnistuneet ravit

Minusta ravit olivat oikein onnistuneet. Hieno ilma ja paljon ihmisiä. Yleisö oli mukana ja suosionosoituksia kuultiin kyllä. Varsinkin kotiradan ylpeys Tappi sai yleisön huutamaan =) Pihlajan Aaroni sai myös kansan mukaansa. Selostukseen olen varmaan tottunut vuosien varrella ja ne samat musiikki valinnat voidaan tosiaan vaihtaa Typen omaan biisiin....Mutta tunnelma oli niinkuin suurtapahtumassa pitääkin.

Kirjoittanut

Njaaja Njäm....

mutta muutoin samaa mieltä.

Yhtään lähtöä ei liputettu takaisin, ehkäpä 8.L olisi pitänyt kyllä liputtaa , 9 kärsi pahasti voittajan alkulaukasta linjalla.

Kirjoittanut

Juuri

Samaa mieltä aloittajan kannsa!! Toi Kenu on LIIKAA!!

Kirjoittanut

Joutavaa ja kliseemäistä

Kenu on ainoa nykyselostajista joka pystyy vetämään sekä ruotsiksi että suomeksi. Siinä suhteessa on ylivoimainen tässä maassa. Hyvin selosti.

Kirjoittanut

Miksi ?

Miksi pitää vielä selostaa ruotsinkielelläkin ?
Jos vasenkätiset ei suomenkieltä tajua niin olkoot sitten tajuamatta !

Kirjoittanut

Et vissiin

Joukahainen et huomannut tai todennäköisemmin ymmärtänyt, että kisoissa oli mukana ruotsalaisia hevosia useammassa lähdössä. Silloin voi jos osaa selostaa myös ruotsiksi.

Kirjoittanut

No...

olihan siellä toki Ruotsissa syntyneitä hevosia useammassa lähdössä! Niille toki ihmisen puhumalla kielellä ei varmaankaan ole niin väliä.

Kirjoittanut

Solvalla

Enpä oo vielä koskaan kuullu esim. Solvallassa selostettavan osittain suomeksi, kun on suomalaisia startissa. Ihmeellistä pokkurointia!

Turun raveja ei voi kattoo Toto-TV:stäkään selostajan takia. :(

Kirjoittanut

Valitukset ovat

turhautuneiden nettikatsojien pikkumaisuutta. En kuullut paikan päällä keneltäkään moista purnausta, kun siellä oli niin jännää ja hauskaa!

Kirjoittanut

Nooh, olihan kuitenkin vähän kotiinpäin

vetoakin. Moe Brage oli selvästi Vipotiinaa edellä maalissa, mutta Vipotiina oli tuloksissa kolmas. Kyllä Turussa osataankin :D

Kirjoittanut

Kenun kuolemattomia

" Jammmh ulkonah klmantena Hildegaaaarrddtttt !"
Huomioitavaa tuossa nimen selkeä ääntäminen ! Kenu
on paras !

Kirjoittanut

pohjosen

Tykkään Kenun persoonallisesta tyylistä.

Kirjoittanut

Vieras

Jos hemma best osaisi lukea tuloksia ja ymmärtäisi jotain raveista olisi hän tajunnut että I.P. Vipotiina ja Moe Brage ovat molemmat kolmantena eli heille tasapääjuoksu.

Täysin turhaa vieraskoreutta, sillä I.P. Vipotiina oli kyllä maalissa selvästi ennen Moe Bragea. Tämän voi katsoa videokirjastosta tai areenan 75-raveista jos ei usko.