Kirjoittanut --Jose--
Pysyvä linkki tähän keskusteluunCassoulet
Ei tuo vaan onnistu sitten millään. Aika optimistinen ajokin oli.
Ei tuo vaan onnistu sitten millään. Aika optimistinen ajokin oli.
Ei onnistu:( täälläkin oli 2:n merkkiin ja tuossa mietin, että olisko pärjännyt jos ei olisi ajanut kuolemapaikalle tosin hiljaisessa vauhdissa sai sen tehdä. Mene ja tiedä, mutta yhtä kaikki nyt meni viimeinen väärin...
Että oikein kahteen merkkiin kuitilla ? Sitten kuitenkin ihmetellään kun ei tule vaikka tiedossa pitäisi olla ettei tällainen icke vinnare voi voittaa millään juoksunkululla eikä ainakaan tuollaiselta lähtöpaikalta ???
kun kerran on "riviään tuimempi menijä." Toiveissa oli, että saisi parhaassa tapauksessa suosikin selän ja seuraisi totoon. Optimistinen spurtti hänniltä ekalla takasuoralla johtavan rinnalle oli siis (jälleen) liikaa.
Vaikea sanoa todellista vaikutusta, mutta minusta tuntuu, että jos IS Ravit tipsaa yhtä hevosta koko V4:sta "maistuvaksi yllättäjäksi" tai "tauluaan paremmaksi menijäksi", se vaikuttaa jo sen verran, että yllättäjän arvo valahtaa olemattomiin. Olen seurannut itsekin näitä tipsejä jo jonkun aikaa. Saapuvat silloin tällöin, mutta silloinkin prosentit ei enää niin herkulliset, kuin jos olisivat jättäneet kirjoittamatta, kun osalla meistä pelaajista oli sama tieto muutenkin.
mitenkä hevonen joka ei o ikinä voittanut suomessa, yhtäkkiä voittais radalta 12..