Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Ajosuoritukset Kaustinen

Ville Pohjola-Simeon Check löi luultavasti pohjat, jota ei rikota.

Sai huippupaikan toiseen ulos, mutta kun kirit kolmannella aloitettiin, jätti omansa pussiin. Peruutteli sitten sinne perälle kun An-Nea sippasi dötsistä ja taisi lopulta olla viimeinen.

En ymmärrä näitä ajosuorituksia, joissa hevonen tuodaan kovalla vaivalla starttiin, saadaan huippujuoksu toisessa ulkona, mutta vaikka selkä alkaa tulemaan eteen, ei 500m jäljellä käännetä kiiriin ja pilataan juoksu täydellisesti.

Jokainen ymmärsi, ettei dötsi voi kestää, kun keulassa on ylikylä.

Tästä on vaikea kenenkään pistää huonommaksi, mutta seurataan ja kommentoidaan.

Vastaukset

Kirjoittanut

Onko nämä ajosuoritukset aina

näitä negatiivisia vali vali vali kirjoituksia? Mikset seuraa hyviä suorituksia? Eikö niitä ole?

Miksi se hevonen oli viimeinen? Miksei kirinyt lopussa ohi. Aikaa oli, ei pakittanut maaliin asti hännille. Ehkäpä hevonen siis ei olisi kirinyt siitä toisesta ulkoakaan mihinkään, kun ei ohitellut ketään sieltä hänniltäkään?

Kirjoittanut

Kommentoin mitä näen

Voittajaa on paha mennä moittimaan. Jos ajaa noin kuin Ville, ei kannata tuoda radoille ollenkaan. Onko se, että peruuttää perälle 500m jäljellä, parempi kuin kääntää kolmannelle, ohittaa ainakin se edellä menevä ja katsoa mihin riittää?

Pitäydyn mielipiteessäni.

Kirjoittanut

Moni sanoo

että jos hevonen ei tunnu tuoreelta, niin on parempi, ettei sitä käännetä ulkoradoille kiriin, kun ei ole voimia.

"Voittajaa on paha mennä moittimaan"
Eli on pakko moittia. Asia selvä.

Kirjoittanut

Kaustinen lähtö 11.

Kannattaa katsoa lähtö. Tarkkailussa eritoten numeron 4. kuljettajan ajolinja.

Kirjoittanut

Viäteri

Katsoin vihjeesi mukaisesti lähdön ja seurasin numeroa 4 sekä ohjastajan suoritusta. Mitä piti nähdä? Tekikö ohjastaja jotain erityisen väärin tai oikein? En ymmärrä.

Kirjoittanut

Selvä tilanne!

Pakkanen ajaa Raitalan jaloille ja laukkuuttaa sitten myös omansa.

Kirjoittanut

Niin törkeästi ajaa

Eikä rangaistusta.

Kirjoittanut

Selvä tilanne!

Tuomaristossa istunu rivi puusilmiä. Paitsi että niin selvä tilannehan tuossa oli että puusilmänki pitäis nähdä! Tässä tulee taas esille vähän aikaa sitten paljon keskustelua herättänyt aihe, tuomarointilinjat...

Kirjoittanut

kyllähän..

Pakkanen ajaa Raitalan hevosen jaloille, mutta vastoin omaa tahtoaan. Jylhä tulee ahtaasti Pakkasen eteen ja tämä joutuu väistämään Raitalan "päälle". Ihan oikein Pakkanen ei saanut sakkoa ja Jylhä sai.