Kirjoittanut Japi
Pysyvä linkki tähän keskusteluunI.P.Legenda
sai sitten nätin reissun, mutta ei koskaan mahdollisuutta taistella voitosta.
sai sitten nätin reissun, mutta ei koskaan mahdollisuutta taistella voitosta.
No minkäs teet, kun Moilanen tuikkasi lähdössä ohi ja sen jälkeen ei mahdollisuutta tullut koskaan nostaa toiselle.
täällä eli lappu lensi ulos. Raineri oli pahasti paketissa, mutta ei voinut juoksun kululle oikeastaan mitään. Moilanen vaikutti ratkaisevasti lähdön kulkuun, kuten Persson totesi.
Mitä te pelaatte näitä taukohevosia? Tuommoinen reilun kuukauden starttiväli niin hevonen on ollut joko sairaana tai ei ole parhaassa iskussa. Mulla oli kokonaan ohi tästä. Järkyttävän ylipelattu. Hanslankari oli suosikkina mulla tähän.
päivää lyhyemmältä tauolta voittoon. Eli tuolla periaatteella "taukohevosta ei kannata pelata" se oli myös luiskassa?
Fakir oli hieman ylipelattunakin mukana. Ei kuitenkaan ollut mikään suosikki kansallakaan, joten mahtui riviin. Legenda oli hehekutettu taas pohjaksi.
Stepping Memmorylla on rivi kiinni Toto7.
peukkuja sun riville. Itsellä olisi ollut vikaan Antin lisäksi Astrid Wibb ja Bullo Citrullo, mutta se lappu karahti Legendaan ja pitävään pussiin.
tuon ois voittanu jos ei kääntäny viimoisessa kurvissa vielä Kylliäisen selkään vaan ulos ja voittoon,nyt jäi pussukkaan!
huvikseni nelkun, jossa oli Bullo Citrullo yllärivarmana ja Kujanpään Jyräys toisena varmana. Kahteen muuhun lähtöön oli hyvät peitot eli jos Antti hoitelee Kujanpäällä kolmannen lähdön, niin jossitteluja meikäläisellä riittää !
Vaikea on osua vaikka maistuvat tuli. Hanslankari varmaksi ja viimeinen läpi, muuten en ois saanu. Lähdön tapahtumissa näytti että Stepping Memory voittaa ajamatta keulasta. Toki ois ravilla voittanut. Toki laukkasi voittonsa kun oisin saanu MINÄ toto6 kiinni. Mitähän siinä tapahtu. Huono tuuri vai lusta vai mikä?