Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Lionasta ohi?

Adventure Mixiin oli kaksaripelit ja kun sillä kävi ainakin kaikki tuurit ja pysyi johtavan selässä koko ajan; paitsi sitten kun Iikka ilmeisesti aikoi työntää Lionasta ohi loppusuoralla.

Jotenkin olisi tuo 68-kertoiminen pari maistunut, mutta ei sitten tällä kertaa #)§-:

Vastaukset

Kirjoittanut

Saman teki Heikki

Ilmeisesti Mikkosen Heikkikään ei ole nähnyt lionan juoksuja, kun sillekään ei selkä kelvannut! Tai sittten vain A.Dream tuntui niin jäätävältä käteen, että ulos oli päästävä.

Kirjoittanut

Sitäpä juuri katselin

Aattelinkin kierros jäljellä, että nyt tuli suosikkipari, mutta toiveet nousivat uudelleen kun Heikille ei tosiaan kakkonenkaan kelvannut. Mutta ei silti auttanut ei...

Kirjoittanut

Vieremä ja Riksu L6

Sama kaava molemmilla yllättäjillä eli jenkit taakse ja kenkiä pois.

Riksun nelkkua ei vaan saanut millään pysymään kiinni tähän asti, mutta sinänsä oli aika kiva kun Mil Mi oli viimeksi kai monessa paikkaa ideana kun oli aika paljon pelattu eli 3,3. Ja nyt sitten seuraavaan täysin unohdettu 1,88%.

Nyt voi tulla jollekulle suvipotti Riksusta. Itellä vaan pieni Duo-puristus eli ei tarttis ihan suosikit tulla.


Pelinumero 898029605
Ravipäivä ja lähtö Riihimäki 25.07 L6
Pelimuoto Päivän Duo
Valinnat
Päivän Duo-1 8
Päivän Duo-2 2 ,3 ,4 ,5 ,6 ,7 ,8 ,9 ,10 ,11 ,12

Kirjoittanut

Olipas ylivoimainen Tommilla

1,35 voittajassa pelattu oli kaiken luottamuksen arvoinen; etenkin kun Saarela hienosti tarjosi vielä vetoapua kierros jäljellä.