Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Jokohan Quite an Avenger painaa alle kymppiä?

Paikkoja on kevään ja kesän mittaan avattu. Joko nyt rävähtää?

Vastaukset

Kirjoittanut

jotain puuttuu

Olisi pitänyt voittaa lähtönsä.

Kirjoittanut

Tuntuu että kehittyy vielä.

Aina hyvä juoksupää auttaa.
Vauhtia tulee näillä iän mukana lisää.
Kun tulee paikasta kuin paikasta.
Niemisen valmennuksesta tulee hevosia jotka pärjää pitkään.
Toki ehkä jotain puuttui lopusta.
Kun kuitenkin meni liki heittämällä ohi Green Pepperista takasuoralla.

Kirjoittanut

Aika hyvä

Oli, ekakurvi kolmatta spooria, siitä väkisin
keulaan ja ei lopussakaan heittänyt leikkiä
kesken.
Huh, Niemisen suojatti olis tämän mukaan piisannut
pääkilpailussakin kivasti, oijoi jos olisi
saanut arvonnassa 2-raiteen.
En tiedä, oonko ihan pihalla mutta olen siinä
uskossa, että 0,8 sekuntia mikä olisi tarvittu
pääkisaan, namujuoksulla tiedä vaikka olisi
taistellut kärjessä.

Kirjoittanut

on tuo vaikuttanu

että sarjat tulleet vastaan joka tasolla

avengerilla nyt oikea taktiikka olisi keräillä enää rahaa jostain sopivista lounas ja iltaraveista.. varmaa rahaa ainakin

kansainväliset ja suomen kultadivari, taso on liian kova

Kirjoittanut

Se on kato

Korvien välissä, joko tajuut tai et,
se oli kova esitys tänään.

Kirjoittanut

onhan se hyvä

jos saa ajaa yhtä hevosta vastaan, kuten viime vuoden derby, kasvattaja kruunu jne...
Tällä tasolla ongelma on, että vaikka on kuinka hyvä niin onhan se vähän hidas. Sillä pystyy prässäämään lähes hevosen kun hevosen "hengiltä", mutta nyt kun on muita lähes yhtä hyviä (ja monta joka lähdössä) niin aina joku muista saa helpomman reissun selässä tai muuten ja tulee lopussa pätkällä ohi.

Kirjoittanut

Ne voittajat sinänsä ovat lahjoiltaan.

Totaalisen ylikyliä.
Voittavat lähtönsä kun useimmat hamuavat vain rahaa.
Suht isompaa toki.
Luusereitten Valtakunta.
Jos jotain rahaa saa.
Niin on omistajatkin tyytyväisiä.
Just tämän tähden Nurmos/Kontio nokki Suur-Hollolat.
Sen tähden just tarttee miettiä.
Että miksi meillä ei ole Elitloppet-tason hevosia.
Yhtään.
Ei nyt selitellä vaan miksi ei ole.
Siinä on se asia.

Kirjoittanut

mitähän

mouhijärvi:

brad de weluve