Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

express duon rajat

siinäpä se.

Vastaukset

Kirjoittanut

Heh taas näitä kommentteja

Teki kovan esityksen, eikä siltä voi ottaa siitä mitään pois. Jos joku väittää, että oli huono, niin nyt kyllä olette pihalla kuin lumiukot. :)

Kirjoittanut

Kova juoksu 4 vuotiaalta

olihan toi hurja juoksu vaikka voittoa ei tullutkaan

Kirjoittanut

tuskinpa sitä

onhan se tuolta kiertämispaikalta, mutta jos olis semmoinen luokkaa kovempi hevonen, niin sitä se ei nyt ollut

Kirjoittanut

Express duo

Hyvä oli Express duo. Kuitenkin "vain" sillä tasolla millä hevosta olen pitänytkin eli hyvänä nelivuotiaana, mutta en niin hyvänä, että aivan pärjäisi ikäluokan kaikista kovimmille hevosille.

Tulevaisuudessa ehkä jotain Express merett tasoa eli Sweden cup kategoriaa. Juuri nyt en usko, että tästä tulee Brad de veluwen tai Bwt Macigin tasoinen hevonen. Kuten toki en ole uskonut aiemminkaan. Kuitenkin hyvä esitys ja voi ensi vuonna olla totohevonen em. Sweden cupin tai Finlandia ajon tasoisissa lähdöissä.

Kirjoittanut

No laittakaa nyt sitten myös riviin

ne nelivuotiaat, jotka on juossut Vermossa 11,0aly? Radalla, jonka rataennätys on 10,6aly?

Kirjoittanut

Bwt Magicin tasoinen hevonen?

Millä mittarilla verrataan?

Väitän, että lyö Magicin ennätyksen ja tienatun rahasumman, molemmat.

Kirjoittanut

Bwt macig

Voi lyödäkin Bwt macigin ennätyksen ja tienatut rahat kun toinen juoksi hieman pienempien palkintojen aikana sekä loukkaantui heti 5-v kauden alussa. Palataan vertailuun sitten kun Express duo on voittanut Finlandian, Kymi gp:n, St.Michelin ja juossut Eliloppetin finaalissa. Ja nämä mielellään muilla kuin naminami juoksuilla.

En halua vähätellä hevosta. Esityshän oli loistava, mutta onko tämä siltikään ikäluokan top3 tai top5 hevosia ikäluokassaan? En olisi aivan varma. Vähän ristiriitainen tapaus. Välillä ollut loistava, mutta toisessa startissa Ruotsin ikäluokan kärjen takana oleva hevonen söi tämän kuolemasta...

Kirjoittanut

Oli hyvä

Takarivistä kolme kaarretta vähintään toista rataa ilman vetoapua. Tekee melkein kolmekymmentä metriä extraa ja silti 11.0a

Tosi hyvä esitys, mutta tänään radalla oli kaksi muutakin tosi hyvää. Ruusuista tulevaisuutta voi ED:lle ennustaa.

Kirjoittanut

Niin

Rahalla ja ennätyksillä hevoset mitataan. Naminamijuoksuja? Jos hevonen on yliverto lähtijä, niin ei se ole naminamijuoksun saamista, vaan kykyjen hyväksi käyttämistä. 0,2 sekuntia löi BWT Magicin Vermon ennätyksen tänään, eli siitä se lähtee.

Kirjoittanut

Express duo

Rahat ovat kyllä hyvä mittari, mutta et voi verrata niitä suoraan jos toisen ura loppui heti 5-v kauden alussa. Luulisi sinunkin ymmärtävän, että Bwt Macig ei koskaan päässyt tekemään kokonaista uraa jolloin tienestitkin olisivat olleet ihan jotain muuta kuin nyt olivat.

Fakta on, että Bwt macig voitti jo neljävuotiaana Kymi gp:n ja St.Michelin. Katsotaan lähteekö Pekka edes mukaan näihin tai onko hevosesta voittamaan noita kisoja. Bwt macig ei juuri koskaan kohdannut parempaansa ikäluokkalähdöissä. Express duo on kohdannut aika monestikin ja tänään hävisi mm. "yhdelle Ranskan parhaista tammoista".

Kuten sanoin, Express duo oli hyvä. En kuitenkaan edelleenkään ole lainkaan varma, että kyseessä tuleva kansainvälisen tason tähti. Mielestäni tässä on paljon samaa kuin aiemmin mainitsemassani Express merettissä. Nopea, ravivarma, menee kaikki matkat ja pärjää kovissa lähdöissä. Pekka kuitenkin aikoinaan totesi Express merettistä, että ei aivan riitä maailman parhaille hevosille vaan on sitä seuraavaa kategoriaa aivan kovimpien takana. Juuri nyt povaan samanlaista uraa Express duolle.

Mielestäni tuokin olisiva jo loistava tulevaisuus eikä tätä kannata ottaa loukkauksena. Toivon todella, että Express duosta tulee Elitloppet menestyjä. Sitä ennen pitäisi kuitenkin voittaa jotain suurempia kansainvälisiä lähtöjä jotta edes kutsu tulisi. Nythän hevosen kansainväliset näytöt ovat vielä varsin kevyet. Tästä ei pääse mihinkään.

Kirjoittanut

Myös se on hyvyyttä

että tekee pitkän uran.

Ei hyvyyttä voi verrata niin, että "entä jos". Hevonen tienaa mitä se tienaa ja sillä selvä. Sitäpaitsi sitä on vaikea sanoa vielä paljon Express Duolla on rahaa nelivuotiskauden lopussa, kun nythän kausi on vasta alkutekijöissään :)

Selvää on kuitenkin, että tulee pärjäämään ulkomaillakin. Eikä tosiaan niitä joka lähdön voittaneita kansainvälisen tason tähtiä nyt tainnut tähän hätään keneltäkään löytyä, mitä pyysin listaamaan?

Kirjoittanut

Luokkaa kovempi?

Huhhuijaa, joku sanoo että "jos olis
semmoinen luokkaa kovempi hevonen." Jos, jos ja jos, mutta ei taida tälle tasolle enää löytyä "luokkaa parempaa" kuin märissä unissa.
Express Duo on harvinaisen huipulla jo nyt, nelivuotiskauden keväällä.
Jore

Kirjoittanut

Tas mennään

Perus suomalainen tapa. Vähätellä aina omia hevosia. Opitaankohan koskaan olemaan iloisia? Hevonen oli hyvä. Mikä teille oikein riittää? 50 metrin voitto? Vertailu voi olla paikallaan, mutta turhaa. Bwt voitti omana aikaan, ja nyt on tämä aika, hevoset ovat nyt kovempia, radat voivat olla erilaisia, ei kummaltakaan mitään pois.
Totuus on se, että vuosi toisensa jälkeen hevoset täytyvät olla parempia, ja väitän, että tämänpäivän 4 vuotistaso on maailmalla kovempi mitä 10 vuotta sitten.

Kirjoittanut

Bwt magic voitti kyllä tosiaan nuo lähdöt

mitä mainitsit, mutta yksi syy Magicin hehkutukselle oli myös se tosiasia, että taso Suomessa sillä hetkellä oli muuten aika sysipas**

Kirjoittanut

Rolex Bigi

Otsikon heppa voitti ED:n viime vuonna dötsistä. Se ei ole hävinnyt sen jälkeen kertaakaan. Ei ole Ruotsissa syntynyt, joten ei ole matsattu ikäluokkalähdöissä. Saattaa silti olla niin raaka peli, että häviämisessä ei ole mitään hävettävää.

Eikä tietenkään ylipäänsä pidä yksittäisistä juoksuista liikaa hevosta arvottaa.

Kirjoittanut

Pientä vertailua

Pakko vähän vertailla esim. Finlandia-ajon aikoja ja esityksiä.

Otetaan vaikkapa Nesta Effe 11,2a 3u sekä Sanity keulasta 10,9a verrattuna Express Duoon 11,0a kuolemasta. Väittäisin, että pienelläkin vertailulla Express Duon suoritus oli kovempi kuin Sanityn. Ja Sanity on kuitenkin huippuhepo, jolla yli miljoona euroa jo tienattuna.

Kirjoittanut

Odotan innolla

jo vuoden 2015 Finlandiaa. Express Duo on suosikkini.

Kirjoittanut

Ihme itkemistä

Ihme itkemistä jos joku ei kehu omaa hevosta maasta taivaisiin niin sitä pidetään kateellisuutena ja omien vähättelynä.

Minä en ainakaan ole kateellinen enkä tykkää vähätelläkään. En myöskään toivo Express duolle mitään huonoa, päinvastoin, suuren suurta menestystä.

Jos kuitenkin ollaan hevosta nostamassa absoluuttiselle huipulle niin ensin pitäisi voittaa jotain kansainvälisesti suurta. Tämän päiväinen lähtö ei ollut sitä kansainvälisesti suurta eikä voittoa siltikään tullut. Juoksu oli erinomainen, samoin aika. Silti, voittoa ei tullut. Eikä ole tullut vielä yhdestäkään suuresta lähdöstä jossa on ikäluokan maanosan huippuja mukana. Mielestäni Express duo hype on vähän ylikovaa siihen nähden, että hevonen voittanut lähinnä suomalaisten tovereidensa keskuudessa.

Vähän siitä jäitä hattuun ainakin siihen asti kuin se kansainvälinen arvovoitto tulee. Vaikka kovat ajat ovatkin hyvä näyttö niin kaikista eniten arvostan voittoja maanosan parhaita vastaan. Tällä mittarilla mitattuna Express duo on vielä kaikkea muuta kuin kansainvälinen tähti ja absoluuttinen huippu. Tulevaisuus toki tilanteen muuttaa voi ja sitä toivotaan.

Kirjoittanut

Jos huomasit

Niin ketju on alunperin kyllä vähättelevään tyyliin kirjoitettu. Eli tässä tapauksessa sinä et tullut ylihehkutusten sekaan toppuuttelemaan, vaan vähättelyketjuun pätemään.

Miten voit sanoa, että tämän päiväinen esitys olisi sellainen, ettei siitä voi odottaa menestystä jopa ulkomailla? Vertasit Muppeen, mutta mitä se Muppe ulkomailla voitti?

Kyllä se nyt meni vähän sillä tavalla, että hehkutteluja täällä on huomattavasti vähemmän kuin tuota ylenpalttista aliarvioimista ja vähättelyä, joka tuntuu kyllä olevan suomalainen ominaisuus joka imeytyy katkeralta isältä pojalle. Jo auvoisista ajoista "kun piti juosta 20km kouluun ja koulusta pois ylämäkeen ja kaikki oli niin paljon raskaampaa" :)

Kirjoittanut

Juuu

Eiköhän tuo ole ihan tarkoitus ajatella hevosta, ja ajaa järkevästi helpompia lähtöjä, ja koittaa voittaa niitä suuria lähtöjä tulevaisuudessa. Onhan tässä jo bradit ja määzikit näyttänyt miten käy. Sattumaako, että molemmille kävi noin? Tuskin.

Kirjoittanut

pikku knoppi Sepis

"Bwt macig ei juuri koskaan kohdannut parempaansa ikäluokkalähdöissä."

Se juoksi vain kolmesti Solvallassa nelivuotiskaudella ja voitti 2.

Onhan se varmaan erilaista voittaa ikäluokkahevoset Suomessa, kun ei tarvitse edes kohdata niitä Ranskan parhaita tammoja.

Kirjoittanut

Vähättely

En minä ole sanonut etteikö tuolla esityksellä voisi voittaa ulkomailla. Sanoin, että en usko Express duosta tulevan kansainvälisen tason tähteä. Ja nyt puhutaan siis tasosta Elitloppet finalisti. Jos arvioin hevosen olevan Sweden cup/Finlandia-ajo tasoa niin siitä on vähättely hyvin kaukana. Samoin se etteikö sillä pärjäisi myös ulkomailla. Kun vaan vähän valikoi lähtöjä.

Hehkutuksella viittaisin siihen, että Express duoa ollaan toisessa ketjussa jo nostamassa Brad de veluwen tilalle sen loukkaannuttua. Näillä hevosilla on vaan se ero, että brädi oli jo tässä vaiheessa ehkäpä ikäluokan paras hevonen Euroopassa ja voittanut ulkomaillakin jotain suurta. Express duo ei ole näin tehnyt joten itse jään ensiksi odottamaan niitä näyttöjä kansainvälisistä ikäluokkalähdöistä.

Siinä kyllä olet oikeassa, että tämä ketju avattiin turhan vähättelevään sävyyn. Ihmettelen kuitenkin, että missä vaiheessa suomalaisen ulkomailla meritoitumattoman hevosen nostaminen Finlandia-ajo tason hevoseksi on muuttunut vähättelyksi. Ei tämä nyt mitään sellaista vielä ole voittanut, että rima voitaisiin suoraan nostaa Elitloppet voittoon.

Kirjoittanut

Puhu sitten asiasta

äläkä asian vierestä. Höpöttelet Magicistä ja vähättelet hevosta ja tässä ei ole kukaan Bradistä edes sanonut sanallakaan mitään. Eikö se ole aiheellista kirjoittaa "sinne toiseen ketjuun" niitä Brad vertailupuheita? Kokoajan on puhuttu ainakin täällä, että tulevaisuuden kansainvälinen toivo.
Magicin ajat Express Duo on juossut nelivuotiskaudella jo romukoppaan, niin nyt jo Bradiä tähän hilataan mukaan?

Kirjoittanut

vaara

Tulihan näistä kahdesta ulkomaalaisesta varoitettua etukäteen. Olivat kyllä molemmat maistuvia merkkejä 75:ssa, kun ED oli vähän lämmennyt liikaa.
Kaikesta huolimatta oli kyllä urhea esitys ED:lta. Valoisa tulevaisuus on silläkin edessä jos tuohon malliin kehittyy.

Kirjoittanut

huhuu

Kerro nyt herranen aika miten minä vähättelen hevosta? Siis hevosta joka ei ole voittanut yhtään suurta kansainvälistä lähtöä ja silti pidän sitä niinkin kova hevosena joka voi juosta Sweden cupissa ja Finlandia-ajossa?

Pakko kysyä, että kuinka hyvänä te tätä pidätte? Haluaisin kuulla jotain esimerkkejä jos tuo yllä mainitsemani taso on teistä vähättelyä?

Brädia ja taikuria huonompana pidän tätä siitä syystä, että silmääni nämä kaksi ovat/olivat parempia hevosia. Sekään ei käsittääkseni ole suurta vähättelyä jos asettaa Suomen kaksi kaikkien aikojen lahjakkainta hevosta tämän edelle. Vai onko?

Kirjoittanut

Eiköhän se ole siinä.

Kolmas johtavan rinnalta 1600 metrillä.
Keulaan ei ollut asiaa.
Ei mitään ihmeellistä.

Kirjoittanut

tämän päiväinen juoksu

riittää ainakin minulle luomaan uskoa, että tämä tulee olemaan todella kova hevonen tulevaisuudessa.

Missä olen maininnut sweden cupin? Onko se jostain taas muualta haettu? Ensi vuoden Finlandiassa tämä tulee juoksemaan ja pärjäämään. Minulla on uskoa siihen. Sinulla ei. Se käy minulle ihan hyvin.

Mouhijärven kommentti oli jotain käsittämätöntä? Ilmeisesti tahallinen trolli?

Kirjoittanut

Express Duon

Rajat eivät ainakaan tänään Vermossa tulleet
vastaan siksi mainiota juoksupäätä esitti ori
mielestäni.
Kolmatta baanaa eka kurvi + loppumatka kuolemassa,
tekee ehkäpä n.20 metriä matkassa verrattuna
ihanteelliseen keulajuoksuun jolloin "puhutaan"
noin 10-ajasta jos olen asian oikein ymmärtänyt.
Ehkä joillekin oli yllätys tuo tappio, no aika
rapsakkaa Rue du Bac lopetti viimeiseen starttiinsa eli ei huonolle hävinnyt.

Uskoisin Express Duon mahiksiin jatkossa myös
kansainvälisellä tasolla jos terveyttä piisaa,
monipuolinen menijä,keulasta ehkä numeroa suurempi
joten Solvallassa olisi kiva 4-vuotiaalla
koittaa 10-pintaan tai jopa 9-alkavaa tulosta,
niin eikös se ole jo jotain..

Kirjoittanut

keulasta

Solvallassa menee 9-alkuisen mut ei se kummoinen hevonen taida silti olla, huh huh...

Kirjoittanut

Hyvin luettu

"Ensi vuoden Finlandiassa tämä tulee
juoksemaan ja pärjäämään. Minulla on uskoa siihen. Sinulla
ei. Se käy minulle ihan hyvin."

Otapas silmä käteen ennen kuin meuhkaat. Heti ketjun ensimmäisessä viestissäni kirjoitin, että hevonen voi olla totohevonen ensi vuoden Finlandiassa. Tosin käytin ihan aavistuksen eri sanamuotoa, mutta fiksummat varmaan asian ymmärsivät kuten pitikin.

Kirjoittanut

Koitappa nyt pysyä asiassa

Fiksuimmat ymmärtävät? Siinä vaiheessa on jo aika heikoilla, jos alkaa aprikoimaan kirjoittajien kapasiteetteja, kun pitäisi keskittyä siihen hevosen kapasiteettiin?

Kirjoittanut

trolli?

Ei kai kaikki mitä sosiaaliseen mediaan (esim. ravia.fi) kirjoitetaan ole vähättelyä, vinoilua tai trolleja.
Mouhijärvi-nimimerkin kommentti on minusta neutraali arvio juoksusta, jossa huonolta lähtöpaikalta on mitä vaikeinta pärjätä ykköseksi, oli hevonen miten hyvä tahansa. Niin tuppaa käymään, etenkin mailin matkalla.

Jore

Kirjoittanut

Se on aina neutraali

kun rattailla on muu kuski kuin Forss. Se on huomattu. Sinällään itse asiaan hänellä hyvin harvoin on asiaa.

Kirjoittanut

Mutta jatkakaa valitsemallanne linjalla

Lupaan muistuttaa joka kerta, kun Express Duo voittaa jotain isompaa, että uskoin, mitä minä sanoin.

Kirjoittanut

voittaja

Aika hyvin pystyy omat periaatteensa unohtamaan kymmenessä minuutissa (20.18-> 20.28) ;-)

Mutta asiaan. Tämä ED on minusta täysin mahdollinen hevonen jopa PdA:een. Viime syksyn Kriterium herätti jo tästä toiveita. Minusta tämä on ehdottomasti hyvä hevonen myös täydelle ja keskipitkälle matkalle. Ei siis pelkästään sprintterikisojen toivo

Kirjoittanut

En minä kirjoittajan kapasiteettia mitannut

enkä arvostellut hänen älyään. Tottahan se on, että hänen kirjoituksensa yleensä liittyy Forssiin ja ne on yleensä aika vähätteleviä, tai vähintäänkin neutraaleja muista puhuttaessa. Jos Forss olisi ajanut Express Duoa, se olisi ollut valtava tänään.

Kirjoittajan kapasiteetin mittaamisella viittasin kirjoittajien äly kommentointiin. Jos mainitsee kirjoittajan aihealueesta mistä jutut aina kumpuavat, ei sen pitäisi kenenkään älykkyyttä loukata.

p.s. Sinä olet ylivoimaisesti eniten ärsyyntynyt juuri minun kirjoittelusta. Senkin havainnon olen tehnyt.

Kirjoittanut

väärää tietoa

Ehei et ole päässyt lähellekään Ahatovan ja outsiderin tasoa. Heidän kanssaan oli joskus kunnolla tunnetta pelissä.
Sittemmin olen lähtenyt siitä, että netissä oikeassa ei ole se joka esittää faktoja, vaan se joka pitää kovinta meteliä ajatuksistaan. Jos hyvän väännön saa nykyään aikaiseksi niin sehän on mukavaa ajanvietettä vaikka ei koskaan netissä johda mihinkään.
Tässäkin ketjussa Sepiksellä ja sinulla on mielipiteet jotka olivat teillä ennen keskustelua ja tulevat olemaan vaikka keskustelisitte kymmenen sivua. Näin se vaan menee nettikeskusteluissa.

Kirjoittanut

unohtui

Ai niin ja meinasi unohtua HOF listalta Pool. Kyllä täälöä olikin ennen vanhaan värikästä menoa.

Mitenköhän sen kossupullon kävi? Kuka muistaa?

Kirjoittanut

huhhuh

No nyt menee vähän kryptiseksi. Tunnustan etteivät älyni ja ymmärrykseni riitä. Mistä se Forss tähän ilmestyi?

Jore

Kirjoittanut

Pieni korjaus

Jos kyse oli siitä mitä luulisin, niin kyseessähän ei ollut kossupullo vaan kossukori.

Mitä tulee näihin yksittäisiin juoksuihin, niin tosi hyvähän Duo tänään oli. Eikä vielä yksittäisenä juoksuna nosta tai laske niitä odotuksia, mitä ainakin itsellä on tämän hevosen osalta. Todisti toki sen, että jos tällä kelillä tuon menee kuolemasta, niin kesäkeleillä keulasta voi mennä aika kovaa; ja tuskin nyt voittanut hepo olisi tuota samaista lähtöä sekään kuolemasta korkannut.

Kirjoittanut

.........

Pilot kirjoittaa asiaa.Lauantainen suoritus ei välttämättä nosta,mutta ei varsinkaan laske odotuksia ED:n suhteen.Oli valtavan hyvä,parempaan ei pystynyt tuolla juoksulla.
En kyllä näe mitään syytä,miksi tämä ei tulisi joskus juoksemaan jonkun kansainvälisen suurkilpailun menestyjien joukossa.
Kehittyy vielä jonkun verran.

Kirjoittanut

Fakta

Tämä Pekan hevonen tuli siis kuolemasta viimeisen kierroksen 10,9- tempolla ja hävisi voitonkin vain niukasti.

Esitys oli siis aivan kanuunaluokkainen. Nuo kaksi vastustajaa, jotka olivat nyt edellä maalissa, saivat paremmat juoksut. Pekan hevosen reissu oli aika rankka ja hevonen selvitti sen mielestäni paremmin kuin hyvin.

Toki kaikki kunnia vastustajillekin. Tässä oli kyllä varmasti tulevaisuuden suuria tähtiä. Italianmiehenkin hevonen tuli viimeisen 700 metriä hieman alle 09- vauhdilla. Melkoista kyytiä 4- vuotiaille.

Kirjoittanut

Finlandian voitto radilta 1-4

Aivan huikee juoksuu, ekat 400m kolmatta ilman selkää 08,5 vauhdissa.

Olisi vienyt finlandia radoilta 1-4, minusta tulee olemaan ehdoton elitloppet tason hevonen jatkossa!

Kirjoittanut

tulihan se sieltä

"ja näin" pitääkä Forss vetää joka keskusteluun?

Kirjoittanut

En vetänyt Forssia sinällään keskusteluun

vaan kommentoin henkilön tyyliä kirjoittaa muita kohtaan vähättelevästi ja neutraalisti. Siitä sen enempää. Pidän idolianne hyvänä kuskina, joten ajattele kokonaiskuvaa kirjoituksesta, äläkä keskity Forssiin.

Kirjoittanut

ja näin

Höpö höpö!

Kirjoittanut

No lue asiayhteys uudestaan

Minä pidän Mika Forssia maamme parhaimmistoon kuuluvana kuskina, joten turha on muuta yrittää väittää. Siitä on turha loukkaantua, jos kerron jonkun pointin, johon Forss liittyy jollakin tavalla. Sinälläänhän häntä ei ole tässä arvosteltu mitenkään. Turha alkaa siitä nyt vänkäämään.

Yön yli nukuttu ja Express Duon esitys ei kalpene edelleenkään, vaikka jäi kolmanneksi. Kuten Pekka Korpi sanoi, tappio tuli lähtöpaikan vuoksi. Siinä oli paljon eri katsontakantoja kuin "jäi kolmanneksi ei sen kummempaa".

Kirjoittanut

rroope

Olisiko sinulla aiheeseen mitään kommenttia? Mitä pidit Express Duon suorituksesta?

Kirjoittanut

ja näin

Sekö vähättelevä sävy oli ainut pointti.

Kirjoittanut

Onko

sinulla aiheeseen mielipidettä? Express Duo. Mahdollinen loistava tulevaisuus, vai onko rajat jo nähty?

Kirjoittanut

paloi toinenkin voitto

Tulikohan Pekalle joku laskuvirhe, kun sai kolmosrahat hurjalla esityksellä, mutta poltti samalla Stakes voiton?
Ensi perjantaina pelataan isosti ohi ED:sta.

Kirjoittanut

ja näin

Ethän takerru lillukan varsiin, puuttuu vain kommennti"asiallinen"keskustelu.

Kirjoittanut

Eli ei ole, no yllätys :)

Eiköhän Pekka keksi lääkkeet perjantaille. Karsinnassa rauhassa ja finaaliin panostus. Moni muukin voi pelata ohi. Jännä nähdä kertoimet, jolloin vasta voi tehdä lopulliset johtopäätökset myös peleistä.

Kirjoittanut

kyllähän ED hyvä oli

ja piste siihen. On saanut valtavan lähtönopeutensa (ja erittäin hyvän arpaonnen) vuoksi yleensä helpompia reissuja. Ei se välttämättä joka juoksua voita, eritoten kuolemasta.Eikä kukaan muukaan. Nyt oli hyviä hevosia vastassa ja kyllä se ulkoratoja kiertäminen pitää aina pois juosta sisäradan nuolijaan verrattuna, oli sen sisäradan nuolijan lähtönopeus mikä hyvänsä. Kun mennään lähellä maksimeita ja lähdössä on enemmän hyviä hevosia kuin keulassa kilpailevat johtaja ja viereinen 2. radan veturi, niin siinä käy yleensä niin ettei lähtöä voiteta keulasta eikä kuolemasta. On siitä imusta jotain apua....

Kirjoittanut

Ei oikein osaa ennustaa tulevia juoksuja.

Siksi on tyydyttävä näihin mitä on juostu.
Kai kysymys on siitä olisi voitettava myös toisenlaisella juoksulla.
Kun aina keulaa ei pääse.
Samanlailla Brad De Veluwe dominoi ikäluokkalähtöjä.
Ja sitten kävi toisin.
Kun aina keulaan ei päästy.
Tai kun päästiin.
Oli juoksu jo juostu.
Kun rahasuoralla hevosella ei ollut enää mitään jäljellä.
Hevonen oli hyvä,niinpä.

Kirjoittanut

ED vs. UDP

Aika paljon pitää kuitenkin ED:n kehittyä jos aikoo joskus voittaa vastaavanlaisen kilpailun kuin tämän vuoden Finlandia-ajo. Tällaisia Univers des Panseja kun tulee vastaan,niin pitää pystyä menemään kuolemasta vielä puoli sekkaa kovempaa kuin GKM:ssa.
Toki realismia on se,että aina tuollaisia lentokoneita ei ole vastassa. Menestystä on siis lupa odottaa ensi vuonnakin ED:lta.

Kirjoittanut

Tietenkin pitää kehittyä

se on kaiken a ja o.

Mitä tulee tuohon kommenttiin, että "voittaa pitää muutenkin kuin keulasta" niin kyllä Express Duo tulee muualtakin voittamaan. Nyt vaan kävi niin, että voittaja ja toiseksi tullut tekivät elämänsä juoksut. Kilpailuennätys juostiin ja ennätys jäi kaksi kymmenystä rataennätyksestä. Rahasuoralla Express Duo tuli loppuun asti ja tulee vastaisuudessakin. Kukaan, ei edes maailman parhaat voita joka lähtöä joka paikasta, tai joka radalta.

Miksiköhän jotkut eivät näe näiden vieraiden superesityksiä? Eli ykkösen ja kakkosen? Sitähän ne oli. Paikat vaihtoon ja maaliintulojärjestys olisi ollut eri. Paitsi niille, jotka ei näe hyviä suorituksia, vaan näkevät aina kaikessa vain huonoutta.

Kirjoittanut

eikös

se ole ihan selviö että ainakin puoli sekkaa tosta lähtee kun nyt oli takarivissä ja sitten joskus eturivissä ja jopa hyvällä paikalla?

Kirjoittanut

Todella kova esitys

Express Duolta, vaikka kolmanneksi jäikin.
Tuosta startista jäi pelkästään positiivinen kuva hevosesta mieleen, pihalla on jos muuta väittää.

Kirjoittanut

Express Duo:n esitys

Olen puoliksi huvittuneena lukenut tätä ketjua.

Tässä oli kuitenkin kyse Pekan hevosen osalta sellaisesta esityksestä, että se on varmasti kautta aikojen kymmenen parhaan esityksen joukossa Suomessa syntyneistä lämminverisistä.

Voi helposti sanoa, että Express Duo ei olisi tuolla esityksellä varmasti ollut Finlandiassakaan kärkipaikalta, kuin vähintään toinen.

Kirjoittanut

ehkä olisi ollut toinen, mutta

on siinä Pekalla hepo, jota ei ihan helposti kuolemasta lyödä. Lisä matkaa tulee noin 6,25m/rata /kaarre. Eli 1 kaarre 3rataa (lisämatka 12,5m) toinen ja kolmas kaarre 2. rataa lisämatkaa 2*6,25m eli kaikki yhteensä noin 25m pitempi reissu kun sisäratalaisella. 71sekuntia kertaa 1609/1634 tekisi 69,9. Näin ollen sisärataa juostuna olisi aika ollut 09,9 näin teoreettisesti. Toisen perässä juoksevat saavat taas avun pienemmästä ilman vastuksesta, mutta ED juoksi matkan ilman selkää. Eli saa ED:n ulkopuolelta yrittää aika moni elukka, ennen kuin löytyy se joka ohi tulee.

Kirjoittanut

Näitä juoksuja on turha vertailla.

Aikojen perusteella.
Ja mittailla metrejä.
Se on hevosen korvien välissä kun tullaan dödsistä.
Isoin mitta.
Ei kyvyt.

Kirjoittanut

Onko porukka ihan sekasin?

Miten joku voi millään tavalla vähätellä korven hevosen viime starttia? Eihän tuollasta aikaa, tuolla juoksulla meni kuin todellinen huippuhevonen. Tais kirjottajilla tippua pelit tuohon, niin heti haukutaan hevonen, ottakaa nyt järki käteen!!!
Luuleeko joku muka oikeasti, että Kuoppiossa Korpi vois hävitä, eihän muuta pääse tämän kanssa samalle suoralle..

Kirjoittanut

Ei kannata

Mouhiksesta välittää, se on niin iso niemis fors fani ettei muiden suomalaisten tulokset ole hyväksi. Mouhikselle tiedoksi, että lähdössä oli mukana myös Niemisen Harmis Frido, hävisi ED:lle 2,4 sekuntia ja matka oli siis maili.

Kirjoittanut

Palataan asiaan eli Express Duoon.

Voittaminen on se asia joka merkkaa.
Ei juostut metrit.
Ei ajat joilla ei voitettu.
Puhutaan voittajista.
Varmaan hevonen oli hyvä.
Siitä ei ole kyse.
Kykyjä on muttei voita.

Kirjoittanut

Juu juu

Eihän se ED mitään ole voittanut. Ykkössioja eli voittoja on koossa 16 kappaletta 26 lähdöstä ja rahaa tienattu 280 000

Kirjoittanut

Kyllä jokainen raveja seuraava

noteeraa Express Duon viimekertaisen suorituksen. Joka muuta väittää, niin ei kyllä tajua raveista hölkäsen pöläystä. Usean viestin voimalla vähättelyä ja joku vielä puolustaa moisia höpinöitä. :)

Kirjoittanut

sä oot

mouhijärvi mulle niin paljon velkaa ettet tiedäkään, kone on vähän väliä sipissä kun on kahvit näppiksellä kun kommentties takia.

Kirjoittanut

Niin paljon arvostan voittamista.

Tiedän minkä työn takana on tehdä lahjakkaasta voittaja.
Oma elämä muuttui yhdessä lääkärintarkastuksessa.
Kun ei mentykään urheilujoukkoihin.
Vaan sydänleikkaukseen 20 vuotiaana.
Ajoilla ei ole mitään virkaa.
Sillä on kun tulee ohi vaikeimman kautta.
Usein on lahjakas.
On eri asia voittaa.
Varsinkin hevosurheilussa.
Kun voitto on niin monen asian summa.

Kirjoittanut

No mltä se

Näytti Kuopio Stakes voitto? Taisi voittaa porukan ns. yläpystyyn. Täälläkin hehkutettu GS jäi puolisekuntia. Lähdekorven mukaan ED on tällä hetkellä paras hevonen kaikki ikäluokat huomioiden. Mutta ei ole niemisen hevonen, eikä sitä aja fors, tekee mouhikselle tiukkaa.

Kirjoittanut

Aina ei ole keulaan asiaa.

Silloin veri punnitaan.
Ja vain silloin.
Lahjakkaita on paljon.
Vaan kun lahjat loppuu ja pään pitää viedä.
On kyse voittajahevosesta.

Kirjoittanut

Eli voitto ei kelvannut?

No miksei ne muut mennyt sinne keulaan? Se on myös hyvän hevosen ominaisuus, että eturivistä se ottaa ne keulat ja tekee oman juoksunsa. Eipä näkynyt uhkaajia. Hieno hevonen, joka voittaa vielä usean kerran, mutta toisille näyttää olevan onnen hetkiä, jos ei voita?

Kirjoittanut

Voitto

Mourinaisen vaatimuksilla löytyy viimeisen 20-vuoden aikana yksi lämppäri (Varenne) ja kaksi kylmää (Viesker ja Järvsöfaks).

ED:sta tulee vielä hyvä kv-tason kilpuri. Siinä voi olla jopa seuraava "Houston Laukko". Enempää ei voi, eikä tarvitse vaatia. Onhan tuossakin jo tavoitetta kerrakseen.

Kirjoittanut

ulkopuolelta ei tulla ohi

on se ED niin nopea ensimmäisilä metreilläkin. kurviin tultaessa GS oli päänmitan edellä, mutta se ei keula paikkaan riitä. se olisi sitten eri asia olisiko ED ulkopuolelta niin paljon nopeampi, että saisi valjakon mitan eroa. sitä paitsi GS ei näyttänyt ihan normaalilta ainakaan karsinnassa. ED on paras 4 vuotia ja GS ainoa, joka sen voi haastaa. Ensi kerralla sitten uusi yritys, kun on isoa rahaa tarjolla.

Kirjoittanut

Greenleaf Slim

Karsinnassa kengät jalassa, finaalissa kengät pois. Kaikki oljenkorret käytössä, eikä mitään mahdollisuuksia lyödä Express Duoa. Loppukaarteessa hyökkäsi rinnalle ja Express Duo pakeni eleettömästi alta pois. Ei haasta Greenleaf Slim tänä vuonna Express Duoa, jos ei laukkaa tai muuta haaveria tule.

Ja tämä tulee voittamaan lähtöjään, vaikka lähtee takarivistä. Varsinkin kun matka on 2100 tai enemmän. Mailerina en ole tätä pitänyt, joten siihen nähdenhän tämä on kehittynyt edelle aikaansa mailillakin. Tällä on vauhtikestävyyttä ja tämä palautuu juoksun aikana, jos saa vähänkään rauhoittaa. Pystyy lopussa tulemaan 07 vauhtia tai pitelemällä toista pussissa. Todella monipuolisen oloinen hevonen.

Summa summarum. Muilla on nyt suurempi mäki ylitettävänä kehityksen suhteen Suomessa. Aika näyttää mitä tapahtuu kv. kilpailuissa. Toivottavasti pärjää ja nousee huipulle. Kultadivari oli lauantaina surullista katseltavaa.

Kirjoittanut

Hämmentävää

Meillä on taas pitkästä aikaa hevonen joka voi pärjätä kansainvaliselläkintasolla, mutta vähättelijöitä riittää. Mikä kumma siinä on, ettei suomalainen osaa nauttia omien menestyksestä. Meni ED jatkossa miten tahansa, hieno hevonen on kyseessä.

Kirjoittanut

ja näin

ei tule ED:stä ulkopuolelta kukaan ohi sanoin, 2600m pieni, häviävän pieni mahdollisuus. Montako lähtöä ED on voittanut muualta kuin keulasta? Ainut mahdollisuus lyödä ED on olla lähdössä sen sisäpuolella, toki voi olla, että ED pystyy riistämään keulat ulkopuoleltakin, sitä ei ole vielä tänä vuonna nähty pystyykö GS tai esim Jonesy pitämään keulaa sen sisäpuolelta, nopeampiakin starttareita toki ikäluokassa on, mutta nämä kaksi lienee ainuita, joilla yritettäisiin ajaa voitosta ED:tä vastaan (tietysti myös Harmi's Fridolla, mutta se ei varmasti pysty keulaa pitämään), kaikille muille kelpaisi suosiolla selkä. Ei ollut GS minusta ihan normaali ainakaan karsinnassa ja kesti finaalisakin aika kauan saada veto päälle (kun käänsi kolmannelle kesti kauan ennen kuin alkoi edetä, minkä kyllä tekikin sitten vauhdilla). GS:kin on paljon parempi keulasta. Nyt hävisi 10m ja juoksi 3 kaarretta toista rataa (mikä tekee melkein 20m). Kyllä olisi ED:kin joutunut pyytämään voittaakseen jos olisi ollut ulkopuolella lähtörata (ainakin lähdössä). ED on siis ikäluokan ehdoton number uuno (sekä 3-vuotiaana ja nykyisillä näytöillä myös 4-vuotiaana). GS on minusta yhtä selvä kakkonen. Tuskin ED:tä kukaan pystyy lyömään, mutta harvat pystyy edes uhkaamaan ja GS on minusta uhkaajista paras näillä näytöillä vaikka Jonesy voittikin Ruotsin kasvattajakruunun viime vuonna. Mitä pitempi matka, sitä pienempi on näiden kahden ero, siis GS:n ja ED:n.

Kirjoittanut

montako

lähtöä voittanut muualta kuin keulasta? Todella uninen kommentti, hevonen lähtee nollanollaa niin tottakai se on keulassa ja jos tulee takarivi niin varmaan keulat kuitenkin kumarretaan koska on täysin ylikylän hevonen ikäluokassaan, yksinkertaista.

Kirjoittanut

Niinpä

Express Duo menee sinne keulaan hyvyydellään, ei lahjaksi. Jotenkin välillä tuntuu, että vastustajat yrittää väittää keulajuoksuja lahjoiksi? :D

Kirjoittanut

Nuo ulkoradan kiertelyt

on jännä juttu, kun jollekin Greenleaf Slimille ne lasketaan, mutta Express Duolle niitä ei lasketa (Finlandia päivä)

Ihaltavaa, että ihmisillä löytyy luottoa selvästi huonompaan hevoseen, mutta aina on vähän negatiivista palalutetta ikäluokan hallitsijasta.

Kirjoittanut

Express duo

Vaikka nyt en olekaan mitekään vakuuttunut siitä, että Express duo:sta tulee Elitloppet tason hevonen niin onhan se nyt kuitenkin selvää, että kyseessä on selkeästi ikäluokkansa paras hevonen Suomessa. Hevoselle jäi Kuopiossa NIIN paljon pateja, että olisi voittanut Greenleaf slimin kuolemastakin. Tuo juoksuhan kävi lähinnä vauhdikkaasta hiitistä.

Siitä olen samaam mieltä Ja näin nimimerkin kanssa, että keulajuoksuista hevosta on turha "syyttää". Lähtönopeus on yksi ravihevosen tärkeimpiä ominaisuuksia ja se ED:llä on kunnossa. Aivan kuten on brädilläkin. Se keulaan pääsy on siis hevosen hyvyyttä. Toki ED:llä on viime aikoina käynyt myös hyvä tuuri rata-arvonnoissa. Se hetki kuitenkin tulee vielä kun hevonen lähtee Greenleaf slimin ulkopuolelta. Itse en usko, että ED siinä tilanteessa pääsee keulaan, jos sitä ei sinne sitten päästetä.

Toivotaan, että ED saa hyvän lähtöradan myös Solvallaan. Siellä ei 10 vauhdeissa olisi vara ulkoratoja hirveästi kierrellä. Uskon, että 4-v eliitin voittoaika tulee olemaan jossain 10-10.5 välissä.

ED on muuten siitä jännä hevonen, että toinen pitää tätä nopeana ja toinen vahvana. Minun mielestäni se on allround hevonen kuten brädikin, mutta jos joku mielimatka pitäisi sanoa niin kallistuisin pikemminkin mailin kuin 2600 metrin puolelle. Johtuen ihan tuosta lähtönopeudesta ja siitä, että viime vuoden puolella se joskus antautui keulasta loppusuoralla 2100m matkalla. Näiden starttien perusteella olinkin hieman yllättynyt, että hevonen oli Kriteriumin 2600 metrillä niin ylivoimainen.

Kirjoittanut

rata-arvonta

"Kirjoittanut: Sepis, 18.05.14 klo 16:24

Toivotaan, että ED saa hyvän lähtöradan myös Solvallaan."


Toive toteutui, Express Duo starttaa ykkösradalta nelivuotiseliittiin. Seuraavana keskiviikkona ajettavan Kungapokalenin finaalin takia vastuskaan ei ole kovin mahdollinen. Mutta juostava se on tässäkin lähdössä, jos menestyä aikoo.

Kirjoittanut

Voitto

Vain voitto kelpaa tuolta paikalta ja tuossa seurassa. Kaikki muut sijat ovat pettymyksiä.

Kirjoittanut

Juups

Eli taso on nyt sitten niin huono varmaan monen mielestä, että jos voittaa, niin sekään ei ole hyvä asia.

Tämä ei varmaan tule koskaan saavuttamaan sellaista tasoa, että pääsisi kehuttavien hevosten joukkoon. Pitäisi varmaan voittaa Sebastian K ME juoksulla ja silloinkin laskettaisiin, että alussa Sebastian K joutui juoksemaan liikaa ulkoradoilla ja juoksi siksi 20 metriä enemmän :) No. Leikki leikkinä.

Kaikki tuurit mukaan Pekalle. Express Duo on niitä harvoja suomalaisia viikonloppuna, joilla on hyvä lähtöpaikka. Aika yönmustia näytti olevan monen hevosen lähtöpaikka jo valmiiksi.

Kirjoittanut

voittaa

pomminvarmasti, juomakassan saa siitä.

Kirjoittanut

Vastus Solvallassa?

Millaista tietoa on Express Duon vastustajista sunnuntaina?

Mikä on ED:n voiton todennäköisyys?

Kirjoittanut

Taso

Kyllä vastus nyt on köykäisempi kuin GKM:ssa, ja lähtöpaikkakin huomattavasti mukavampi. ED:n kuuluu olla tuossa lähössä suursuosikki ja hoidella vastus melko helposti. Ilmeisesti tosiaan se seuraavan keskiviikon 4-vuotislähtö on verotranut ruotsalaisten parhaimmistoa ja ranskalaiset taas loistavat jostain muusta syystä poissaolollaan.

Kirjoittanut

Juostava on

Ei ole Solvallan startti mikään läpihuutojuttu. ED on juossut viikon sisään kolme kovaa starttia. Ja se tuntuu, mukana olevat ovat lepäilleet enemmän tai vähemmän, mutta katsellaan miten Suomen paras hevonen pärjää.

Kirjoittanut

Express Duo

On kirkaasti paras suomalainen hevonen juuri tällä hetkellä. Mukavaa tosin nähdä mitä näistä 3-vuotiaista tulee, mutta kaiken kaikkiaan silti, Express Duo on SF-hevosten kirkkain kruunu.

Ja tuolla Tukholman baanalla.. Noista asemista. Noh, nyt on tottakai kilpaillut paljon ja se pienehkö kysymysmerkki, mutta.. minäpä olen valmis sanomaan, että Korven tallin timantti on se potentiaalisin kympin rikkoja tällä hetkellä tässä maassa.

On se kova hevonen. Ja hienoa on jotenkin sekin, että Brad-hypetyksen alla on saanut ED kehittyä ihan rauhassa. Eipä se hevonen siitä mitään tiedä, mutta osittain on saanut ED olla melkoisen rauhassa vaikka näyttöjä piisaa.. ja se tyyli.. on se vaan helpon näköistä tuo meno.

Vermon startin jälkeen ei luulisi tarvitsevan epäillä myöskään riittävyyttä kansainvälisesti ikäluokassaan. Tämä voipi vielä voittaa vaikka jotain suurta.

Toivon!! Terveyytä jumalauta.. =)

Kirjoittanut

Neljäsataa donaa tienattuna.

Taas oli se päivä.
Että heittää hännän aisalle.
Tulee niitä voittoja vielä.
Elää nopeudellaan.

Kirjoittanut

meni jo 3 vuotiaana

13.9akp Juu, ei mene matkaa. On vain maileri. Toki toki.

Kirjoittanut

Express duo

Tästä on startista on paha vetää johtopäätöksiä. Jotain tuossa matkalla tapahtui ja se todennäköisesti vei Express duolta voiton. Tässä startissa meni moni asia pieleen. Ensiksi kova 09.5 vauhtinen avaus, sen jälkeen lähes 20 vauhtinen toinen puolikas ja sitten tuon säpsähdyksen jälkeinen pullaaminen ja 12.5 vauhtinen kierros. Reipas, mutta nykivä tempo on oikeastaan kaikista pahin mahdollinen yhdistelmä ja varsinkin kun se sattuu märällä kelillä ja normaalia pidemmällä matkalla.

Se tietysti oli hevosen oma vika, että lähti hulluna vetämään joten muita ei voi syyttää. Lisäksi täytyy myöntää, että kun juoksusta tuli noinkin vaativa ja hevonen joutui tiukoille niin en ole kauhean yllättänyt, että kaksi meni ohi. Vaikka Express duo hyvä hevonen onkin niin niissä lähdöissä missä se on joutunut oikeasti juoksemaan, on yleensä voittaja ollut joku muu. Express duo ei ole hoidellut kovia matseja kovin suurella prosentilla kotiin. Suomessa on usein päässyt lähtönopeutensa ja luokkansa takia sen verran helpolla, että kaikkea ei ole joutunut laittamaan peliin.

Pidänkin Express duon suurimpana kysymysmerkkinä tuota taistelutahtoa siinä vaiheessa kun mennään niihin kaikista kovimpiin lähtöihin.

Keräilystä hevonen varmaankin hoitaa itsensä finaaliin sillä juossee siinäkin tavalla tai toisella keulassa. Finaalissakin voi pärjätä, mutta nyt lähtöpaikasta tulee nyt vaativa. Jostain 8. radalta voi toki ajaa väkisin keulaan, mutta hirveästi ei kärsisi revitellä sillä Daryl boko oli tänään todella jäätävä ja menee hyvällä radalla jopa alle 13 läpi. Itse toivon, että Express duoa ei päästetä finaalissa kävelemään keulassa. Olisi mukava nähdä suurkilpailuita muillakin juoksunkuluilla sillä loistavasta menestyksestä huolimatta Express duolla on vielä todistettavaa.

Kirjoittanut

Express Duo

on näköjään nuuhkija tai parempi ilman kenkiä.Ei ole Suomen ykköshepo ollut pitkään aikaan.Kiitos, ettei ollut sen parempi kuin aiemmminkaan.T65 maistui,olisi saanut tulla pikkun ylläri viimeiseen t 65 kohteeseen.Veijolla oli tosiaan tykkihepo tänään,oli ihan uskomaton.Huomenna uutta petsiä ja kuvakin taitaa olla ns. ilmainen.

Kirjoittanut

siinähän tuo

vielä on keräily erässä mahdollisuus

näkihän jokainen ,että oli jopa laukkakin lähellä, ei ollut tauon jälkeen sopivin sauma tuossa sadekelissä

ehkä tämä tekee don giovannit.. keräilyjen kautta voittoon, mutta siinä saa olla monet asiat kohdillaan syyskuussa

jos korpi ei tuon ikäisenä osaa ajaa ulkopareissa, tuon ikäisellä hevosella, jolla pitäisi laatukin riittää, niin epäilyttääkö?

muistetaan että kyseessä lopulta Eläin.

Kirjoittanut

Ei heittänyt häntää aisalle

Juoksi maaliin asti mitä jaloistaan pääsi. Se on aivan eri asia kuin hevonen, joka lopettaa juoksemisen omasta halustaan. Nyt se vauhti vaan hidastui, kun hapot iski jalkoihin. Meni aivan perseelleen menneellä juoksulla kovempaa kuin suurin osa karsintalähtöjen hevosista. Toiset näkee sen luovuttamisena, toiset ymmärtääkin raviurheilusta jotain.

Kirjoittanut

oliko terve

ei olisi pitänyt kompuroinnin jälkeisestä pullauksesta huolimatta olla normaalisti lyötävissä

Kirjoittanut

Mikäli pääsee

loppukilpailuun, niin Heiskasen hepo syö kuolemasta. Ja jos oikeen keskenään kilpaa ajavat niin Nurmoksen hevonen tulee, kiittää ja kumartaa.

Kirjoittanut

Syö kuolemasta?

Juu. Uskon kun näen. Zo Zo Hoss meni kovempaa kuin Heiskasen hevonen, mutta kaikki on asiasta hiljaa. Finaalissa Veijon hevonen ei pääse ilmaiseksi keulaan, eikä kuolemaan, vaan siellä pitää avata kovempaa. Jos jäädään takapareihin alussa ja lähdetään ajamaan eteenpäin, siellä voi olla Harmi's Fridoa ja muita kierrättämässä ulkoradoilla.

Tulee mielenkiintoinen lähtö. Ja ketkä 2 tulee vielä mukaan keräilystä? Saa nähdä.