Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Lucky Twotwo

Melkonen hiittihai,näyttää lämmityksessä miljoonalta
ja startissa täysi nolla?

Vastaukset

Kirjoittanut

Ei ihan nolla

Hevonen ei ollut erityisen hyvä, mutta noista asetelmista yksikään Suomessa kisaava hevonen ei olisi voinut tulla. Tuli toisen tuhannen keskimäärin kolmatta kiertäen alle 1.14.

Kirjoittanut

eipä

Eipä tota oikein haukkuakkaan tietysti voi, 13.5 kellottelin vikan tonnin ja siinä vielä important facen laukkakin oli sotkemassa ja neljättä viimenen kurvi...

Kirjoittanut

Twotwo

Vähän on ollut hevosen ura laskussa viime aikoina. Ei ole kehittynyt niin kuin odotettiin tai ainakin Viisterä aikoinaan haastatteluiden perusteella tuntui odottavan. Potentiaalihan on, mutta se ei nyt jostain syystä konkretisoidu menestyksenä. Onhan tämä toki aiemminkin osannut ailahdella.

Tänään tehtävä oli liki mahdoton, mutta se ei kyllä pidä paikkaansa etteikö Suomesta hevonen löytyisi joka tuoltakin olisi tullut. Mm. lauantaina juoksee yksi sellainen joka sieltä olisi kyllä kärkeen kiertänyt.

Kirjoittanut

Taitaa olla

Hevosella taitaa tosiaan olla ikävä Karia, sillä ei ole oikein meno maistunut Karin poislähdön jälkeen. :-(

Onhan toki muut taustahenkilöt edelleen samat, mutta yksi on poissa...