Kirjoittanut Japi
Pysyvä linkki tähän keskusteluunPulun Pilke
ei pyöri pyörä viime vuotisella mallilla. Jotain vialla...?
ei pyöri pyörä viime vuotisella mallilla. Jotain vialla...?
vanha jo.
tänään vikalle takasuoralle ihan ok, mutta sitten lensi pyyhe turhankin helposti kehään. Painaako ikä vai onko vika henkisellä puolella ?
Sanotaan, että hevoselta voi ajaa pään pilalle. Tämä ainakin sai ihan sairaita juoksuja viikosta toiseen vuosi sitten, joten olisiko tälle käynyt niin että huumori vaan on loppu.
Oli silloin PM aikaa ihan hirveässä tikissä. Harminpaikka jos ei enää palaa tasolleen, toivotaan että tulee vielä.
Pyrypolun DumDum on 14 vuotias ja oli kolmas ja Sekottaja toinen (12v.) eli ei tuo ikä nyt pitäisi liian korkea Pilkkeellä olla.
palannut tasolleen, samanlainen oli ennen, Forss ajoi rahat sisään.
Hienosti on Honkanen saanut sytytettyä Pulun Pilkkeen ja Aki-Vein menoon.
Näillä molemmilla nyt vähän suvantovaihe menossa, mutta eiköhän se kunto sieltä jostain löydy ja taas molemmilla pyörä pyörii.
Helpompi tietysti olisi ennustaa ettei pyörä pyöri jatkossakaan, mutta arvataan nyt positiiviseen suuntaan kuitenkin näiden osalta.
"Sanotaan, että hevoselta voi ajaa pään pilalle. Tämä ainakin sai ihan sairaita juoksuja viikosta toiseen vuosi sitten, joten olisiko tälle käynyt niin että huumori vaan on loppu."
Esimerkkejä? PM-lähdössä sai raskaan reissun, mutta eivät tämän tason hevoset yhteen starttiin kaadu. Ja osoittihan tämä taistelijan lahjansa kyseisessä startissa. Jokin muu lienee nyt vialla. Totuushan on kuitenkin se, että kannattaa takoa kun rauta on kuumaa. Se pätee varmasti hevosurheilussakin.
Ei ollut helppo tuo PM-lähtö, mutta sai siitä kuitenkin kolmosen ja 10000€. Senkin jälkeen voitti vielä pari kertaa ja on tienannut yli 10000€. Eli ehkä tuo PM ei ollut se käännekohta vaan joku muu syy.
Nuokin tienestit silti paljon enemmän kuin moni muu näiden sarjojen hepo on tuossa samassa ajassa tienannut; esim. vaikka ihan hyvin mennyt Pyrypolun Dumdum.
Mutta aika näyttää löytyykö sieltä sama rentous kuin viime vuonna näihin aikoihin kun alkoi kulkea 23-24-vauhteja ihan helpostikin läpi täyttä matkaa.
"PULUN PILKE: Hyökkäsi 4. ulkoa 1. takasuoralla ja eteni johtavan rinnalle 2. kaarteessa. Prässäsi matkalla johtavaa, painui keulaan loppukaarteessa ja jatkoi varmaan voittoon.(10.7.2013) "
17.7.2013 juoksuselostusta ei saatavilla mutta videoarkistosta voi katsoa lähdön. Ensin alussa spurtti kun hakee keulat hullumieheltä, sitten vauhti pois ja 700m kohdalla parinsadan metrin uusi spurtti kun Tixa vaatii vauhtia sitten taas vauhti pois ja sen jälkeen sitten vikat 500m yheksäätoista ajettuna kun prässiä tulee kahdelta eri hevoselta.
(28.7.2013) Tästäkään ei selostusta, mutta tässä oli vähän helpompi lähtö kun ei ollut nykivää vauhtia vaan tasaista 24 meni pulun pilke keulassa koko matkan. Lopussa tosin taas sai ajaa ihan tosissaan kun takaata saatiin tilat, joten ei tullut helpolla tämäkään voitto siinä mielessä.
(1.8.2013) tässä päästiin helpommalla. 7.LÄHTÖ, 500 m 21,5/PULUN PILKE, 1000 m 25,0, III 500 m 25,0, v 500 m 25,0/sama
"PULUN PILKE otti heittämällä piikin ja sai vetää melko rauhassa. Oli taas omaa luokkaansa"
"Väliajat 21,5-22,5-25,0-22,5
PULUN PILKE: Eteni keulaan lähtökiihdytyksessä. Veti tasaisen reipasta ja vastasi lopussa varmaan voittoon. Päätöskierros 23,3. "
"1. 5 PULUN PILKE 24,2x - Avasi lujaa, mutta laukkasi lähtösuoran lopussa. Kiersi sitten kolmatta rataa eteenpäin ja pyssytti 2. kaarteessa keulaan.
2. 1 Rikelme 24,3 - Avasi kovaa ja otti keulat. Luovutti ne 2. kaarteessa, juoksi sitten johtavan takana, mistä iski maalisuoralla ohitusyritykseen. Tuli hyvin, muttei päässyt edelle. "
"Lähtö 3. Väliajat: 25,0-28,5-24,0-19,5
PULUN PILKE: Sai vetää keulassa 1. kierroksen maltilla ja otti kovassa lopetuksessa varman voiton. "
"Pohjoismaiden mestaruus
Väliajat: 17,0/Pihlajan Aaroni - 19,5/sama - 24,5/PULUN PILKE - 25,0
SÄRPEFANTEN: Sai 2. ulkoa tyhjän radan eteensä 600 jäljellä. Irtosi samassa voittotaistoon yhdessä Pulun Pilkkeen kanssa ja lipui lopulta oikein varmaan voittoon. >>
ROKNE ELD: Kiri 3. sisältä tilaa saatuaan hyvin ja ehti lopussa kakkoseksi. Viim. 400 m 23,0. >>
PULUN PILKE: Ei saanut Pihlajan Aaronilta johtopaikkaa, joten joutui taivaltamaan kovassa tempossa johtavan rinnalla. Painui kärkeen 600 jäljellä ja teki kanuunajuoksun, vaikka putosikin lopussa kolmanneksi! Olisi ollut vahvasti kiinni voitossa, mikäli maaliin kävelleellä kanssakilpailijalla ei olisi väkisin haluttu ajaa keulasta. >>>"
JA SITTEN:VIIKKO TYHJENNYKSEN JÄLKEEN
PULUN PILKE: Laukkasi kiihdytyksessä, hpl. Laukkasi myös palautetussa yrityksessä. Vaikutti epävireiseltä, raskaat kisat jättäneet jälkensä. "
"POISSA"
"PULUN PILKE: Laukkasi lähdössä. Pääsi kuitenkin sujuvasti 4. ulos, mistä käänsi 1300 jäljellä reissuun. Eteni päätöskierroksen alkaessa toiselle radalle ilman vetoapua. Sai otteen keulahevosesta loppukaarteessa, joutui kuitenkin maalisuoralla taipumaan kahdelle kilpakumppanille. Vahva esitys."
"PULUN PILKE: Juoksi 6. ulkona. Nousi etusuoralla selässä kolmannelle. Käänsi viim. takasuoralla neljännelle radalle ja hyökkäsi todella terävästi kärkiryhmän kimppuun edeten 400 jäljellä toiselle ilman vetoapua. Ote keulahevosesta kuitenkin herpaantui jo maalisuoralle tultaessa, eikä pystynyt taistelemaan voitosta. Silti ihan kelpo esitys."
"HPL"
"PULUN PILKE taipui toiselta ilman vetoapua hännille maalisuoralla"
Näihin pitää tietysti lisätä tuo Camrin kanssa suoritettu 16 avaus Mikkelistä
Tämän jälkeen touhusta ei ole enää tullut mitään.
Tuolla syklillä ja noin kovia juoksuja, niin eihän sitä mikään hevonen kestä kait?
"PULUN PILKE: Hiillosti itsensä johtopaikalle 1700 jäljellä. Kesti kovan avauksen pari sekuntia hitaalla radalla urheasti. >"
Itselle ei tule ihan heti mieleen toista hevosta joka olisi saanut noin tiheään ja noin raskaita reissuja.
Mikähän "viikko tyhjennyksen jälkeen"?
Ainakin PM:n jälkeen parin viikon kuluttua starttasi Vermossa ja otti sieltä hallitun voiton. Jotain siis tuolta välistä taisi unohtua.
Toki hepo sai koviakin startteja, mutta meni kuitenkin noin 3kk jatkuvasti todella hyvin ja rahaakin tuli reilusti.
Muutama juoksu jäi välistä.
"PULUN PILKE: Jäi 2. ulkoa ilman vetoapua 1. takasuoran alussa ja eteni suoran lopussa keulaan. Veti tasaisen reipasta ja vastasi lopussa varmaan voittoon.Väliajat 21,5-24,5-22,5-22,0 "
Sitten ei seuraavasta ollut tietoja saatavilla.
"500 m 22,0/PULUN PILKE, 1000 m 26,5/sama, III 500 m 24,5/sama, viim. 500 m 26,5/sama
PULUN PILKE vastasi johtopaikalta maalisuoralla varmasti ykköseksi. Viimeinen kierros 24,7 ja 700 metriä 24,2. VIESKERIN VALO kiersi 3.ulkoa ensimmäisen takasuoran lopussa johtavan rinnalle ja tarjosi tiukan vastuksen maaliin asti
Eli Pilotin tarkkaavaisuuden johdosta saatiin pari kovaa starttia vielä tuohon mukaan. Joku voi jos jaksaa niin katsoa tuon Oulun startin nauhalta.
Tosin kun katsoo väliaika tiedot ja loppusijoituksen, niin ei tarvitse olla mikään hevijuuseri että tajuaa miten tuossa ollaan menty.
Väliajat:
20,0/Marat22,5/Pulun Pilke22,0/Turoveli 26,5
Lopulta sijoitus 7 ajalla 24.1 Lopussa väsy tullut.
Eli kolme kovaa starttia saatiin lisää.
Ei nuo juoksut edelleenkään erityisen sairailta vaikuta?
Näin on todennut eräs Pekka Korpikin. Hevonen treenataan kuntoon, jonka jälkeen se kestää kovempaakin ajoa kisoissa. Toki jos hevonen ei ole kunnossa ja sillä ajetaan väkisin, niin voi ilmetä "motivaatio-ongelmia". Tuskinpa Pilkkeellä on tämä tilanne kyseessä ja tämähän oli vasta toinen startti tauon jälkeen. Eiköhän tuo paranna kesän edetessä vielä, kun saadaan balanssi kohdilleen.
vaatimukset ovat nykyään yleistyneet ravipelaajien keskuudessa. Jos ei voita aina, on nuuskija, toppari ja jalat tai pää on ajettu puhki. Tämä ruokkii yltiönegatiivisuutta, joka on hallitseva trendi, kun puhutaan suomalaisista hevosista.
No juus on hyvä ja laittaa sitten esimerkkejä jostain toisesta hevosesta joka on saanut rankempia reissuja yhtä tiiviillä kilpailuttamisella jos tämä ei kelpaa.
Sairaita-rankkoja-liian kovia...jne Jos sanavalinta ei kelpaa niin valitse joku muu ja koita ymmärtää mikä oli pointti? Pilkunviilaus alkaa niillä kirjoittajilla yleensä aina silloin kun ei enää mitään muuta keksitä.
Minä en väittänytkään että tällä on mennyt pää noista juoksuista, mutta sanoin, että jos jollakin hevosella voi mennä pää kovista reissuista, niin tämä voisi olla sellainen sillä on saanut kohtuuttoman paljon ja kohtuuttoman kovia reissuja.
Mutta tosiaaan ne joiden mielestä tämä ei ole saanut rankkoja reissuja tiiviillä tahdilla, niin voi sitten hieman perustella näkemystään ja antaa vaikka esimerkkiä mikä hevonen on saanut, niin saadaan hieman puheille pohjaa.
Asante on lämminverinen joka on saanut paljon startteja ja välillä raskaampiakin reissuja, mutta ei kyllä millään tapaa ole verrattavissa Pulun Pilkkeeseen ja kaiken lisäksi hevonen porskuttaa ihan samalla lailla kuin ennenkin.
En tiedä mitä Pekka on sanonut, mutta luulen että hän on tarkoittanut sitä, että ei hevoset katkea yhteen starttiin.
Express Duoa Pekka ainakin halusi hieman säästellä nyt kun sai kaksi kovaa starttia ja pari Stakesin hiittiä alle. Kuulemma liian monta kovaa starttia lyhkäsellä aikavälillä.
tarkoitti sitä, että valmentajan vastuulla on laittaa hevonen sellaiseen kuntoon, että ahkera kilpailuttaminen ei haittaa sitä ja se ei kilpailuihin katkea.
Sairas kilpailuttaminen on kaiken kaikkiaan liioittelua Pulun Pilkkeen tapauksessa. Hevonen kestää kyllä viikon välein kisat, koska hevosilla ajetaan monesti kilpailujen välissä vähemmän kuin harjoituskaudella hevosta rasitettaisiin. Jos "pyörä pyörii" on aika outoa väittää, että hevonen katkeaisi startteihin? Nythän Pulun Pilke on juossut edelleen sen 2 starttia tauon jälkeen. On mahdotonta vetää johtopäätöksiä hevosen tulevista starteista.
Olihan sellainen hevonenkin kuin B.Helmiina, joka oli toista vuotta varjojen mailla, mutta vielä tuli takaisin. En ole eläissäni nähnyt yhtään hevosta, jonka pää/jalat olisi kisoissa kovaa ajamalla ajettu tyhjäksi. Koko ajatus on tullut keskustelupalstoilta ja elänyt omaa elämäänsä jo vuosia. Tätä on käytetty monesti syynä, kun on haluttu arvostella joitain kuskeja.
Katsotaan nyt vielä muutama startti miten Pilke juoksee. Kaksi ilmoitettua starttia näyttää olevan Heppa-järjestelmässä.
Jos "ja näin" haluaa tästäkin jonkun kuski väittelyn, niin sitten on väärä ketju. Pulun Pilkettä ajoi kyllä Nurmonen ja Kylliäinenkin noissa kovissa juoksuissa joten älä siitä hermostu.
Ja eiköhän se ole valmentaja/taustajoukot jotka ovat päättäneet että tällä voidaan ajaa joka viikko kovissa lähdöissä eteenpäin.
Miksi noilla huippuhevosilla ei sitten ajeta joka viikko jos kerta joka viikko voidaan ajaa isoa kovaa?
" En ole eläissäni nähnyt yhtään hevosta, jonka pää/jalat olisi kisoissa kovaa ajamalla ajettu tyhjäksi."
Kyllä noita tyhjäpäitä on suomenhevosissa vaikka kuinka paljon, mutta eivät ne toki tähän ketjuun kuulu siltä osin, että voittosummat ovat yleensä jääneet maksimissaan pariinkymppiin.
enkä perusta kuskiväittelyistä. Käytin tätä esimerkkitapauksena asiasta. Mielestäni vastaukseni on perusteltu asiallisesti ja perusteellisesti?
Tyhjäpäitä on vaikka kuinka paljon, mutta onko sinulla osoittaa faktoja, että ne päät on tyhjätty kilpailuissa?
Niin. Suomenhevosia ja lämminverisiä ei pidä sekoittaa keskenään, jos katsot suomenhevoshuippuja yleisesti, niin kyllä niillä viikottan kilpaa Suomessa ajetaan kilpailukaudella aika usein.
Eipä osaa pollet puhua, joten mahdoton sanoa, mistä se kilpailuinnon totaalinen lopahtaminen johtuu. Enkä luettele hevosten nimiä, kun nekin voivat olla jonkun "perheenjäseniä".
Loukkaantumiset, huonot treeniolosuhteet, treenaamattomuus, kengitysvirheet, vammat jne jne. Lista on loputon syistä joita voi olla, mutta keskustelupalstoilla yleensä aina ensimmäisenä tarjotaan syyksi "tyhjäksi ajamista"...
No. Aika näyttää Pulun Pilkkeen kunnon ja tason. Suomessa on kuitenkin paljon suomenhevosia, joilla ei ole erikoinen voittoprosentti, mutta elättävät itsensä juoksemalla. Monesti pelaajilla tuntuu olevan kovemmat odotukset ja tavoitteet hevosille kuin omistajilla.
Eikös nyt kuitenkin ollut kyse ehkä viime vuoden parhaasta suomenhevosesta ja sen kilpailuttamisesta eikä mistään tusinahevosista jotka tosiaan juoksevat illasta ja viikosta toiseen tavoitellen lähinnä viimeisiä rahasijoja.
Pulun Pilke oli viime vuonna sellaisessa kunnossa että sillä taisteltiin ihan kylmäveristen hevosten absoluuttisella huipulla.
Kyllähän Pulun Pilkkeen kilpailuttamisesta ja juoksunkuluista oli puhetta ihan muuallakin kuin vain keskustelupalstoilla.
"Monesti pelaajilla tuntuu olevan kovemmat odotukset ja
tavoitteet hevosille kuin omistajilla."
Ja nimenomaan (katkeroituneet) pelaajat kirjoittavat näille palstoille paljon enemmän kuin omistajat.
Mitenkäs Simpauttajan mielestä tällä olisi pitänyt sitten ajaa tai kilpailuttaa tuossa ajanjaksolla kesä-heinä-elokuu 2013?
Sen verran helposti napsi noita Vermon voittoja kesäaikana, että niistä tuskin kovin paha mieli tuli muuta kuin tätä vastaan pelanneille.
voitoissa ja vasta 12. rahatilastossa 2013, joten en näe sitä parhaana suomenhevosena vuonna 2013.
Odotukset ja faktat eivät siis kohtaa Pulun Pilkkeestä puhuttaessakaan.
En ole väittänyt, että tämä katkesi niihin juoksuihin mutta jos joku on joskus voinut katketa kovaan kilpailuttamiseen ja ajoihin, niin tämä on hyvä ehdokas siihen kategoriaan.
Kerro Pilot nyt sitten kuka rotunsa tai ikäluokkansa huippu on tuolla lailla kilpailutettu viime vuosina?
Kuten myös sanoin, niin toivon että palaa vielä tasolleen. Huipulla on tänäkin vuonna tilaa suomalaisille huippuhevosille.
Itse iloitsen vilpittömästi kaikista menestyvistä suomalaishevosista.
Ja vastataan nyt vielä pilotin kysymykseen: Ehkä sille olisi voinut antaa jonkun sisärata juoksun jossain vaiheessa. Nythän sillä ajettiin lähes joka kerta vauhdilla eteenpäin. Viikosta toiseen kun hevonen joutuu juoksemaan isoa kovaa, niin onhan se ihan mahdollista että jossain vaiheessa eläin saa tarpeekseen?
Aika näyttää miten tämän kanssa käy.
Olisihan se ollut mielenkiintoista nähdä Turovelin ja Pulun Pilkkeen matsi silloin kun molemmat olivat iskussa.
Turun juoksu taisi kuitenkin olla aika hyvä näyte Pulun Pilkkeen viimevuotisesta kunnosta. Teki hurjan juoksun vaikka kolmanneksi jäikin. Jos olisi saanut edes jollain tapaa inhimillisen reissun niin olisi hyvin todennäköisesti ottanut 40 000€ siitä lähdöstä?
Voitot mitkä Pulun Pilke otti hurjilla esityksillä tulivat aikalailla pienirahaisista lähdöistä, mutta eivät ne silti hevosen suorituksia mielestäni vähennä.
Jos 11-vuotias ruuna nousee tuommoiseen iskuun, niin kyllähän tuossa tietysti panee mietityttämään, että mihin sitä pitäisi vielä siinä vaiheessa säästelläkään. Vaikka itse olenkin sitä mieltä, että monia hevosia voisi välillä vähän säästääkin.
Vähän samantyyppinen tilanne oli Visulilla talvella 2011. Kilpaa ajettiin silloin tiheästi kun rahaa oli tarjolla ja hepo oli kovassa vireessä.
Ja eikä suurta eroa ollut Turovelinkään osalta viime vuonna eli startteja tuli myös aika tiheästi ja voittojakin ropisi.
muuten pyöri pyörä taas lupaavasti. 22,7 täyden matkan voltista. Nyt näyttää taas vähän paremmalta. Syksyn hallitsija, jos vire säilyy tuollaisena ?
Ylivoimaisesti nopein suomenhevonen Porin lauantaina oli muuten Pulun Pilke.
juoksukin sujui kuin elokuvissa, mutta hevonen ravasi tosi letkeästi loppuun asti. On ehdottomasti tuloillaan...
puuttuu Pulusta. Tolla juoksulla olisi pitänyt voittaa...
Pulu ja Mika ! Tulihan se voitto sieltä !
Alkaa pyörä taas pyöriä?
on kyllä kunnossa, mutta Hullumiehen ollessa eturivissä on keulapaikka harvoin tarjolla normaalimatkoilla. Tällöin juoksupaikat yleensä ratkaisevat sijoitukset, kuten tulee käymään myös ensi lauantaina.