Kirjoittanut Sampo_Tku
Pysyvä linkki tähän keskusteluunEdward Ale Elitloppetiin
Kutsu varmaan tulee, mutta Puro ei laita nuorta hevosta kahden hiitin kilpailuun?
Kutsu varmaan tulee, mutta Puro ei laita nuorta hevosta kahden hiitin kilpailuun?
Tuskin saa kutsua vielä näillä näytöillä, vaikka sinne ilman muuta kuuluisi.
Kyllähän se nyt jo Finlandiassa nähtiin että oli väärässä sarjassa.
Siis millä näytöillä kuuluisi? Nyt pois päästä ne sinivalkoiset lasit. Hevonen on juossut yhden em-tason kisan ja oli siinä peräpäässä. Toki jäi pussiin, mutta silti. Eilen voitti lähdön 14 ajalla.
Pidän Edward alea varsin hyvänä hevosena joka olisi monessa muussa ikäluokassa yksinäinen hallitsija. Silti, ei hevonen vielä ole mitään sellaista esittänyt, että sen kuuluisi Elitloppettiin kutsu saada. Passionate kempkin juoksi Sweden cupissa ja sen saavutukset olivat kuitenkin täysin eri kastia.
Kymi gp, Suur-Hollola ja Sweden cup on nyt kilpaluja johon tällä voi lähteä koittamaan. Elitloppettiin kutsumattomista mm. Sanity, Raja mirchi, Mr. picolit, Panne de moteur, pari jenkkiä sekä ranskista ja moni moni muu ovat auttamatta listalla edellä.
Jos sulla on saman henkisiä kavereita tervetuloa raviurheilun pariin
...Finlantiassa jäänyt pussiin ja kuski oli sitä mieltä että olisi voittanut? Eli Elitloppet seuraava. Ja niinhän nuo ruotsalaisetkin eilen spekuloivat.
Onhan näitä pussiin jääneitä voittajia ennenkin nähty. Ikävä kyllä ne eivät ole kovin kovia näyttöjä valitsijoiden mielestä.
osallistu. järkimiehet takana
Edward Ale todellakin sai kutsun Elitloppetiin! Mutta Puro jätti kisan vielä tänä vuonna väliin.
Toivotaan, että kutsu Elitloppettiin tulee sitten vielä jonkun toisenkin kerran. Monelle ei tule koskaan kertaakaan.
katso travnetin sivuilta,ota suomikäännös,etkä taatusti ymmärrä miksi
Ihan ymmärrettävä päätös Purolta. Elitloppet on raju kilpailu etenkin nuorille hevosille ja Edward Alella on kyllä hyviä kisoja edessä tänä kesänä.
Lauantaina Ruotsin 75-finaaleissa Elitloppet-näyttöjä antaa vielä Up-Date Hoss, joka on tosin saanut mailille nihkeän 10 lähtöpaikan. Jos UDH menestyy, niin tässä voisi olla Stig H:n toivo Elitloppetissa. Mielenkiinnolla odottelen.
Alea ei kutsuttu Elitloppettiin. E.A oli yksi mahdollinen ehdokas sinne.
Kyllä kutsuttiin, vinnare måndag på SWETV
Ainakin Travnetin mukaan Edward Ale sai kutsun.
Linkki Travnet (http://www.travnet.se/blog/2013/05/14/nej-elitloppet-fran-edward-ale/)