Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Solvalla lähtö 10

Tätä joskus toivoisi näkevän Suomessakin mitä Tony Wallin esitti Solvallan lounareiden viimeisessä lähdössä.

Wallin lähti takasuoran lopussa kolmannelle ja viimeisen mutkan lopussa painui toiselle radalle ja samaan aikaan johtavan takaa yritti nousta toiselle tavoitellen samaa paikkaa,...Wallin ei antanut periksi vaan piti saamansa puolirataa ja kaveri ei päässyt nostamaan kuin puolirataa, tällä uppiniskaisuudella Wallin peri toisen sijan.

Suomessa sisärata nousee aina toiselle tuossa tilanteessa ja sen puolirataa ulkopuolelta ottanut väistää menettäen sijoja..näistähän ei tule murtohylkyä koskaan kun ns. saman paikan tavoittelu molemmilla. Ei ollut peliä lähtöön mutta jos oli pelannut Kontio-Wallin paria niin kuskia saa kiittää lunastuksesta.