Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Tässä Forssan ravien lomassa

tekee mieli ehkä jo hieman kuluneesti jossitella yhtä Venicenkin kohdalta tuttua asiaa. Kun tuota El Catwalkia katselee, menon vaivattomuutta ja eteenpäin vievää tyyliä niin ei voi kuin ihmetellä itsekseen..

Vielä kun otetaan huomioon, että juuri välipalaksi hotkaistu Fashion Duo on kerännyt ja mennytkin kohtuullisesti tai jotenkin tuolla naapurimaassa.

Jos tämä El Catwalk olisi käynyt tuolla naapurimaassa, ehkä jopa Ranskassa asti. Miltä mahtaisi tilipussi näyttää? Ja miltä mahtaisi hevonen näyttää? Ja miltä mahtaisi.. niinpä.

Toki tiedän, että omistaja on Venicen kanssa osoittanut, että köyhäksi ei tälläkään taktiikalla jää. =) Ja paha on kotisohvalta lähteä arvostelemaan. Silti, puhtaasti maineen, kunnian ja urheillullisuuden takia. Olisi tämä varmaan ihan kivasti riittänyt noita Ruotsinkin 3-vuotiaita tammoja vastaan.

Ja kun näitä katsoo noin rakenteen puolesta. Huomioi tuota juoksupäätä ja kaikkea vastaavaa. Mielenkiintoista olisi nähdä Korhosen kotikasvatti näistä kahdesta. Eritoten tästä El Catwalkista.. Noh, aika näyttää.

Ajattelin vaan, että jos olisi kilpailutettu esimerkiksi Korvenojan suosimalla tavalla. Kymmenkunta starttia vuodessa, kotimaasta isot kisat taskuun ja ulkomailta tarkoin valitut koitokset.. Niin, turhaahan tämä on, mutta kuuluu lajiin. Kotisohvalla ei tiedetä paremmin (todellakaan), mutta täältä on helppo ihmetellä. :)

Hieno on eläin!! Upea kerrassan. Onnittelut siitä.