Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Sands pepper kiritilat

mitäs muut mieltä. oliko tiloja?

Vastaukset

Kirjoittanut

Ei ollut tiloja...

Selkeä murtautuminen, tuskin Moilanen vapaaehtoisesti 4 radalle itsensä nosti.

Noh... eihän suomessa useimmilla radoilla hylätä kun vasta sitten kun taklattu valjakko kyntää maata...

Kirjoittanut

Jossittelu

Jos tuo oli "selkeä murtautuminen", niin kumma ettei tullut edes sakkoja. Jos noista tulisi hylsyjä niin aika usein hylkyjä varmaan sitten tulisi.

Kun Pekalla väsyi, niin Ari ja Ivar tavoittelivat samaa paikkaa ja kumpikaan ei ollut kokonaan omalla radallaan. Kurvissa myös sisäpuolelle jäänyt hepo haki tiloja nostattamalla, mutta paha tuosta toto-tv kuvasta on sanoa murtautumisia, kun päälle päin kaikki tapahtui varsin siististi.

Kirjoittanut

Tarkkana nyt Pilot...

Jos jotain samaa paikkaa Moilanen ja Holmlund tavoittelivat se oli paikka toisella radalla väsyvän Arctic Excellencen eteen.

Selkeästi on nähtävissä kun Sands Pepper juoksee Tapanin An-Anastasian selässä toisella radalla ja Jailee ulkopuolella kolmannella radalla.

Yhtäkkiä Holmlund alkaakin hivuttamaan itseään kolmannelle ja Moilanen joutuu samassa nostamaan Jaileen neljännelle. Edelleen mielestäni selvä hylky.

Kirjoittanut

Hyväksytään.

Rahat ojentanut kassa hymyili ja minä hymyilin takaisin. Hyväksymme taidokkaan pujottelun! =)

Kirjoittanut

suomen top3

tämä kyseinen kuski on SUOMEN VAARALLISIMMAT KUSKIT TOP3
-aivan selvä murtautuminen kolmannelle radalle noustessa, eka tilanne, Moilanen(LASKEUTUA KOLMANNELTA TOISELLE RADALLE) ja "TÄMÄ"sisältä toiselle, se meni vielä mutta sen jälkeen ahdisti Moilasen vielä yhden radan ulommas....aivan selvä hylky mutta ei edes sakkoja (minnehän puusilmät katselivat vai oliko pelit Iivanan kautta????

Kirjoittanut

PILOT

TSEKKAAS UUSIKSI KYSEINEN TILANNE.....
ota huomioon et iivana lähtee sisäradalta ulos tulemaan...eka on nippanappa ...siis toiselle radalle pääsy 50-50 mutta se toinen nousu toiselta kolmannelle??????????
SELVÄ MURTAUTUMINEN AHDISTAMINEN JA KAIKKI LAIT RIKKOVA

Kirjoittanut

Katsottu on

Jankkaamisella tuomio (ei sakkoja, ei murtautumista) ei muuksi muutu.

Koska tulojärjestystä ei julistettu heti, niin kait kaarrekameran kuvaa katsottiin tuomariston toimesta. Kuten jo totesin, että jos tämäntyyppisistä tilanteista hylsyjä tulisi, niin niitä tulisi sitten aika paljon.

Kun niitä hylsyjä ei vaan tule välillä selvemmän oloisista tapahtumista, missä kuitenkin selkeää häiriötäkin toiselle valjakolle tulee.

Kirjoittanut

sääntöpykälä

tässä on varmaan taas käytetty mun suosikki pykälää eli ei vaikuttanut tulojärjestykseen.

Kirjoittanut

tulojärjestys on ja pysyy

eikä kukaan jankkaa eikä jankuta
mutta .....tämä tilanne on niin selvä!!!!
veikkaan että tuomaristo on kelannut eka tilannetta ees ja taas ja ees ja taas ja löytäneet ratkaisun ...ei tuomiota ja tämä' toka tilanne jäi"puusilmiltä"kokonaan katsomatta
-mutta tämä on jo TAPAHTUNUT ELI mennyt olomuoto....selvääkin selvempi tuomari virhe

Kirjoittanut

Aika ontuva peruste Pilot...

"jos tämäntyyppisistä tilanteista hylsyjä
tulisi, niin niitä tulisi sitten aika paljon."

Selkeä nostatus tuossa vaiheessa matkaa, noista kuuluisi antaa hylky 10 kertaa kymmenestä.

Vaikutti ratkaisevasti tulojärjestykseen. Tuskin Jailee olisi onnistunut häviämään ilman tuota Iivarin murtautumista...

Kirjoittanut

Kuuluisi antaa hylsy?

Suomen raveista voi laittaa ne yhdeksän muuta kertaa kymmenestä esimerkkeinä joista se hylsy on tullut vastaavista tilanteista?

Voi olla että ei löydy. Tätä juuri tarkoitin sillä että eipä näistä helpolla ole hylsyjä tullut. Joskus sakkoja ja nyt ei edes niitä.