Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Maalikameran kuva Jo L2

Eihän se viiva edes ollut nro10 kärsän kohdalla. Taisi mennä väärään osoitteeseen voitto, mene ja tiedä.

Vastaukset

Kirjoittanut

maalikameran kuva ei oo valokuva

Maalikameran kuvassa kaikki on maalin kohdalla. Pitäskö ensin perehtyä maalikameran toimintaan ennenkuin esittää tyhmiä ajatuksia.

Kirjoittanut

kiitos

Kannattaisi varmaan "uutta tekniikkaa" opetella lukemaan ennen kuin esittää tyhmiä ajatuksia.

Kyse oli maalikamerakuvasta, jossa toiseksi sijoittunut oli kuvassa edellä. Käsityksesi mukaan siis maalikamera kuvaa maalin kohdalle,josta tulee toiseksi tulleen voittajaksi. On kyllä tosiaan uutta tekniikkaa.

Kirjoittanut

Katsokaapa uudelleen

Eikö maalikuvaan vedetty viiva ole numeron 1 turvan kohdalla ja ulkopuolella tulevan voittajan numero 10 turpa ylittää tuon viivan. On siis selvää, että tulojärjestys on oikea.