Lähdekorpi otti hyvin esille haastattelussaan sen, minkä kaikki näki myös omin silmin. Itsekin ihmettelin jo kiihdytyksessä, että missä takarivin hevoset. Herbie, Harmis ja kumppanit ties missä. Kuskien vastaukset oli hyvin epämääräiset.
Vastaukset
Kirjoittanut nuub
Näin on
Omien empiiristen havaintojeni perusteella moinen ei ole ollenkaan harvinaista edes. Oli hienoa nähdä miten Forssi myönsi asian reilusti ja asiaan oli vähän selitystäkin, mutta Moilasen kommentti/kommentoimattomuus oli säälittävintä miesmuistiin. Sen verran isot rahat oli kumminkin kyseessä.
Kirjoittanut tuurijulle
Herbie
Taisi olla vain liian paineissaan tällä
kertaa eikä Moilanen ilmeisesti "voinut"/uskaltanut ajaa liian aikaisin
auton taakse, ettei rysäytä muitten päälle
lähtötohinassa.
Kun polle käy kierroksilla homma voi mennä
vaikeamman kautta, kuten Vermossa nähtiin.
Kirjoittanut Lure
kommentointi
Just se ihmetytti, että Moilanen ei oikein kommentoinut mitään, eikä myöntänytkään edes. Ja kyllä täytyy myöntää, että kun isot rahat on kyseessä, niin sitä paljon tarkemmin tiettyjä asioita katsoo. Varsinkin jos jälkikäteen jää pelaajille ihmeteltäväksi, että yritetäänkö peitellä jotain kun ei puhuta...? Harmis Fridoa pelanneille jäi vielä enemmän jossittelua.