Aina sanotaan, että se on muka helppoa ajella noita lähtöjä kotisohvalta käsin. Noh.. minulle se ei ainakaan ole helppoa.
Itse aloin käskemään Mr Nice Guytä jo 50 metriä aiemmin kuin Teivainen ja kiroilin mielestäni Teivaisen pidättelyä, kun ajattelin, että kyllähän MrNG tuosta katoaa muilta, kun saa luvan mennä. Teivainen tiesi paremmin, mutta mitään ei enää tuossa vaiheessa ollut tehtävissä. Jaa.. no.. ehkä jos olisi vielä vähän kauemmin pidätellyt..
Toisaalta, kun ajoin lähdön sohvalta sitten videouusinnan myötä, niin silloin olisin jopa minäkin pärjännyt paremmin.
Vastaukset
Kirjoittanut clash
hyvä noin
Mulla laukkaa järestään sohvalta ajaessa tai jää hevonen pois lähdöstä.
Kirjoittanut Pötkylä
Sohva on huonopaikka
Kiikkuva konttorituoli ja näyttöön kiinnitetyt ajovehkeet antavat paljon realistisemman kuvan. Muista pistää myös ajolasit päähän kirkkailla keleillä.
Kokeilin tiistaina Fiorenzan rattailla ja tuntui että onnistui paljon paremmin kuin Antti Serkamo. Sain viimeiset rahat kun maltoin ajaa rauhassa johtavan rinnalla.
Kirjoittanut trigger
Pötkylä
Ihan rauhallista vauhtia siinä tiistaina mentiin. Miten lujaa itse oikein ajoit? Neljääkymmentä? Sillä tuskin tuli rahaa. Passitus koelähtöön kyllä.
Kirjoittanut sohovamakkara
Takuuvarmaa työskentelyä...
Minä ajan usein sohvalla eukkoa,ja tulen aina!.Ei oo vielä tarvinnut moittia "pelaajaa" , eikä "kuskia".
Kirjoittanut Tahvanainen
Taitolaji
Tahvanainen on ajanut paljon sohvalta. Ja Tahvanaiselle se ei ole ollut helppoa. Ymmärtämättömiä pilkkaajia on ollut.
Kirjoittanut tosikko
kotisohvalta
minä en kyllä pysty kolmea lähtöä enempää ajamaan, mutta yksi asia kyllä toistuu lähdöstä toiseen: tempo kiihtyy loppua kohti ja ketään ei pidetä pussissa!
Kirjoittanut omarööri
en
minäkään jaksa kolmea kertaa enempää alakaa ikä tulla vastaan.
Kirjoittanut Pehkuleka
Varmaa ajan joka kerta
Huomaa paljonkin kuskien tekemiä virheitä,kun omaa varmaa ajaa sohvalta käsin. Joskus kymmenenkin sekuntia kuskilla reakoida voiton kannalta tärkeisiin ratkaisuihin,mutta nukkuu onnensa ohi.
Kirjoittanut Jörrikkä
Sohvamakkara
Varo ettei tule ajokieltoa painamisesta.
Kirjoittanut tasa"raha"
liikaa painajia
kerran kuussa pakko ajokielto paitsi tosimiehet syövät jopa tampaxin