Kirjoittanut Funtsija
Pysyvä linkki tähän keskusteluunTeivainen
On herrasmies. Antoi Perly Hillille sauman tulla ohi.
On herrasmies. Antoi Perly Hillille sauman tulla ohi.
arvioi väärin ja ajoi aivan liian hiljaa matkalla ja pätkällä huomattavasti nopeampi tuli lopussa ohi.
Oli arviointi- tai ajovirhe. Mutta eihän aina voi voittaa, Anttikaan.
Pieni sininen ajelee tänään kakkosia.
Kotisohvalta on helppo ajaa,mutta kiekan väliajan kuultua,olisi pitänyt höllätä ohjaksia,kun kovaksi tunnettu palahevonen peesissä.
mutta tuskin tulee toistumaan.
p.s. Tämä kädetön johtaa ajajatilastoa, niin voitoissa kuin sisäänajetussa rahulaisessa. Tosi kädetöntä juu :)
Johtakoon vaikka mitä tilastoja niin se ei muuta sitä tosiasiaa, että Teivainen teki arviontivirheen Pearly Hillin suhteen. Ja oli se Teivaisen meno muutenkin tänään huomattavasti vaisumpaa kuin Mikkelissä viikonloppuna.
Ei todellakaan sovi Mr Nice Guylle, näinhän Erikssonin Ton sanoi jo ennen raveja. Ja näkihän sen jo juoksun aikana, ettei NG:n liikkeissä ollut normaalia potkua (vai hävisikö se radan pöpperöiseen pintaan).
Eipä siinä ollut Akselilla tunnetusti pätkänopealla ja keveämmällä hevosella vaikeuksia tulla ohi.
Jos muuten Pieni Sininen olisi pitänyt pussia vielä pidempään kiinni, olisi sijo voinut muuttua kolmoseksi, sen verran vauhdilla kiri Korven Pekan hevonen ulkoratoja.
Tällaisia mietteitä herätti minussa eilinen juoksu.
Kuka muuten osaisi sanoa, miksi Vermon rata on yht´äkkiä muuttunut pinnaltaan niin pehmeäksi?
Valmentajatko ne sulle kertoi"pidempää,jos Antti olisi pitänyt takana tullutta pussissa,olisi sija ollut kolmas" Eiköhän viisi metriä kauemmin jos pussissa olisi pitänyt,niin olisi voittanut.
Opettele kiihkoilija lukemaan. Johan ensimmäisessä lauseessa totesin, että se oli Teivaisen ajovirhe.