Kylläpä oli kovaa itkua ja marmatusta vahingosta.Melkein kaikki ymmärsin,mutta sitä en että hevosen siitosura KÄRSII tästä YHDESTÄ startista.Ei kärsi kaikki tietävät kuin hyvä hepo on RAUHOTU hyvä VELI kisoja tulee samoin epäonnistumisia.Nauti sulla on hyvä hevonen!!!
Vastaukset
Kirjoittanut ggg
jep
todennäkösesti tää viesti poistetaan, mutta laitetaan kuitenkin...
laukka täysin tehty...koko systeemii hais kunnolla jo ennen starttia.
Jäätävän esityksenhän hevonen teki...ei siitä mitään, mutta missäspäin suurimmat duolunastajat nelkkulunastajat asuvat.
10 000€ miinus verot on paljon vähemmän kuin lähdöstä voi lunastaa kun etukäteen tietää mitä tapahtuu...ja toki kolmossijastakin rahaa saa ja sen sen jälkeen on helppo vielä pyydellä 50 000€ korvauksia radaltakin.että silleen.
Kirjoittanut lateksi
Voi widu
Kyllä pääsi suuri naurunpurskahdus,kun eilen iltasanomat lukaisin.Vai että oikein 50k€ korvauksia,kun jopa siitosarvo kärsi.
Täytyy kyllä sanoa,että aika paistin puheita tuollaiset.Ja ikäänkuin Eko olisi umpiravuri,joka ei laukka-sanaa edes tunne.
Tokihan se on epäonnistuminen helppo vierittää kuvaajan syyksi.Eihän tämä hevonen muuten osaisi laukata.Ja kun kerran Anttikin niin sanoo,niin tottahan se pitää olla ainoa fakta asiassa.
Kas kun ei kukaan muu laukannut tämän kuvaajan takia.
Kirjoittanut åoufjvjdsh,
öghkf
samallahan KAIKKI ne jotka pelasivat A.T Ekoa voivat hakea jättikorvauksia.
Toivottavasti mulle ei käy samalla lailla sit kun omistan huippuhevosen- eli nouse neste päähän. Toi kun näyttäis olevan trendi nykyään...
Kirjoittanut olavi
jep joo
kyllä on ihme kitinää.melko epäurheilijamaista käytöstä kannattaisko vaihtaa alaa.onhan tämä hepo ennenki laukannu.jos antti jotaki sanoopi ni sekö on sata varma kans niin ja hepan taustalta löytyy miljoona miehiä niin kyllä asia saapi heti palsta tilaa ja päivittelyjä.mutta jos heppa tulis jostakin perähikiältä ja ohjaksissa olis ollu joku perähikiän oma ohjastaja virtuoosi niin kukaan ei ottaisi asiaa kuuleviin korviinsa.
Kirjoittanut Hekottelija
Juu..
Todella naurettavaa käytöstä aikuisilta ihmisiltä!! Käykääpä lukaisemassa Einari Vidgren Oy:n sivuilta lisää huvittavuuksia.. Siellä etsitään palvelukseen valokuvaajaa joka olisi erikoistunut sisäradalla valokuvaamiseen ja jos on kokemusta Forssan kunkkareista niin paikka on taattu.. Todella lapsellista!
Kirjoittanut System Buulaget
heh
Hekottelija: Et vaan ymmärrä ironiaa
Kirjoittanut vouti.....
ei muutakun korvauksia
niin saan omia pois!!!!!:)
Kirjoittanut Ravi-Arska
valokuvaajan emämunaus
Eiköhän suurin mokaaja ollut kuitenkin valokuvaaja, olikohan aikaisemmin raveissa kuvannut... ei sisäkentän puolella voi kisan aikana kuvata...
Vidgrenin sivujen huumori oli varsin hauskaa...
Siitä olen samaa mieltä, että 50000 korvausvaatimus on älytön, mutta ykköspalkinnon voisi korvausteitse saadakin.
Viime kädessä vastuussa on ravirata, koska ei poistanut täysin kielletyllä alueella kuvannutta henkilöä.
Epäurheilijamaiseksi ei voi A.T.EKOn taustajoukkojen selitystä todellakaan sanoa, sillä moka oli todellinen ja sen myönsivät kilpailun tuomaristo ja valvojat.
Kirjoittanut tragedian
50k
Olisihan tuosta 50k korvauksesta ainakin yksi ihan selkeä hyöty tulevaisuudenkin kannalta.
Seinäjoen kunkkareissa keski-ikäinen naisporukka oli kesken esittelyn juoksemassa radalle hevosten sekaan suuntanaan radan keskellä ollut vippiläisten kaljateltta. Onneksi joku osasi tarttua hameesta kiinni ja vetää takaisin aidan oikealle puolelle.
Forssassa sitten joku hevosbongari oli eksynyt puoliki radalle ja naapureita ei ollut poispäin hihasta vetämässä.
Jos tämä korvausvaatimus menee läpi, niin seuraavissa kunkkareissa järjestysmiehet saattavat ihan oikeasti pitää ulkopuoliset ihmiset siellä missä niiden kuuluu olla. Tietysti talkoovoimilla päivystävät eivät ole raviradalle varmaankaan sen kummemmin vastuussa yhtään mistään, mutta jos sinne vaikka pari järjestyksenvalvojaa sitten ihan palkattaisiinkin.
Kirjoittanut just ja joo
kuvaajanko vika?
just ja joo...tosiaan...millähän ilveellä sitä ollaan niitä korvauksia hakemassa...no niinpä niin.
Täytyykö Einarille ja kumppaneille todellakin kertoa erikseen että hevonen on luontokappale ja se voi pelästyä ihan mitä vain. Sama mahdollisuus on jokaisella muullakin valjakolla joka radalla oli. Olisiko Einari ja kumppanit nostaneet toisen hevosen puolesta meteliä, jos esim Frans olisi juossut A.T.Ekon paikalla ja pelästynyt? Tai jos se olisi ollut Frans joka katsoi sisäradalle, pelästyi ja loikkasi sivuun ja laukalle, olisikohan tullut mieleen hevosen omistajille moinen idea? Tuskin...
Eli sama pelästymisen mahdollisuus oli kaikilla hevosilla, samallailla ovat luontokappaleita. Ei auta valittaa ja vinkua, nyt kävi näin ja sillä siisti. Se ei hevosen jalostusarvoa vähennä jos se joskus häviääkin. Hevonen on hyvä ja sillä siisti ja jos joku sitä haluaisi jalostukseen tammalleen käyttää ei ko henkilö varmaankaan ajattele että nyt meni tuo juoksu lörpii en voi siis käyttää, hevonen on liian huono kun loikkasi laukalle pelästyttyään.....
Kirjoittanut Joopa joo
?
Saan siis hyvin mielin mennä makaamaan puoliksi radalle, niinkö :)
Kirjoittanut Lauri J.
Mitä ihmettä
Tervehdys,
Ottamatta millään tavalla kantaa tuohon korvausvaatimuksen suuruuteen, niin kysyisin, miksi nyt hyökkäätte A.T.Ekon taustajoukkojen kimppuun? Normaalisti tällä palstalla hyökätään aina pelaajien oikeusturvan puolesta.
Tämä valokuvausepisodi on tavallaan juuri astumista pelaajien oikeusturvan päälle. Vaihto tuohon lähtöön oli kaikki pelimuodot huomioiden yli 300 000 euroa. Jos kuvaajalla olisi ollut lupa olla tuossa kaarteen alussa ottamassa kuvia, niin sittenhän kaikenlainen spekulointi olisi turhaa jälkikäteen. Mutta hänellä ei ollut siihen lupaa. Tässä tapauksessa virhe on kaiketi tiedottamisessa ja järjestyksenvalvojissa, ikävä tapaus sinänsä ja myös inhimillinen.
Mutta joka tapauksessa näin pääsi käymään. Jos A.T.Ekon porukka perää korvausta asiasta, niin mitä epäurheijamaista siinä on? Tässä aikoinaan vietiin maratonin keulamieheltä Olympiavoitto, kun katsomosta hyökkäsi joku hullu katsoja kimppuun. Nyt ei käynyt onneksi ihan näin ikävästi, mutta valokuvaaja pisti tulojärjestyksen uuteen uskoon.
Lauri J.
Kirjoittanut olavi
mites?
kävi haastoko maratoonari ketään oikeuteen?Hamekangasta taustajoukoille siinä on korvausta.
Kirjoittanut paskainen loppu
Ahneella
mun mielestä eko ei olis edes voittanut lähtöä, joten millä perusteella pitäisi muka ykköspalkinto maksaa ?
Kuka se taho on joka voi varmuudella sanoa että eko laukkasi voittonsa ??
Kirjoittanut Lauri J.
Voitto
Tervehdys,
Kuka sitä voikaan sanoa, miten olisi käynyt, ei kukaan. Mutta on sitä suuremmassa maailmassa vaadittu mitä ihmeellisimpiä juttuja osa vaateista on mennyt vielä läpi.
Kun tämä nyt jossittelupalsta on niin... Entä jos B.Helmiina olisi laukannut valokuvaajan takia 100 ennen maalia "varman voittonsa". Miten te lukijat siihen olisitte suhtautuneet? Olisiko Borgströmiä haukuttu hakemieheksi, jos hän olisi vienyt asian eteenpäin. En edelleenkään ota kantaa korvausvaatimuksen suuruuteen ja perusteluihin, mutta eikö A.T.Ekon tapauksessa ole ihan loogista selvittää esimerkiksi oikeusteitse asia, jos luonne ei kestä antaa periksi tai muuten vain asia vituttaa riittävän paljon?
Lauri J.
Kirjoittanut Strummer-
Entäs se pelaajienoikeusturva?
Okon A.T.Ekon taustajoukot sen oikeutetumpia korvaukseen, kuin lähdössä hävinneet totopelaajat?
Väitänpä, että tuon seurauksena meni pari sataa tuhatta yhtä vääriin taskuihin, kuin palkintorahoja jaettaessa. Väitänpä, että iloman episodia kaksari olisi ollut A.T.EKO - Myrskynetti. Vaadin 150€ palautuksena menetetystä totovoitosta. Siitosarvon vähentymisestäkin haluan 75 centtiä.
Kirjoittanut tragedian
kerran vielä
"mun mielestä eko ei olis edes voittanut lähtöä, joten millä perusteella pitäisi muka ykköspalkinto maksaa ? Kuka se taho on joka voi varmuudella sanoa että eko laukkasi voittonsa ??"
Tässähän ei nyt ole millään lailla kyse siitä olisiko hevonen voittanut lähdön vai ei. Vaikkakin jokainen raveja seuraava tietää siihenkin vastauksen.
Kyse on siitä, että järjestäjät antoivat ulkopuolisen ihmisen olla melkein radan puolella, alueella jossa kenenkään ei ollut lupa olla.
Siitä seurauksena palkintorahat ja lähtövaihto, duovaihto ja V4-vaihto jaettiin eri osoitteisiin.
A.T.Ekon ja taustavoimien kohtalo ei näemmä sympatioita saa, mutta mitenkähän mahtaisi olla jos sama kuvaaja olisi maannut radalla kuninkuuskilpailun maililla ja Saran Salama olisi laukannut ja jäänyt hännille?
Kirjoittanut paunö väinu
Mietityttää
Mutta laukkasiko Eko satavarmasti tämän kuvaajan takia?
Vai tehtiinkö kuvaajasta helppo syntipukki koko episodiin?
Ekohan ei ole millään muotoa umpivarma ravaaja,on sillä ennenkin ollut laukat pinnassa.Jospa vaan Antin valppaus herpaantui ja puolustelee itsekin nyt omaa mokaansa syyttämällä kuvaajaa.
Mutta kyllähän asian pitää niin olla,miten Antti sen kertoo.Ja miten Veli sen tuntee omalta osaltaan.
Pelaajien oikeusturvaa tähän on turha sekoittaa enää mukaan.Sitä oikeusturvaa ei ole ollut pitkään aikaan ennen tätä episodia.Joten turha sitä narua vedellä puolusteluihin.
Kirjoittanut paulo
joopa
Kyllä tuollaiset sääntöjen rikkojat on saatava vastuuseen ja rangaistus myös. Muutenhan siellä hyppii muitakin kuvaaja tolloja pilvin pimein säikyttelemässä hevosia,hevosenomistajia sekä kuskejä. Säännöt on tehty noudatettaviksi, tekisivät esimerkin siitä kuvaajasta, vaikka julkistaisivat kuvan ja nimen. Niin uskoisin että heppu sais jollain tapaa rangaistuksensa, korpilaki kunniaan.
Kirjoittanut heihei
huh hah
joo, kaikki jotka pelasivat Ekoa ovat kyllä yhtälailla omistajan kanssa oikeutettuja korvauksiin. Laitetaan vaan anomus vetämään. Itse en harmikseni ekoa pelannut, MEINASIN kyllä, joten tyydyn puoleen korvaussummasta.
Alkaa mennä koko raviurheilusta jo maku...
Kirjoittanut fast
oikealla asialla
Kyllähän jokainen hevosta ajanut tietää että hevonen voi laukata tuollaisessa tilanteessa.
Forssa on myöntänyt että kuvaaja oli täysin luvattomassa paikassa. Jos valokuvaaja olisi sijoittunut luvallisesti siihen missä oli niin sitten se on hevosesta kiinni.
Jokainen puolustaisi itseään? jos tulee väärin kohdellusti ja virhe on tapahtunut aivan kiistattomasti.
Korvaus jää tietenkin nähtäväksi.
Kirjoittanut hikka
Bullshittia!
Lähtö oli ja meni!
Joskus hevoset laukkaa, joskus ei. Hevonen ei ole kone eikä sitä sellaisena pidä pitää! Aina ei voi voittaa... ei edes joka kerta.
Ja "pelaajien oikeusturva"... voi härreguud miten kulunut aihe tuo onkaan!
Kirjoittanut joan
pelaajien oikeusturva
Pelaajien ns. oikeusturvan perään huutaminen on mielestäni tosi lapsellista, jokaisen, joka pelaa, pitäisi tietää pelaavansa uhkapeliä, jossa mikään ei ole varmaa ja että peliin kuuluu riskejä, joita kukin sitten yrittää hallita tavallaan. Kun minulla oli huippuhevonen, sanoin aina kyselijöille, että raveissa EI ole varmoja voittakia; eihän muuten ko. lähtöäkään olisi tarvinnut edes ajaa.
Kirjoittanut matti
sökö
Psygologisesti on älytöntä keikuttaa venettä vielä lisää vaatimalla korvauksia.
Sekö vie lustan mahdollisuuden kokonaan pois, kun yritetään epätoivoisesti saada huomio pois oleellisesta.
Minusta olisi hyvä myös tutkia keiden taskuihin voittorahat valuivat, ihan tasapuolisuuden nimissä.
Suuronen saa puolestani vetää kantturansa kokokaan veks ja viedä vaikka Viroon juoksemaan.
Kirjoittanut tosikko
korsi kekoon
Minunkin mielestä korvaussumma on järjetön enkä ymmärrä millä tavalla se vaikuttaa hevosen mihinkään arvoon! Mutta tosiasia on se, että jos tekee rikkeen ja jää siitä kiinni niin onhan siitä rangaistus tultava. Millä näitä muuten karsitaan tai estetään tapahtumasta tulevaisuudessa??? Joku typerä heinähattu väitti, ettei hevonen olisi voittanut ilman tätä kyseistä episodia - grow up! Erikoismaininta EV:lle loistavasta huumorintajusta ja tavasta käsitellä asiaa.
Kirjoittanut hoitaja
HUH HUH Sami.K &kumppanit
Kylläpä on kovaa itkua, kun A.T EKOn taustajoukot kyselevät etujensa perään. Sami K.:n johdolla kauhistellaan erityisesti laukan vaikutusta siitosarvoon. Sehän on aivan ilmeinen. Pikkukunkun voitto siitoshevosen ansioluettelossa on merkityksellinen. Se kertoo hevosen ominaisuuksista paljon nyt ja koko mahdollisesti hyvinkin pitkän siitosuran ajan. Rahallinen arvo voi olla suuri. Ja huomio, hevosesta ei voi tulla derby-voittajaa.
"ggg":n ajatukset nousevat suuresta salaliittoteorian perinteestä. Hän ei ole huonompi kuin edeltäjänsäkään. Yhtä yössä kylläkin. Ja mitä "Olavi"n kitkeryydelle voisi tehdä?
"Ravi-Arska", "tragedian" ja "Lauri J." ovat oikeassa. "Strummerin" pelaajien oikeusturvakysymystä lähestyisin eri näkökulmasta. Pelaajille oli etua laukasta.
Ja jos lopuksi sivuutetaan koko rahapuoli. Kysymys on ravikilpailujen turvallisuudesta. Vastaavasta tilanteesta voi syntyä vaikka millainen onnettomuus. EKOn taustajoukot ovat raviturvallisuudenkin asialla.
Kirjoittanut Uwe
virheitä sattuu
Aivan "hoitaja", hevosesta ei voi tulla derby-voittajaa. Eikös hevosen omistaja kämmännyt tämän mahdollisuuden? Mikä derby-voiton arvo olisi ollut siitoksessa? Virheitä sattuu jokaiselle, niin hevosen omistajille kuin valokuvaajillekin. Tämä pitäisi myös A.T. Ekon taustajoukkojen ymmärtää.
Kirjoittanut sippi
niinpä
kas kun kukaan ei ole pyytänyt paikalle punaisenristin kriisiryhmää?
Kirjoittanut Minä...
HMm..
Sanoinsin että kyllä on typerää. ojs jokainen alkaisi vaatimaan korvauksia Niin joka lähdön jälkeen siellä vaatisi toinen toiseltaan mutta tämä on RAVIURHEILUA ja kaikki on otettava mikä tulee. Kyllä se varmasti hatuttaa mut minkäs teet. Mut jos tommosista alkaa vaatii rahaa ei kannata tuoda koko hevosta radalle vaan ajaa kotona ettei vaan säikähdä. Ja on enneki nuoret hevoset säikkynyt mitä ihmeellisempiä asioita. Mut on asissa perää myös se ettei se kuvaajva olisis sielä saanut olla. Mut Jos mummolla olisi munat se olisi vaari. näihä se menee, Aina on JOSsittelua.
Kirjoittanut hoitaja
Uwe
Kyllä se varmaan näin on.
Kirjoittanut tosikko
toinen korsi
Millä vastaavanlaiset tapahtumat sitten tulevaisuudessa ehkäistään? Sitäpaitsi eikö tuolla EV:n sivuilla ollut vähän sinnepäin viittaava juttu, miten hän asian näkee. Ei siellä kyselty paljonko "kuislat" olivat maksaneet kuvaajalle. Yrittäkää ihmiset tajuta, ettei EV tässä penää itselleen 50k euroja! Jos miehellä olisi niin kova rahapula NIIN EI HÄN LAHJOITTAISI YKSIN KIINNIOTTAMAANSA V5 VOITTOA HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN. Paljonkos se nyt oli? Jotain 300 000 - 450 000 euroa. Ja yrittäkää ymmärtää, että jos Velillä vähän pienessä maistissa veri kuohahtaa ja hän vaahtoaa siellä päivän. Hän kun taitaa olla tässä hommassa ihan munaskuitaan myöten mukana. Ei tässä ole kysymys mistään ilmaisesta saunaillasta sen enempää kuin "kuislan kuvaajista."
Kirjoittanut Tentsu
vaatimuksia...
Eihän tuo sen kummalisempi ole kuin se, että joku heppa laukkaa toisen eteen ja tämän laukka johtuu siitä. Mitä tapahtuu ???
Eka kuski saa sakot, toka menettää voiton mahdollisuuden ja toto luukulla rahat siirtyy toiseen taskuun...
Vahingonkorvauksia Halooo.
Paparazzilta ajokortti(press) pois ja ikuinen porttikielto raveihin.
Onko kukaan kysynyt, pelasiko kuvaaja itse ohi
AT Ekosta ?
Dianen muistoa kunnioittaen.
Kirjoittanut jjj
Lämpöset on erikseen.
Lämpösten omistajat ja valmentajat on paljo asiallisempia, kun eräisiin raveihin oli hankittu iso "scriini" radan keskialueelle ja hevosen startti meni sen takia pilalle, niin eipä siitä sen enempää oo missään mediassa ollut juttua, vaikka isoista rahoista olis päässy juoksemaan, jos sitä "scriiniä" ei vaan olis ollu haittaamassa nuorta hevosta.
Suomenhevosten omistajat näyttää olevan samanlaisia jukuripäitä kuin suomenhevosetkin..?
Ei kilpailuja saa liian tosissaan ottaa, vaikka sitten oma hevonen olisikin maalissa vasta kolmas. Eikai tuon viisi vuotiaan ura tuohon loppunu? Varmasti parempia ja muistettavampia startteja on tulossa! Ihan varmasti. Nuin hyvä hevonen ja nuin hyvä valmentaja. Ainut miinus näyttää olevan hevosen omistaja, harmin paikka. Toivottavasti pitäis turpansa soukemmalla jatkossa...
Kirjoittanut Ilona
Järkkärien vastuu
Kyllä järjestyksenvalvojien täytyy ja Pitää valvoa, missä saa kuvata.
On varmasti tehty selväksi ja ainakin aiemmissa Kunkkareissa on oltu todella tiukkoja kuvaamisesta sisäkentällä.
Kirjoittanut sampo
Turhaa
Suoraa syy-seuraus suhdetta ei pystytä esittämään, joten asian vetvominen on järjetöntä pelleilyä. Jos suurin osa muistakin olisi laukannut niin ehkä.
Kirjoittanut kuvaajalle
Nyrkkiä leukaperiin
Tunnettu ravihahmo Poopehan kävi nykäisemässä iltalehden valkokuvaajaa turpaan aikoinaan vastaavanlaisessa tilanteessa Vermossa. Valokuvaaja räpsäisi salamavalolla maalitikun kohdalla ja vähän ennen maalia jo lähdön voittanut Pete Puikkosen Mr Pershing laukkasi säikähdettyään salamavalo. Vai oliko Iltalehdelle valokuvaajan versio Mafia ilmakivääriversiosta, mene ja tiedä, jos tuli rahaa, niin tuli myös nenä kipeäksi.
Kirjoittanut voitto
muistaako
kukaan mitä J-P Kauhanen sanoi vuosi sitten 3000 m kisan jälkeen? Oli sitä mieltä että voitto ei ole koskaan varma ennen kuin maalinja on ravilla ylitetty, sillä koskaan ei jos esim. makkarapaperi, innokas fani tai valokuvaaja säikäyttää hevosen laukalle! Eikö mennytkin jotenkin näin, eli kyllä ammattimiehet tietää että kaikkea voi sattua ja on jo varmasti sattunutkin eli ihan turhaa vikinää. Ei siitosarvo mitään kärsi, minäkin vien tuolle omani ensi keväänä
Kirjoittanut -Nisula-
.
On se kumma kun hevonen on hyvä tai takana on varakas omistaja, niin heidän pitäisi niellä kaikki epäoikeudenmukaisuudet. Kaikki jotka ovat nähneet Tv2:n pätkän, niin ymmärtävät että Eko laukkasi nimenomaan kuvaajan takia, antti tosin vähän liiottelee, ei se kamera nyt ihan jalkojen välissä ollut. En ymmärrä miksi VV:n pitäisi niellä tämä ihan mukisematta, nyt jäi kuitenkin 7000€ saamatta radan virheen takia. Ei hän varmaan oikeusteitse tuota 50.000€ saa, mutta näin maalaisjärjellä ajateltuna 7000€:n korvauksiin pitäisio olla ihan hyvät mahkut.
ja spedelle, jos et ymmärrä mitä eroa on varjolla ja valokuvaajalla tässä tilanteessa, niin ei varmaan kannata kommentoida tänne.
Kirjoittanut Niko 9v.
Sedät hei miksikäei muut laukannu siin?
häh?
Kirjoittanut VV Vähäkuopus
Voisikos omistajain toinen puolikin kommendoita
Yksi ja sama mitä te itsekukin kommentoitte,mutta älkää suinkaa Videgreniä sotkeko mihinkään korvausvaatimuksiin,koska syypää sattuu istumaan tämän tietokoneen takana.Olen sanonut sillä hetkellä mielipiteeni ja se on täysin minun ajatus ollut silloin se.Toinen että en ole teiltä pyytänyt Euron kuvaa,täden ei pitäis kuulua teille mitä Hippos ja Ravienjärjestäjät sekä asian omaiset päättävät asian korjaamiseksi tehdä.Toinen asia on jos ravien järjestäjä haluaa jotakin kyseiseltä kuvaajalta.
Kaikkia joita asia kiinnostaa voitte tilata nauhan ja tarkistaa tapahtumat jolloin olette paljon viisaampia toivottavasti.
Samalla sai Seppo Suuronenkin käskyn muuttaa olikos se Tallinnaan tai kuitenkin pois kotimaasta.
Näillä sivuilla on ylipäätään oikein hyviä hevosmiehiä,mutta yks asia vaan tuntuu unohtuvan,jotta me olemme näiden pelipalikoiden kustannuksien maksajia.Tällöin myöskin hankinta puolesta tulee pitää huolta.
Tällaisissa tapauksissa jotka ovat kiistattomia on myöskin korvaus kiistaton,se mikä korvauksen suuruus on eriasia,kaikkia pitää käsitellä jonkinmoisen moraalin ja maalaisjärjen mukaan.Kun taas ensi reaktion mukaan jotakin summia laukoo ei välttämättä ole minkään järjen mukaista.Eiköhän ravien järjestäjät ja Hippos ja me asianomaiset tulla sopimukseen tästäkin turneesta,joten nukkukaa yönne aivan rauhassa.Veli Vähäkuopus
Kirjoittanut fast
mitä ihmettä
Valokuvaaja oli väärässä paikassa järjestäjien virheen takia.
Se on tässä virhe. Joku hevonen voisi olla laukkaamatta mutta se ei tähän kuulu.
Jos kuvaajista tms ei olisi häiriötä voisivathan he olla sisäradalla missä tahansa tai jopa radalla jos väistäisivät hevosta.
Pelissä on täysin omat säännöt ja niitä ei ole rikottu vaikka siitä viisastelette.
Kirjoittanut olavi
???
mistäköhän se hippos saapi rahhoo voipi jonku eken saaha valtioltakin ja kuka on valtio no me veronmaksajat jotka myös pelaamme ja paljonkohan forssan kunta on sijoittanu rahaa raviradan kunnostukseen yms ja mistäköhän kunta saapi rahaa no meiltä veronmaksajilta myös!
Kirjoittanut Pool
Veli puhuu täyttä asiaa...
Kyllä tässä tapauksessa hevosenomistajien ilman muuta kuuluu jonkinlainen korvaus saada menetetyistä euroista.Niin räikeä oli tämä valokuvaajan menettely. Ja täysin väärässä paikassa mies ammattiaan harjoitti.
Kyllähän sen nauhalta selvästi näkee miksi Eko laukkaa. Väistää kuvaajaa ja sitten mennään. 100 metriä olisi voittanut ilman tuota onnetonta filmaajaa.
Korvauksen suuruutta on vaikea määritellä, mutta eiköhän tuollaiset 20 000-30 000 olisi ihan kohtuullinen.
Pelaajien on vaan pakko niellä taas karvas kalkki. Niinkuin aina ennenkin, kun vääriä hevosia juoksee väärillä nimillä ja vääriä hylkäyksiä tehdään naamavärkin perusteella. Nuo kaikki vaan sattuu kuulumaan tähän pelimuotoon. Mutta omistajien pitää saada korvaus selvästi aiheutetusta vahinkosta.
Järjestäjien velvollisuus on hommata ajan tasalla olevat järkkärit. Ravit olisi vaikka voitu keskeyttää kunnes se kuvaaja olisi saatu katsomon puolelle. Niin tehdään ralleissakin. Jos joku häirikkö ei usko järkkäriä, niin koko pikis peruutetaan. Silloin ei sillä reuhaajalla ole kivaa kun useemman tunnin oottaneet katsojat hermostuu.
A.T.Ekon omistajaporukka on hyvin fiksua väkeä ja tehneet erittäin paljon suomen raviurheilun hyväksi. Siksi tuntuisi oikeusmurhalta jos tätä asiaa ei jotenkin hyvitettäisi. Rahan tähden omistajien ei tarvitse käräjöidä, mutta onneksi periaatteen miehiä vielä tästäkin maasta löytyy.
Kirjoittanut Ope
Vidgren
Hän on Vidgren ei Videgren. Kats oikein kirjoitus siitä omistajanvaihdoslomakkeesta.
Kirjoittanut juutas iskariot
Oikeudenkäyntien vyöry(kö?)
Tästä oikeudenkäynnistä, (jos sellainen tulee) saadaan kyllä mahtava oikeudenkäyntien kierre, varsinkin jos päätös puoltaa hevosen omistajia. Kyllä ainakin yksi "kansanosa" tulee vaatimaan joka asiasta korvauksia ja tasan jokaiselle laukkakisalle. Tosin kisa on nyt juostu eikä sitä saa pois pyyhittyä, joten Vähäkuopuskin voi tehdä duunissa vaikka vähän Överiä niin saa rahansa takaisin.(jos sattuu jossain työssä käymään???) Hyvää kesän jakoa vaan kaikille ja muistakaa... OIKEUSSALISSA EI SAA KUVATA!!!!
Kirjoittanut kalles
Ristiriitaisia persoonia
on urheilun saralla nähty kautta aikain. Vast\\\'ikään päättyneissä jalkapallon MM-kisoissakin tapahtumia riitti ja kannanottoja esitettiin puolesta ja vastaan. Formuloissa Schumi on persoonana joko/tai, hyväksytty/hyljeksitty. Ja lehdistölle suuri ilonaihe.
A.T.Eko:n ympärille kietoutuu tällä hetkellä monia ravi-ihmisiä kiinnostavia seikkoja, hevosen lahjakkuus tietysti ensimmäisenä tekijänä.
Hevosen päätyminen mediakeskeiseksi saattaa johtua hevosen aikaisemman omistuspohjan tietoisesta valinnasta päästä julkisuuden valokeilaan ja siten nostaa A.T.Ekon omistus- ja siitosarvoa. Eikä sitä vähennä ainakaan räväkät (vahvasti väritetyt) lausunnot, jotka suomalaisuudessa vielä saavat aikaan vastarantaliikkeitä ja palstatilaa.
Se seikka, että omistuspohja laajeni vielä suomalaisen talouselämän huippuhenkilölle, ei ainakaan voinut olla vähentämässä hevoseen kohdistettuja kannanottoja puolesta ja vastaan.
Raviurheilu menetti lähimenneisyydessä \\\"Kausalan Cassiuksen\\\", osanottoni läheisille.
Veli Vähäkuopuksesta voinemme odottaa myös kehittyvän varsin kiistellyn ravipersoonan hänen omintakeisilla otteillaan jo muutenkin niin värikkäällä ravialalla.
Oikeustoimi Forssan tapahtumista tulee kyllä myös olemaan tapetilla juupas-eipäs -menttaliteetillä, jos se jollakin tapaa lehdistössa käsitellään.
Kirjoittanut matti
sökö
Jos taustajoukoille maksetaan oletuksen mukaan korvauksia --->A.T.Eko maalissa 1.
NIIN
Aivan yhtä hyvin voi väittää laukkaa järjestetyksi.
100% varmaa on se että molemmat väittämät ovat epävarmoja.
v.vähäkuopus ja pooli maksaa vaan omistaan einarille korvaukset.
Kirjoittanut tuomari
korvaus
Varmasti kukaan ei korvaa kellekkään mitään,se on varmaa se! Ei ole korvattu aiemminkaan!
Kirjoittanut Tomaatti
No joo
Kerranhan joku hevonen pelkäsi videotaulua ja laukkasi, olisko silloin pitäny haastaa videotaulun pystyttäjä oikeuteen? Kerran hevonen johti suoran mitalla ja laukkasi kun lintu lähti lentoon radan pinnasta, olisko lintu vastannut rahoista oikeudessa vaiko kaupunki tms. taho?
Kirjoittanut Orhi
Minä vaadin
Minulla AT Eko varmana ja olis ollut V4 kiinni isolla paukulla. Nyt vaadin 100 tonnia korvausta sillä olisin varmaan saanut rivin yksin kiinni suosikin voitolla. Siitosarvoni vähenemisestä toinen 100 tonnia, kun en nyt olekaan tunnettu totomiljonääri.
Kirjoittanut tamman omistaja
lisäsi
Tapaushan vain lisäsi hevosen kiinnostusta tammanomistajien silmissä, kun vielä nousi kolmanneksi koko porukan hännilta! Olis vaan Velikin tyyttyväinen...
Kirjoittanut sampo
Missä mennään
VV toteaa:
"Toinen että en ole teiltä pyytänyt Euron kuvaa,täden ei pitäis kuulua teille mitä Hippos ja Ravienjärjestäjät sekä asian omaiset
päättävät asian korjaamiseksi tehdä."
"Tällaisissa tapauksissa jotka ovat kiistattomia on myöskin korvaus kiistaton,se mikä korvauksen suuruus on eriasia,kaikkia pitää käsitellä jonkinmoisen moraalin ja maalaisjärjen mukaan."
"Eiköhän ravien järjestäjät ja Hippos ja me
asianomaiset tulla sopimukseen tästäkin turneesta,joten nukkukaa yönne aivan rauhassa."
Siviilioikeudesta ei korvausta heru, se lienee lähes varmaa. Mielenkiintoista nähdä kun AT.Eko marssitetaan todistajanaitioon kertomaan, että miksi tämä laukkasi.
Eli ratkaisua haetaan vanhasta kunnon hyvä veli verkostosta. Kuten viimeisessä sitaatissa todetaan, niin näin on toimittu aiemminkin! Alkaa haista koko touhu ja pahalle joten nukutaan aivan rauhassa.
Kirjoittanut hoitaja
Pelaaja ei hävinnyt
Laskutaitoinen ja pelaamisen päälle ymmärtävä pelaaja ei voi liittyä itkijöiden joukkoon. Hän on tilanteessa voittaja. Hevosen taustajoukoille asia on tietysti aivan toinen.
Kirjoittanut Sisko Paljoesikoinen
Turha vinkua
Turha vinkua korvauksia, liian tiukkaan kilpailutettu sh-varsa reagoi laukalla, eipähän muut laukanneet kurvissa.
Odottele pari vuotta, voi olla että A.T Eko on siellä vihjeissä b-hevosena. Se on moro ja pari pulloa konjamiinia!
Kirjoittanut Kuka vaan
Neiti 2006
Jos pitäisi äänestää, kuka on raviratojen neiti v. 2006 niin en tiedä äänestäisinkö Markku Niemistä vai Veli Vähäkuopusta, niin epäurheilijamaista ja lapsellista teidän käytöksenne on.
Kirjoittanut discovery
ego
ette kai te nyt per.. ole ihan tosissanne, että ekolle kuuluisi jonkin moiset korvaukset kyseisestä laukasta. siis järjellä, koni joka ei tullut maaliin ensimmäisenä tulisi saada korvauksia laukan takia, huh huh!!!! olishan tämä voinut laukata vaikka loppukaarteessa tai missä tahansa muualla loppumatkalla. jos tästä jotain korvauksia maksetaan, niin kyllä ravit putos puusta aika pahasti.
Kirjoittanut hoitaja
Oliko se...
valokuvaaja Nieminen?
Kirjoittanut Valokuvaaja
Neidit
En tiedä, oliko valokuvaaja Nieminen mutta St Micheliä ennen ulissut valmentaja/ohjastaja Markku Nieminen kilpailee tasapäin Velin kanssa vuoden Neidin tittelistä.
Kirjoittanut Pösilö
Otsikko
Jo vain, vuonna -91 (tehän ette lapsikullat muista tuota tapausta poolit ja muut) Mids Andy laukkasi keulasta kierros ennen maalia ja Teivainen totesi jotta voisi ne makkarapaperit muuallekin heittää kuin radalle. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt sanoi Antti kun valokuvaajan syyksi kipeän hevosen laukan laittoi jotta.
Kirjoittanut hoitaja
hoitaja..
voi olla neiti itsekin, eikä ehkä katsele hyvällä herrojen neidittelyä. Passionate Kemp lienee "Neiti" kutsumanimeltään. Se on ok.
Kirjoittanut kekkis
säälittävää
Totta kai A.T. Ekon taustajoukoille kuuluu maksaa korvauksia. Samalta pohjalta kuuluisi maksaa kaikille niille hevosille, jonka juoksun toinen hevonen/ohjastaja on pilannut, esimerkiksi laukalle häiritsemisellä. Samasta rikkeestähän on kyse, eli sääntöjen rikkomisesta. Kuvaaja ei saisi kuvata hevosia sisäkentän puolelta, eikä ohjastaja saisi häiritä toisia hevosia ravikilpailusääntöjen perusteella. Jorma Kontio taitaa olla Colour Augustin taustajoukoille velkaa jonkin summan rahaa.
Toisekseen, mistä kukaan voi tietää, olisiko A.T. Eko voittanut ravillakaan tuota lähtöä? Laukka oli toki paha, mutta hevosella oli kaikki kivet kupissa loppusuoralla. Joku voisi sanoa paljon puhutun "happihypyn" antaneen lisäpotkua A.T. Ekolle. Poolin mainitsema 100:n metrin voitto on aika yöllistä näkemystä. "Jos hevonen ei olisikaan laukannut" -spekulaatiot eivät taida ihan riittää korvausvaateisiin asti.
Rajan vetäminen tällaisissa tapauksissa on mahdotonta, joten paras ratkaisu on olla vetämättä rajaa ollenkaan. Kohta pelaajat ja hevosten taustajoukot ovat vaatimassa ropojaan, kun selostajan kovaääninen hehkutus säikäyttää polleparan laukalle.
VV itse sentään tajusi korvausvaateensa järjettömyyden ja alkoi hyvissä ajoin ottamaan sanojaan takaisin tällä palstalla. Sen sijaan pelipuolen tärkeydestä hän on totaalisen hukassa. Ilman totopelaamista A.T. Ekon kaltaista hevosta ei edes olisi olemassa, ja kilpailujen ykköspalkintoina olisi tuhansien eurojen sijaan jotain rannekelloja tms. tilpehööriä. Ravimiestenkin kannattaisi pikkuhiljaa tajuta se, että raha on se joka tässäkin lajissa määrää.
Kirjoittanut Kossi
Harmittava tapaus
Ymmärrän hyvin Veli Vähäkuopuksen harmin tapahtuneen johdosta. Ilman laukkaa Eko olisi melkoisella varmuudella voittanut. Ensimmäisessä tunnekuohussa ilmoille päässeet korvausvaatimukset vaikuttavat kuitenkin hieman ylävireisiltä.
Tässä ketjussa on jo todettu muutama perusasia: hevoset ovat arvaamattomia luontokappaleita ja raveissa tapahtuu monenlaista yllätyksellistä.
Ravipaikalla on yleisöä, lippuja, autoja, musiikkia, kuulutuksia, lentäviä roskia, mainostauluja ja monenlaista muuta, mikä saattaa häiritä varsinkin vähän kokemattomampaa hevosta.
Jos korvausvaatimusten linjalle lähdetään, ollaan pian syvässä suossa. Joskus on hevonen laukannut, kun lähtöautosta on lähettäjältä lentänyt lippis päästä, joskus rataan jääneen epätasaisuuden takia. Tällaisetkin tapahtumat olisi järjestäjän tietysti pitänyt estää.
Joissakin urheilulajeissa otetaan tuomarivirheen takia "tilanne uusiksi". Raviurheilussa tämä ei ole realismia. Tilanteet tulevat sellaisina kuin tulevat. Rata on kaikille sama ja tässä tapauksessa valokuvaaja oli kaikkien hevosten näkösällä.
Tästä tapahtumasta ottavat varmaan järjestäjät opikseen. Toivottavasti korvausten linjalle ei kuitenkaan tarvitse lähteä. Vähäkuopuksella on hyvä hevonen, jolla on ollut myös myötätuulta urallaan. Tienestejä on mukavasti kasassa ja toivottavasti myös tulossa.
Forssan tapahtumien perusteella korvausvaatimusten esittäminen antaa omistajatahosta ahneen vaikutelman ja julkisuudessa ollut korvausmäärä posketon ja perustelut hieman kaukaa haetut.
Toivottavasti laineet laskevat pian!
Kirjoittanut ts
vahinko
Tapahtunu mikä tapahtunu.En usko, että kuvaaja oli tahallaan siinä missä oli. Tapaus kannattaisi kyllä tutkia ettei moista tapahtuisi enään. Onneksi ei laukka tilanne aiheuttanu pahempaa ?? esim kolaria. Ei meidän kannata tuomita hevosen taustajoukkoja kyllähän tuommonen harmittaa. Annetaan nyt pölyn laskeutua.
Kirjoittanut kenkä-
vittu mitä pelleilyä
tää veli taitaa olla aika tapaus. hevosia on laukannut kautta historian syystä jos toisesta, ymmärrän et harmittaa mut siihen pitäis suu sulkea. mullakin meni iso lunde pari syksyä sit vermossa kun kanadan hanhi lähti lentoon loppukurvassa ja korvenojalla laukkas olisiko ollut rodeo noin 20 metrin keulasta. MUTTA, laukkasiko rodeo sen hanhen takia vai olisiko hypännyt muutenkin, veikkaan et tuomas oli hanhen kannalla.......
Kirjoittanut Uwe
veli
Näyttää vähän siltä, että Velille on noussut menestys päähän. Olisiko aika palata maan pinnalle?
Kirjoittanut surullista
Uunot kokoontuvat
Ettekö te palstalaiset parempaan pysty? Mitä sitten, vaikka Velillä olisi kusi noussut vaikka kuinka pahasti päähän? Jos asiaa viedään eteenpäin, niin asialle saadaan sitä kautta ainakin piste ja päätös. Tässä kun luki ketjun läpi, niin näyttää, että valtaosa on jo sitä mieltä, että kuvaajalla ei ollut mitään osuutta asiaan.
Sen osuutta ei voi todistaa kuin A.T.Eko, ellei sitten kuvaaja astu esiin ja ole taustajoukkojen ja kuskin kanssa samaa mieltä. Nyt on alettu jo omistajaa haukkumaan siitä, että kuvaaja oli ilman lupaa muokkaamassa lähdön tulojärjestystä. Nämä epäkohtien korjaamiset ja niistä puhumiset ovat juuri asioita, jotka pitkällä tähtäimellä ajavat raviurheilun asiaa. Pitääkö aina jotain tapahtua, ennen kuin asioihin puututaan? Erilaisia vaaratilanteita on raviurheilussa tapahtunut kautta aikojen ja tapahtuu jatkossakin, mutta kyllä kyseinen episodi oli joka tapauksessa sellainen, joka pitää välttää jatkossa. "tällaista nyt vain sattuu" ei ainakaan johda mihinkään hyvään.
Kirjoittanut Sepi
Kuka maksaa?
Niin, näiden pelipalikoiden kustannuksethan maksaa viime kädessä pelaava yleisö. Eli kuten joku jo mainitsi, ilman totopeliä koko A.T. EKOA tuskin olisi edes olemassa. Tai jos olisi, hepo olisi ehkä jossain ratsutilalla "porkkanapalkalla" hommissa.
Ymmärrän kyllä huolen omistajien ja taustavoimien oikeuturvasta, mutta vähintään yhtä tärkeää on turvata rahoittajien eli pelaajien asema.
Tässä kyseisessä tapauksessa nyt sinällään ei ollut mitään ihmeellistä, vaan kyseessä oli autourheilutermein "normaali kilpailutilanne". Ravirata ei ole eikä siitä koskaan edes tule mitään häiriövapaata laboratoriota, vaan erilaisia häiriötekijöitä (ja laukkoja) siellä tulee esiintymään jatkossakin. Näin ollen tämä tapaus tuskin jää viimeiseksi.
Kirjoittanut 10v
joojoo
Tuntuu aikä hölmöltä ja ahneelta vaatia korvauksia siitä kun oma hevonen laukkas. Sen viikonlopun aikana forssassa laukkas tasan 70 eri hevosta ja eko sattu vaan oleen yks niistä. On sitä paljon parempiaki syitä laukkoihin ollu eikä tietääkseni kukaan ole ollu niin pöljä että jotain korvauksia olisi vaatinut. Kyllä noin hyvällä hevosella pääsee tienaan ihan tarpeeks rupeamatta itkeen laukoista.
Kirjoittanut strummer
Aikoinaan Killerillä
Aikoinaan Jyväskylässä V65-raveissa loppusuoralla kärjestä laukkasi Jorma Kontion pelisuosikki ja Jomppe totesi, että hevonen säikähti meitä liian lähellä radan reunaa seisseitä lähettäjiä.
Eipä tuolloinkaan korvauksia maksettu, mutta aika pitkään sen jälkeen lähetysporukka seisoi lähestulkoon nilkat Killerjärvessä (Killervässä?) puskien välistä raveja kurkkien. Sama ongelma oli liputtaa tuo välipuolikas tai kierros, kun järvi asetti omat rajansa lähettäjän paikalle. On jokseenkin vaikea liputtaa siten, että nlippu näkyy 150 m päähän tuomaritorniin, muttei 5 m päähän hevosten silmiin.
Noh.. eipä tämä tähän hirveästi liittynyt, mutta vaikea on kuvitella, että korvauksia maksettaisiin. Tulisipa siitä sellainen ennakkotapaus, ettei kukaan enää uskaltaisi raveja järjestää. Ravirata on alueena sellainen, että vaikeaa on täysin poissulkea ulkoiset häiriöt hevosille. Siellä on kuitenkin tavallisissakin raveissa n. tuhat ihmistä paikalla, jotka voivat väärällä hetkellä avatulla sateenvarjolla saada aikaan tulojärjsetyksen totaalisen muutoksen. Järjestäjä ei tuollaisella alueella vaan kerta kaikkiaan pysty takaamaan häiriöttömiä olosuhteita. Tämä pitäisi VV:nkin mielestäni ymmärtää, vaikka tajuankin, että kyllähän asia korpeaa.
Sitä paitsi - yskii se yleisö Wimbledonissakin, vaikka kuinka selostaja hyssyttelee... [mikähän tämäkin oli]
Kirjoittanut Pool
Erikoista järjenjuoksua...
kun aletaan vertailemaan kaikenmaailman lintuja ja lentäviä makkarapapereita valokuvaajaan!
Nuo ensinmainitut on niitä ennalta arvaamattomia tekijöitä joita ei voi millään normaalikonsteilla poistaa. Ne kuuluu lajin luonteeseen. Samoin lippumiehet ym. radan henkilöstö tekee töitään ja sille ei mitään voi jos joku hepo siitä pillastuu. Tai jos sallitulla katselualueella joku aukaisee sateenvarjon tai yskäisee. Se on sillä alueella sallittua ja sille ei voi mitään jos joku polle vauhkoontuu siitä.
MUTTA...jos kuvaaja on väärällä paikalla, niin sille asialle voidaan. Pitää voida. Ensisijassa järjestyshenkilöiden pitää kaveri hoitaa pois. Jos ei suostu lähtemään, niin sitten ravit seis ja hommataan niin paljon kavereita että homma hoituu. Tämä on päivänselvä asia. Ei kuninkuusraveissa saa tapahtua tälläistä! Jossain harjoitusraveissa asian paremmin ymmärtää, missä puolen tusinaa järkkäriä.
Kyllä tämä korvauksen paikka ilman muuta on.
Luulenpa vaan, että tämän asian kääntyminen omistajatahoa vastaan johtunee pitkälti heidän yhteiskunnallisen aseman vuoksi. Tuo raha ja omaisuus kun tuntuu saavan osan aina takajaloilleen. Kadehtijoita piisaa.
Näin se vaan on.Tuttu asia itsellekin.
Kirjoittanut Strummer
Entä jos..
Tietenkään ei tällaista saa tapahtua, mutta tapahtuupa silti.
Kyllä mielestäni tuo lentävä makkarapaperi sinällään on verrannollinen tuohon valokuvaajaan, että järjestäjien pitäisi pystyä huolehtimaan samalla tavalla siitä, ettei radalle lentele ylimääräistä kamaa häiritsemään osallistujia.
Ei tässä mitään ole hevosen omistajia vastaan ja yleensä tulee taisteltua sillä puolella, mutta nyt yritän puolustella ravirataa ja katsella asiaa heidän näkökulmastaan. Kuika paljon siellä oli kuvaajia siellä raviradan sisäalueella? Kuinka monta järjestysmiestä? Kuinka moni taho ylipäätään havaitsi kyseisen kuvaajan ennen kuin vahinko tapahtui? Kuinka tarkkaan kuvaajille ja järjestysmiehille oli määritetty nämä sallitut alueet ja kuinka ne oli merkitty (ts. oliko jaettu joku kartta tms.?)
Kun katsoo noita Hippolan kuvia, niin kuvakulmasta päätellen nekin on otettu etäisyydeltä, joka saattaisi säikyttää hevosia.
Eli onneton tapahtuma, jonka syyllistä kai on vaikea mennä nimeämään. Johtui joko puutteellisesta ohjeistamisesta tai kuvaajan piittaamattomuudesta.
Tuossa Pool toteaa, että "Samoin lippumiehet ym. radan
henkilöstö tekee töitään ja sille ei mitään voi jos joku
hepo siitä pillastuu." Käsittääkseni tuo valokuvaajakaan ei siellä varsinaisesti lepäilemässä ollut. No joo.. mietin vaan sitä, että kuinka tarkkaan tuo "kuvauskieltoalue" oli määritelty ja miten siitä oli tiedotettu kuvaajia? Pitääkö jatkossa jokaista kilpailualueella liikkuvaa henkilöä laittaa seuraamaan vartija? Entäpä se kasteluauton kuljettaja, jonka ajotyyli kai säikäytti Totemi Rok:in - nyt selvittiin onnella onnettomuudessa, mutta entä jos jotain olisi tapahtunut? Ymmärtääkseni varsin usein on tilanne se, että radan huoltokin on osin ulkoistettu ja auton kuljettaja toimii vain annettujen ohjeiden mukaisesti...
Eli onneton tapahtuma ja näitä vaan kerta kaikkiaan sattuu (viakka ei saisi sattua), niin kauan kuin emme elä täydellisessä maailmassa tai täydellisissä kuninkuusraveissa.
Kirjoittanut Köyhä
Respectiä
"Näin se vaan on.Tuttu asia itsellekin."
Syvää kunnioitusta!
Kirjoittanut Pool
Sattumien summa..
sitähän nuo onnettomuudet yleensäkin tietenkin on. Mutta tehtiinkö kunkkareissa järjestäjien toimesta kaikki mahdollinen tuollaisen estämiseksi?
Jälkiviisaus tietenkin on helpointa viisautta. Toivon mukaan tämäkin asia otetaan tarkemmin tulevissa raveissa.
Sotien jälkeen monet hevoset vauhkoontuivat täysin lentokoneen äänen kuullessaan. Olivat niin paljon joutuneet seisomaan pommituksissa. Tänä päivänä taitaa kiihdyttävä moottorikelkka olla pahinta shokkihoitoa.
Köyhälle....en maallista omaisuutta tarkoittanut, koska sitä ei ole, vaan tuota että maailman parasta futisjengiä kannatan. Sen puitteissa olen saanut kokea erittäin paljon kadehrintaa.
Kirjoittanut PILOT
Soppaa ja lusikkaa
"Ei tässä mitään ole hevosen omistajia vastaan ja yleensä tulee taisteltua sillä puolella, mutta nyt yritän puolustella ravirataa ja katsella asiaa heidän näkökulmastaan. Kuika paljon siellä oli kuvaajia siellä raviradan sisäalueella? Kuinka monta järjestysmiestä? Kuinka moni taho ylipäätään havaitsi kyseisen kuvaajan ennen kuin vahinko tapahtui? Kuinka tarkkaan kuvaajille ja järjestysmiehille oli määritetty nämä sallitut alueet ja kuinka ne oli merkitty (ts. oliko jaettu joku kartta tms.?)"
Kuvaajilla taitaa olla jokaisella joku lupalappu kaulassa että saavat olla siellä mihin heidät on ohjeistettu. Ja järjestysmiehiä on lisäksi ohjeistettu myös vahtimaan ettei kuvaajia ole väärissä paikoissa.
Kaikkea ei tietty voi vahtia, mutta lähdön aikana olisi kai syytä tarkistaa sekä tuomariston että järjestysmiesten yhteistyönä, että tämä sisäkentän puoleinen "vapaa rata" on tyhjä. Tuossahan olisi voinut käydä heikosti itse kuvaajallekin, jos joku muu hepo olisi laukannut ekaan kurviin mentäessä ja laukkaava hevonen olisi vedetty tälle vapaalle radalle. Kai silloinkin todettaisiin että tämmöstä vaan sattuu.
Ekon laukka johtui suurella todennäköisyydellä tuosta kuvaajasta. Se ei ole hevosen omistajien vika, vaan ensisijaisesti kuvaajan sekä sitten myös järjestävän tahon vika. Hyvä ettei vastaavaa sattunut pääkilpailussa jollekin suosikeista.
Paras ratkaisu kai olisi, että Forssan rata ja omistajataho ratkaisisivat asian keskenään sopimalla, ettei tuota tarvitsisi käräjillä ratkaista. Muuten uutisoinnissa voidaan taas suurempien ravitapahtumien sijasta lukea lisää näitä uutisia, jotka ovat tärkeitä asioita, mutta eivät saisi silti ohittaa päätapahtumaa.
Ja lopuksi, toivottavasti tästä taas otetaan opiksi, ettei jatkossa vastaavaa pääse tapahtumaan.
Kirjoittanut strongness
sellaista vain sattuu
tämä "sellaista vain sattuu, on aina sattunut ja tulee aina sattumaan" - mentaliteetti on omasta mielestäni täysin järjetön.
ihan vaan ajatusleikkinä voidaan miettiä kuinka pitkälle tarvii mennä, että voidaan silti huokailla, että sellaista vaan sattuu.
Derby-finaali 2006 ja maalisuoran alussa pelihevosensa lähtölaukkaan hihansa polttanut petsari ryntää radalle ja kärkikaksikko laukkaa.
No sellaista sattuu vai mitä?
Ilman muuta pikkukunkun tapauksesta joko raviradan tai kuvaajan on jouduttava maksumieheksi. Jollei joudu niin linja on jo vedetty. Kielletyissä paikoissa saavat ulkopuoliset sekoilla, ei siinä mitään.
Niin ja puutututaan siihen pelipuoleenkin. Kaikkien salaliittoteoreetikkojen mieliksi mainitaan nyt sekin, että näitä hanhia ja makkarapapereita ei voi verrata ihmisiin. Paitsi jos makkarapaperilla on pelit sisällä ja tieto siitä missä saa lennellä ja missä ei.
Kirjoittanut Strummer-
Taistellua makkarapaperien puolesta...
Kysytäänpä näin spekulatiivisesti:
Kerropa arvon strongness. Jos olisit raviradan päättäjä. Millä keinolla varmistaisit, etten minä tai kukaan muu yleisöstä juokse sinne loppusuoralle?
Kuten olen todennut, niin mielestäni täydellinen maailma olisi ihan kiva, mutta joskus sen saavuttaminen vaan on mahdotonta.
Kirjoittanut strongness
strummer
Tästä kun tärähtää valokuvaajalle se 50.000e lasku ja julkisesti sitä kautta selvyys siitä, minkäkokoinen lasku tärähtää jälikäteen postissa, niin eiköhän meistä melkoisen usea pysy poissa radalta.
50.000e muistutus pitäisi ainakin minut siellä mihin kuulun.
Kirjoittanut stongness
strummer
Niin ja kääntäen vielä. Jollei mistään mitään seurauksia ole, niin mikäs meitä estää radalle menemästä.
Siinä olet oikeassa.
Siksi nyt olisi aika se hinta lähtöjen häirinnälle katsoa.
Kirjoittanut Peluri X
Tyhjä rata, paras rata
Olkaa huoletta. Katsojat normaaliraveista vähenee muutenkin sitä vauhtia, että eiköhän ne muutamat paikalla olevat toimitsijat saada jatkossa vaikka massiivisen uhkasakon voimalla pysymään pois jaloista.