Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Valvotaanko

Näitten ratojen toimintaa millään tavalla.

Esim.Lähdössä 8 tulojärjestys oli aivan taatusti 2-8-11 eikä 2-11-8 mitä tuomaristo esitti.
Maalikameran kuvaa ei tietenkään säädetyn ajan puitteissa voida esittää.

Itselläni oli pelattuna molemmat parit 2-8 ja 2-11
erona vain se, että toinen antoi hieman päälle 7 kertaa ja toinen huomattavasti enemmän.

Olen sitä mieltä,että maalikameran kuva tulisi törkätä näkyviin kaikenlaisten epäilysten välttämiseksi.

Ei voi mitään, mutta taas jäi huijatuksi tulemisen tunne.

*****

Asiaan liittymätön nimimerkki poistettu

Vastaukset

Kirjoittanut

Tuskin

Kouvolan TV-kuvaus -kamera on sijoitettu niin, että TV-kuvassa täpäriltä näyttävissä tilanteissa ulkorata voittaa. Ja mitä kauempana toisistaan syvyyssuunnassa nuo vertailtavat hevoset juoksevat, sitä suurempi on kuvakulman "virhe".

Lahdessa kamera on suunnilleen samalla tavalla, Teivossa puolestaan tiukalta näyttävissä tilanteissa sisärata voittaa.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että kuvan voisi näyttää, kuten monet radat tekevätkin.

Kirjoittanut

rovis

Eilen roviksen ravien 5. lähtö maalin kohdalla voittajaksi ilmoitetun numeron 10 kärrynpyörät puoli metriä jälempänä kuin vastustajan. On pitkä hevonen tämä ZM. :)
Ps. Maalikamera mitään todista. Tämän päivän digitaalisella kuvaukella on helppo siirtää hevosta vaikka metrin eteen/taaksepäin muutamalla hiiren klikkauksella,jos niin sen joku haluais tehdä.

Kirjoittanut

no niin...

video- /tv-kuvaajan kuva vääristää todella paljon ja maaliintulot voivat näyttää ihan toiselta mitä luonnossa ja maalikamerassa.. Maalikamera on asennettu luotisuoraan maalilinjan kanssa siten että kaikki radat tulevat samalle linjalle... Minulla ainakin on tapana näyttää maalikameran kuva hetimiten ja jos on näitä senttitilanteita niin suurennosta mukaan..
Aika ei ole este kuvan näyttämiselle mutta joskus keli saattaa tehdä tepposet ja kuvan tarkastelussa mennä sen takia pidempään ja siitä
johtuen kuvaa ei välttämättä ehditä näyttämään varsinkin jos seuraava lähtö pukkaa päälle..
Raviratojen koneella kuvien muokkaaminen jää vain haaveeksi...