Voisiko Sami K valaista minulle mistä asiasta on kyse kun sama toistuu kahtena peräkkäisenä päivänä?Tosin vielä SUURKILPAILUISSA.
Lars-Erik Stenberg kertoi hänelle käyneen melkein vastaavasti lauantaina.Kolmen Eläinlääkärin kertoman mukaan asiasta oli palaveri juuri sunnuntai aamuna jossa mukana olivat kaarrevalvojat ja järjestysmiesten edustaja,nimenomaan teroitettiin jotta suoja-alueelta pitää ehdottomasti poistaa kaikki ylimääräiset,koska se on kilpailualuetta.
Mitä oliskaa voinut tapahtua jos rinnalla olis ollut toinen valjakko,eikä olis pystynyt väistämään,arvattavasti kolari ja näin ollen takana juosseet hevoset oisivat väistäneet suojakaistalle,mitähä tälle kameramiehelle olis tapahtunut.Mikä on sinun mielestä järjestäjän vastuu Sami K.Kehoitankin vielä Sami K jotta tutkaileppa tuo vilmi muutamaan kertaan,jos vaikka tulisit toisiin ajatelmiin.Veli Vähäkuopus
Vastaukset
Kirjoittanut surullista
Uunot kokoontuvat
Ettekö te palstalaiset parempaan pysty? Mitä sitten, vaikka
Velillä olisi kusi noussut vaikka kuinka pahasti päähän? Jos
asiaa viedään eteenpäin, niin asialle saadaan sitä kautta
ainakin piste ja päätös. Tässä kun luki tuon alemman viestiketjun läpi, niin
näyttää, että valtaosa on jo sitä mieltä, että kuvaajalla ei
ollut mitään osuutta asiaan.
Sen osuutta ei voi todistaa kuin A.T.Eko, ellei sitten
kuvaaja astu esiin ja ole taustajoukkojen ja kuskin kanssa
samaa mieltä. Nyt on alettu jo omistajaa haukkumaan siitä,
että kuvaaja oli ilman lupaa muokkaamassa lähdön
tulojärjestystä. Nämä epäkohtien korjaamiset ja niistä
puhumiset ovat juuri asioita, jotka pitkällä tähtäimellä
ajavat raviurheilun asiaa. Pitääkö aina jotain tapahtua,
ennen kuin asioihin puututaan? Erilaisia vaaratilanteita on
raviurheilussa tapahtunut kautta aikojen ja tapahtuu
jatkossakin, mutta kyllä kyseinen episodi oli joka
tapauksessa sellainen, joka pitää välttää jatkossa.
"tällaista nyt vain sattuu" ei ainakaan johda mihinkään
hyvään.
Kirjoittanut Uwe
veli
Kerropa sinä, että uskotko todella hevosesi siitosarvon heikenneen laukan takia vai mihin jättisuuret korvausvaatimukset perustuvat? Olisiko aika palata maan pinnalle sieltä pilvilinnoista?
Kirjoittanut Notta
Luulis....
olevan Velillä tärkeämpääkin tekemistä asian suhteen kuin väitellä ravifoorumilla ihmisten
kanssa! Vielä kun saadaan Einari mukaan keskusteluun niin hyvä tulee!
Kirjoittanut Sepi
Haloo!
Kuvaajalla oli aivan varmaan osuutta asiaan, mutta niin on maailman sivu ollut pelislipeillä, makkarapapereilla, lokeilla, valoilla, varjoilla ym. ym. Kun on kyseessä julkinen paikka ja eläimet niin näitä sattuu.
Toki jatkossa täytyy pitää huolta siitä, että ne valokuvaajat eivät ole kielletyillä alueilla, mutta muuten tämä on vain huono tekosyy hevosen epäonnistumiseen. Myös korvausvaatimukset osoittavat äärimmäistä suhteellisuudentajun puutetta.
Kirjoittanut bitter
Uwe
"Kerropa sinä, että uskotko todella hevosesi siitosarvon heikenneen laukan takia vai mihin jättisuuret korvausvaatimukset perustuvat?"
Jos Uwe seuraisi raviurheilua niin Uwe tietäisi itsekin.
Ensin Uwen kannattaa miettiä mitä ominaisuuksia tammanomistajat haluavat.
Sitten kun Uwe keksii sen yhden niistä, jota tässä ajetaan takaa, Uwe huomaa että 5-vuotiailla on kaksi suurta ja merkittävää kasvattajakilpailua.
Uwe varmaan jo tietää mitkä ne ovat.
Ja Uwe varmaan tietää miksi se kyseessä oleva oli niin tärkeä.
Uwe varmaan myös tietää mistä ne tammanomistajat niitä saavutuksia katsovat.
Ja Uwe voi sitten vaikka veikata, kerrotaanko siellä miksi muuan A.T.Eko ei kilpailua voittanut.
Ja UWe varmaan osaa laskea paljonko palaa rahaa jos tammanomistajat tekevät päätöksensä sen yhden ominaisuuden pohjalta, josta A.T.Ekolle ei nyt merkintää kunniatauluihin jää.
Uwelle vielä vihje tuosta ominaisuudesta:
var*hai*kyps*ys
Uwe täyttää koulun jälkeen tyhjät kohdat.
Niin ja Uwen ohella suurimpia itkijöitä tällä palstalla ovat Uwen kanssa samaa mieltä olevat. JOS ITKETTE KETJUSSA JOSSA JOKU KIRJOITTAA OMALLA NIMELLÄÄN, ÄLKÄÄ OLKO ÄMMIÄ VAAN ITKEKÄÄ EDES OMALLA NIMELLÄNNE.
Jarno Salonen
Kirjoittanut Sami.K
Vastaus
En kiistä etteikö olisi ollut kuvaajan moka,mutta olen aivan varma että jokainen tammanomistaja astuttaa edelleen oriillasi jos on niin päättänyt.Eli sanon edelleen nauti kun sulla hyvä hevonen voittaa jatkossa paljon,mutta tappiotkin on nieltävä.Mukava että sulla on nyt selväjärkinen hevonen,on vähän toista maata kun Rate sillä oli varmaan samat vauhdit,mutta siihen se jäi.
Kirjoittanut stobe
voi voi
Veli ja bitter.
Eikös teitä edes hävetä yhtään?? onkohan aamulääkkeet tullut varmasti otettua veden kanssa?
Yksi kilpailu ei heilauta siitosarvoa suuntaan eikä toiseen. Kaikki tietävät jo nyt A.T. Ekon olevan kovaluokkainen ja varhaiskypsä hevonen. Lopullinen siitosarvo nähdään vasta vuosien saatossa, kunhan Ekon jälkeläisiä saadaan radoille.
Ja lopuksi vielä Jarno "bitter" Saloselle. Onko asioista keskustelu ja omien mielipiteiden kertominen mielestäsi itkemistä? Eikö se ole tämän palstan tarkoitus vai pitäisikö kaikkien olla kanssasi samaa mieltä?
Uwe
Kirjoittanut Pool
Laitetaas tännekin...
Erikoista järjenjuoksua... (265659)
Lähettäjä: Pool Lähetetty: 02.08.06 11:37
kun aletaan vertailemaan kaikenmaailman lintuja ja lentäviä
makkarapapereita valokuvaajaan!
Nuo ensinmainitut on niitä ennalta arvaamattomia tekijöitä
joita ei voi millään normaalikonsteilla poistaa. Ne kuuluu
lajin luonteeseen. Samoin lippumiehet ym. radan henkilöstö
tekee töitään ja sille ei mitään voi jos joku hepo siitä
pillastuu. Tai jos sallitulla katselualueella joku aukaisee
sateenvarjon tai yskäisee. Se on sillä alueella sallittua ja
sille ei voi mitään jos joku polle vauhkoontuu siitä.
MUTTA...jos kuvaaja on väärällä paikalla, niin sille
asialle voidaan. Pitää voida. Ensisijassa
järjestyshenkilöiden pitää kaveri hoitaa pois. Jos ei suostu
lähtemään, niin sitten ravit seis ja hommataan niin paljon
kavereita että homma hoituu. Tämä on päivänselvä asia. Ei
kuninkuusraveissa saa tapahtua tälläistä! Jossain
harjoitusraveissa asian paremmin ymmärtää, missä puolen
tusinaa järkkäriä.
Kyllä tämä korvauksen paikka ilman muuta on.
Luulenpa vaan, että tämän asian kääntyminen omistajatahoa
vastaan johtunee pitkälti heidän yhteiskunnallisen aseman
vuoksi. Tuo raha ja omaisuus kun tuntuu saavan osan aina
takajaloilleen. Kadehtijoita piisaa
Kirjoittanut Man on the Silvermountain
niin...
kyllä minä ymmärrän omistajaporukkaa oikein hyvin. En minäkään hyväksyisi sitä että minun hevoseni joutuisi häirityksi sellaiselta taholta mikä ei kuulu raveihin. Olisi kyse sitten Pikku-kunkusta tai harjoitusraveista.
On kyse suoritusrauhasta joka pitää hevosille suoda.
On aivan järjetöntä että aluelle joka on varattu kilapilijoille, pääsee joku yamppa tallailemaan miten sattuu. Valokuvaajille on varmasti osoitettu omat paikkansa ja niitä tulisi noudattaa. Mikäli näitä ei noudateta, on järestäjän asia poistaa henkilö tuolta alueelta. Järjestyksenvalvonta- tehtävissä on tässä tapauksessa epäonnistuttu aika räikeästi.
Se että kenen pitäisi maksaa, mitä maksaa ja kenelle maksaa, en ota kantaa.
Kirjoittanut Peluri X
3. sija
Ovatko tammanomistajat tosiaan niin tyhmiä, että heidän ymmärrys ei riitä hahmottamaan syytä tähän Forssan tappioon? Eli he siis tutkivat vaan tuloksia ja toteavat yhteen ääneen; huono hevonen kun jäi kolmanneksi. Ei hyvä isä mitä teorioita. Jos hevosenomistajat ovat tosiaan näin tyhmiä, niin siihen joukkoon en halua koskaan kuulua.
Kirjoittanut hoitaja
Tosiasioita
Veli on täysin aiheellisesti hermostunut. Veikkaaja teki tästä revityksen.
Kuvaaja oli kiistatta vika paikassa ja aiheutti väistön ja laukan. Todellinen vaaratilanne oli lähellä, kuten Veli sanoo.
Ravit on ihmisten järjestämää toimintaa, jossa kaikkea voi sattua. Sitäkään ei pidä unohtaa, kuten Uwe toisaalla oikein kommentoi.
Vaikutusta on ainakin siitosoriin markkinointiin. Pikkukunkku kertoisi varhaisuudesta hyvin. Eivätkä ihmiset vanhoja juoksuja kauan muista. Siis miksi oli kolmas.
Keskustelun rivien välistä pilkistää kateus. Loistava hevonen ja rikkaat omistajat.
Korvaukset on hankala kysymys. Mahdoton? Sopu täytyy löytyä muulla tavoin. Ja löytyy, vai mitä Veli?
Pelaajat hyötyivät selvästi laukasta. Siis pelaajat, jotka ymmärtävät mitä tekevät.
Ja lopuksi. Tärkeintä on huomio asialle. Tämäkin keskustelu kai vie asiaa eteenpäin.
Kirjoittanut Blck
AT Eko
Pari kommenttia, edellistä ketjua en kahlannut kokonaan läpi:
- 50ke tuntuu suurelta summalta, sopiva voisi mielestäni olla menetetyn palkinnon suuruinen eli 7 000e.
- Jos tammanomistaja tuijottaa niin paljon tähän kilpailuun, ettei astuta AT Ekolla, niin luultavasti hän astuttaa silloin joka tapauksessa Vieskerillä, parempien näyttöjen takia. Luokka tuskin laukan mukana katosi mihinkään AT Ekolta.
- En ymmärrä minäkään miksi VV ei voisi olla ärsyyntynyt, mutta monta kertaa enemmän rahaa menettivät pelaajat. Huomattava summa lähdön pelivaihdosta kuitenkin kulki laukanneen kautta.
Kirjoittanut kusetetaan
taasko meitä
Mitenkäs sitten JOS Velin itkut tehoavat ja joku taho maksaa jotain ( täysin perusteettomia ) korvauksia ? Maksaako fintoto / hippos korvauksia kaikille niille jotka pelasivat A.T Ekoa ? Niitten pelaajien rahallinen menetys on yksiselitteinen.
Vai käykö tässä, kuten arvaan, että korvaukset maksetaan ns. hyväveli- periaatteen mukaan eli
kansa kärsii...
Kirjoittanut vi
ra
blck: miten niin eko menetti 7000 egeä ?
Kirjoittanut tyhmä
olenko
eikös raviurheilusäännöissä tai missä lie lue, että jos järjestäjien taholta tapahtuu virhe niin saa neljänsien rahojen suuruisen palkinnon ?
Kirjoittanut hoitaja
pelaajat
Nille jotka pelasivat A.T Ekoa ei kenenkään kuulukaan maksaa mitään. "Niitten rahallinen menetys on yksiselitteinen". Ja kuuluu ollakin.
Ja huomattava summa pelivaihdoista tosiaan kulki laukanneen A.T Ekon kautta, mutta mihin...?
Kirjoittanut Blck
Korvauksia
ra-vi: no mieti, mieti.
Mäkin haluaisin korvauksia. Mun V4-rivi loppui 6 - 1,10 ja vitutti melkosesti kun putosin ekaan... ilman Ekon laukkaa ei ois tuntunu missään ;)
Kirjoittanut Dunga
100.000 euroa
Kohta tulee 100.000€:n korvausvaade herjauksesta.
Kirjoittanut pöllö
Täällä
on suurin osa kyllä helewetin tyhää ja kateellista porukkaa. Tottakai se omistajaa ketuttaa jos tollasia juttuja tulee, kuten tässä tapauksessa.Kaikenmaailman pikkupojat ja kateelliset wannabe hevosen omistajat inisevät... Hyvä Veli ja tsemppiä jatkoon!!!
Kirjoittanut pöllö
siis
helevetin TYHMÄÄ ja jne....
Kirjoittanut Nipa
Eipä ole tarvinnut ...
... osallistua näihin eko-keskusteluihin eikä edes isommin lukea sitä. Puuttumatta varsinaiseen asiaan nytkään kiinnitän vain huomiota korvausten vaatimiseen oikeusteitse. Siinä voi tällaisissa asianomistajajutuissa käydä niin, että päätöksestä riippuen kantaja joutuu maksamaan oikeuskulunsa itse tai edelleen päätöksestä riippuen hän joutuu maksamaan myös vastaajan oikeudenkäyntikulut ja korvaukset "kivusta ja särystä". Ja vielä korvausvaadekin hylätään.
Kirjoittanut Trot Dominator
Veli on sikäli oikeassa
että kun näitä hevoshommia tekee vuosikausia pyyteettömästi ja sitten sattuu huippuhevonen ja siihen asti urn tärkein startti, niin ei siinä hermo pidä jos joku pässi amatöörikameramies tulee ja pilaa Velin kunkkarit, hevosen juoksut ja siinä samalla paljon rahaa palaa. Turpaan kameramiestä ja oikeuteen. Tieto oli kaverilla, ettei alueella saa olla. Oli tietty joku freelance paskiainen joka yritti tienata kuvalla isot rahat. Nyt se maksoi Velille kohtuuttomasti. Tuollainen taavi pitää laittaa edesvastuuseen, kunnon rangaistus ja korvaukset, on sitten muille mallina, että hommat jää tähän.
Alkaa ravihommatkin menemään sirkukseksi kun siellä pyörii kaiken maailman vippi pellet ja media miehet hosumassa. Hevosurheilu jää toiselle sijalle.
Kirjoittanut hoitaja
valokuvaajia tarvitaan
Ravit tarvitsevat näkyvyyttä ja valokuvaajia. Tämäkin on hyvä muistaa. Aina sattuu virheitä ja vahinkoja -isojakin. TD:n tapa ajatella on valitettavan yleinen. Vahva usko tällaisen "kasvatuksen" tehoon on yleinen. Totuus on kuitenkin se, että se on pelkästään älytöntä. Tässä on kysymys muusta kuin vain yhdestä onnettomasta kuvaajasta.
Kirjoittanut Haba
Koittakaa sopia asia jotenki
Kerran lähtöautosta tippui muovipussi (muistaakseni Oulussa) ja yks pelihevonen laukkas siihen. Tietääkseni siitä tapauksestakaan ei haettu järjestäjältä korvauksia.
Kirjoittanut hoitaja
Haba on oikeassa
Mitään muita vaihtoehtoja ei oikeasti ole olemassa.
Kirjoittanut noviisi
hupia
Alkaa olla aika hupi koko juttu.Ei enään tiedä itkeäkkö vai nauraa.Elämä on kallista.
Kirjoittanut matti
sökö
Mielestäni kaikkein pahinta on omistaja/ohjastaja/valmenja -porukoiden päänsisäiset vammat joita ei voi rahalla korjata.
Puhumattakaan mitä hevosen pään sisällä tapahtui nähtyään edessään rähmällään olevan valokuvaajan.
>>>Soon ihaan gauuheeta<<<
Kirjoittanut Siksak
Sääntöjen mukaan
Harmillinen juttu, jollaisia sattuu aina silloin tällöin. Kai säännöt sanovat tällaisesta jotain ja, jos eivät sano, palkintoon suhteutettu korvaus olisi paikallaan, kymmenet tuhannet eurot ovat ylikuumenemista. Eikä sen valokuvaajan lyöminenkään enää paljon auta.
Kirjoittanut lakimies hgin yöstä
Nii
mutta paljonko eko voisi menettää tapauksen takia noita siitosrahoja, siitähän tässä on Kysymys! Niin paljonko, viisaammat arvioikaa!
Kirjoittanut kekkis
ei onnistu
Suoraa syy-seuraus -suhdetta ei voida todistaa oikeaksi, joten rahaa ei tule pennin latia. Idioottimaista ajatella, että hevosta ei muka pidetä varhaiskypsänä, kun se kerran on pitänyt pilkkanaan ikäluokkien Suomen ennätyksiä. A.T. Eko voitti kuitenkin nelivuotiaana 8 kertaa, joten tammanomistaja on yksinkertaisesti tyhmä, jos luulee ettei Eko ole varhaiskypsä.
Faktaa on kuitenkin että raviratojen tulisi kiinnittää enemmän huomiota vastaaviin, hevosia häiritseviin tekijöihin. Menetettyjä palkintorahoja on kuitenkin turha yrittää hakea yhtään mistään.
Nettipalstalla oman hevosen menetyksien perään itkeminen ei ainakaan paranna kyseisen pollen taustajoukkojen mainetta ravipiireissä.
Kirjoittanut promillet
Kekkis, asiaa
Veli Vähäkuopuksen purkaukset promilleissa saavat antipatiat normaalikäytöksiseltä ihmiseltä, sympatiat kaikilta erikoisuuksia ihannoivilta, ja varsinkin promilleja nauttivilta.
Omalta osaltani Veli menetti pointsit kannanotoillaan täällä ravia.fi-keskusteluissa. Herran odottaisi osaavan nauttia menestyksestä, mutta joka asiassa sähläily ja nimenomaan sähläily vain pahentaa asiaa. "Jokainen taaplaa tyylillään", Veli omallaan, taaplatkoon. Minä taaplaan myös omallani, mutta Veli Vähäkuopuksen kannattajajoukkoihin liittymistä tuskin tulee tapahtumaan.
Kirjoittanut Forssan lähtö
Mistä
katsottavissa? Linkki?
Kirjoittanut Strummer
-Hoitajalle
->hoitaja
"Pelaajat hyötyivät selvästi laukasta. Siis pelaajat, jotka
ymmärtävät mitä tekevät."
Kun hoitaja toitotat tuota, että pelaajat hyötyivät selvästi laukasta, niin kerropa mihin tuon lausahduksen perustat. Nyt olen niin tyhmä, etten vaan ymmärrä.
Kirjoittanut Arska-Raaka
Niin
Jos suomessa juuri tuomittiin eräs hlö rattijuopumuksesta ilman puhalluskoetta, vain joidenkin ihmisten lausuntojen perusteella ehdolliseen vankeuteen, niin minäkin alan uskomaan A.T. Ekon mahdollisiin korvauksiin.
Lähestymme Amerikkalaisen oikeuslaitoksen mallia hyvää vauhtia!
Kirjoittanut pipa
aliarviointia
Kuvaajat pois vääristä paikoista ja säännöt selväksi ja niistä on pidettävä kiinni. Enemmän kuitenkin itseäni häiritsee tässä vv:n kommentissa tuo siitosarvo. Pitääkö tulevan siitosoriin pitäjä tamman omistajia ihan idiootteina , kun väittää yhden startin vaikuttavan oriin tulevaan siitosuraan!!!
Elikkä nämä tamman omistajat tuijottaisivat ainoastaan tätä yhtä starttia ja tekisivät astutuspäätökset sen pohjalta!
Sinulla on huippuhevonen ja iloitse siitä, äläkä Sinä alenna sen hevosen siitosarvoa näillä puheilla!
Toivottavasti saat asiat järjestykseen ja huippuhevonen voi jatkaa hienoa kilpauraa.