Kirjoittanut tototoi
Pysyvä linkki tähän keskusteluunkoivunen 4 sisällä
Sinnehän se sai Memologin parkkeerattua 3-radalta. Kova oli panostus pariksi Teivaisen kanssa mutta olishan tämä pitänyt arvata.
Sinnehän se sai Memologin parkkeerattua 3-radalta. Kova oli panostus pariksi Teivaisen kanssa mutta olishan tämä pitänyt arvata.
Saihan se Koivunen Ridgehead Mathildankin 4. sisälle, kun riittävästi piteli hevosta. Tuli kyllä hyvin sitten loppua.
oli Ridgehead Matildalla ja Memologilla. RM ei ihan ehtinyt totoon, ja Memolog olisi ollut varma kakkonen ajoissa vapaaksi päästessään. Rapid Kingin juoksusta ei jäänyt jossiteltavaa, ei pysynyt kärkiparin kyydissä. Lucie KA ei puolestaan liene vielä kunnossa. Neljällä V4-ajokilla kuitenkin kaksi kolmatta ja yksi neljäs sija, huonomminkin olisi voinut mennä. Joskus taas menee paljonkin paremmin, myös kovilla yllättäjillä. Niille Koivunen on petannut voiton nimenomaan tarkalla sisäratajuoksulla. Koivusen hevosia pelaavan kannattaa muistaa, ettei se latu pussista kuitenkaan aina ajoissa aukene.
Niinpä ! Tämä just nähtiin kasvattajakruunun välierissä. Harri hampaat irvessä ajoi piikistä, mistä oli hyvä kolmas.
opettele ajamaan muualtakin kuin kolmas,neljäs sisällä ja odottelemaan,että tuuri kävisi ja pääsisi vaapaalle,että kävisi harrit.ikuinen keikku fani.