sieltä jostakin. Eikä ole todellakaan eka kerta kun jokimaan ääni kuului jostain pöntön reiästä. Olisi vissiin aika fintotonkin joskus reagoida kun tällainen toistuu viikosta viikkoon, vuodesta toiseen... TODELLA SÄÄLITTÄVÄÄ AMATÖÖRIEN PUUHASTELUA!
Vastaukset
Kirjoittanut agnes
jos nyt ei ihan sieltä
mutta kyllä tulee mummolan radiolähetykset mieleen, kuuluvuus on kuin silloin ennen sotia.
Kirjoittanut maikkismaikkis
vinkuu
samoin kuin radan tj rataluokituksista, Lahden voisi samantin tiputtaa alaryhmään.
Kirjoittanut Munkki
Niin
Kyllä näissä on kuukaudenkin aikana yllättävän paljon ongelmia. toto-TV, fintoto.
Nyt ei puutu muu kuin kohta ilmoittavat nostavansa toto-TV:n hintaa.
Kirjoittanut manse boy
On ollut jo
vuosia samanlainen äänentoisto, Jokimaa ei tee mitään asian hyväksi, hermo menee, täytyy lyödä televisio kiinni ja keskittyä huomisiin raveihin.
Kirjoittanut miika-
Juu
Kyllä on taas huono ääni EIKÄ OLE EKA KERTA!!
"Tarttis tehrä jotain"
Kirjoittanut springi
C.
Ääni on selvä mutta ihmeellistä säröä lähetetään mukana. Uudet plugit ei olisi lähetyspäähän iso sijoitus! Ottakaa jo onkeen!
Nim. Pian kaiuttimensa rikkonut
Kirjoittanut outsider
Kohta helpottaa
Viikonloppuna alkavat suuret muutostyöt Jokimaan äänentoiston osalta ja tulos on kuultavissa seuraavissa raveissa. Näin viestitti radan tj minulle tänä aamuna.