Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

arctic express

tässä porukassa oli täysin riittämätön mutta onneksi siellä vincennesissä, jonne kovasti ollaan menossa, on sitten varmaan vähän helpompia lähtöjä.

Vastaukset

Kirjoittanut

kuukauden paussi takana ei

yllättänyt mutta ray gunin meno on kyllä nihkeätä kykyihin nähden

Kirjoittanut

vaan kyselevät

että kuinkas paljon hangmanin heppa on tänä vuonna juossut rahaa? Meillä menee meinaan lujaa näillä riittämättömillä sippareilla?

Kirjoittanut

joo

hangmanin viestistä huomasi heti että pelasi kaksaria tähän. Arctic E ollut oikeasti normaalitasoa huonompi jo pitkään, kummastuttaa että miksi silti pitää yrittää ajaa. Kunnon tauko voisi tehdä terää.

Ray Gunista sen verran että ei näitä amerikantuonteja kannata yleensä pelata jollei kyseessä ole maili. Tosin nyt ei olisi riittänyt mailillakaan rahoille. Tauolle tuokin. Ehkä kaikkein parasta olisi, että jos jotain siitosarvoa jää näiden kohellusten jälkeen että ei käytä enää jalkojaan, vain pippeliään

Kirjoittanut

Kuinkahan kauan omistaja antaat

tuon Riskimäen kokeilla Reikanilla. Menee koko ajan huonommaksi. Kohta ei riitä edes Faxenille ja meni kolähdönkin jenkkipohjilla jonnekin 15 pintaan.