Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Jalostus

Jos kaikki pienkasvattajat, suunnittelisi edes yhden sulhasen tammalleen, tamman mukaan, voisi suomessakin syntyä “opal viikinkejä”. Ja antaisi varsan vaikka ilmaiseksi ammattivalmentajille, jotta varsa saisi täyden mahdollisuuden raviradoilla.
Eihän se voi olla kannattavaa kasvattajille myydä varsaansa 700-1500e maija mehiläisille, jossa varsaa ei välttämättä opeteta ja/tai treenata kunnolla sitten kun vihdoin ja viimein on saatu sille varsalle kärryt perään. Varsinkin jos ja toivottavasti uusi kasvattajaraha ehdotus tulee voimaan, koska jalostuksen täytyy perustua siihen kasvattajarahan toivoon. Varsan myynti tappiolla ei ole kannattavaa ja jos yrität myydä tavallista varsaa voitolla (huom. siitostamman elatus myös 1,5v) ei sitä kukaan osta, mutta jos siitä tulee oikeissa käsissä se 10 000-40 000e tienannut ravuri, saa kasvattaja: 1. tamman tulevista varsoista enemmän kaupallisia 2. kasvattaja rahaa vanhalla mallilla 1000-4000e ja uudella 2000-8000e 3. tiedon siitä että lupaava, työllä ja rakkaudella kasvatettu varsa on saanut täyden mahdollisuuden...
Oriin valinta ei ole niin helppoa: (voittosumma ja ennätys ei periydy)
1. tamman rakenne (jos tammalle ei mahtunut “jalat alle”, ei kannata valita lyhyt runkoista oriitta etc..)
2. tamman jalka-asennot ja jalkojen kestävyys (jos huonot kaviot ei huono kaviosta oriitta, tai tamman jalat ei kestänyt ei kannata ottaa huono jalkasta oria etc..)
3. oliko tamma enemmän sprintteri vai maratoonari( jos tamma maratoonari mutta ei osannut “ottaa pätkää”, kannattaisi valita ehkä se starttiraketti ori, tai tamma osasi juosta 400-500m kovaa mutta loppusuoralla ei enään löytynyt vauhtia olisi ehkä fiksu valita ranskalainen, am.ranskalainen tai se vauhtikestävä ori)
4. tamman luonne( tähän onkin vaikea keksiä mitään kun ei ole tietoa kuinka paljon luonne periytyy, mutta ehkä se ei ole järkevää astuttaa kuumaa tammaa kuumalla oriilla...)
5. tamman suku ( ei ainakaan linja jalostaa huonoja oreja, pitäisi yrittää etsiä se suku joka parantaa tamman/tamman suvun viat ja olisi vielä jalostuksessakin hyvä)
6. oriin jälkeläisnäytöt ( isojen siittoloiden oriit saa paremman mahdollisuuden yleensä, kuin se pienkasvattajan naapurissa asuva saman sukupuun omaava ori)
JO HUONOKSI TODETTUA JA TÄYDEN MAHDOLLISUUDEN SAANUTTA ORIA, EI PIDÄ KÄYTTÄÄ SIITOKSEEN)
7. oriin ikä ( kuka haluaa ne limupullon, viikon korkki puoliksi auki olleet 0,25 dl)
8. hinta ( joka raha luokassa 400-700e, 700-1500e, 1500-3000e ja +3000e on valinnan varaa, valitkaa tamman mukaan...)
9. kehitys(hitaasti kehittynyt tamma tarvitsee miel. jo 2v pärjänneen oriin)
Minkä takia kirjoitan?
Tämä auttaa minua valitsemaan oikeat oriit tammoille..
Seuraavaksi ori ajatukset....



Vastaukset

Kirjoittanut

1x2 ja sentit miljoonaksi

kai tuota on tehty ja tehdään edelleenkin... setä ameerikoissa loi itselleen peitsari haaran noin.. rakennetta ja liikettä jalostamalla..