Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

uusi sääntelysääntö?

Suomessahan on vieläkin hevosjalostuksessa sellainen mentaliteetti ja käytäntö että viranomainen tietää paremmin kuin maksava asiakas, mitä oritta saa käyttää tammoille.

Mitäpä jos asia käännettäisiin näin: Jalostusviranomainen antaa tuoteselosteen ja tammanomistaja päättää mitä oritta haluaa käyttää. (tämähän on jo parikymmentä vuotta vanha ehdotus, ei siinä mitään.)
MUTTA: Jalostuksen kannalta on ongelma että uusia oriita käytetään paljon ennen kuin kukaan tietää ovatko ne periyttäjiä vai eivät. Ja valitettavasti useimmin eivät - yli 80% uusista oriista epäonnistuu.
Josko rajoitettaisiinkin uusien oriiden tammamääriä vaikka 30:een, kunnes ensimmäiset varsat ovat radoilla, eli kaksivuotiaita. Sen jälkeen tammanomistajat saisivat äänestää lompakollaan periyttäjän suosion riippumatta viranomaisten luuloista.
Näin kysyntä kohdistuisi suurimmalta osin jo koeteltuihin, hyviin periyttäjiin ja taso varmasti nousisi kun ei jatkuvasti suuri osa ikäluokasta olisi "suutareiden" jälkeläisiä.

Tämä ajatusmalli ei tietenkään helposti sovi oriinpitäjien pirtaan, koska oriinpidon ansaintalogiikka menee niin että parhaat liksat saadaan silloin kun uusi mielenkiintoinen ori tulee markkinoille ja sitä voi pitää siitosoriina 3-4 vuotta kunnes lopullinen totuus paljastuu.

Vastaukset

Kirjoittanut

Liian vähän

Kyllä 30 tamman kiintiö on uudelle orille aivan liian vähän. Kaikki tammat ei kuitenkaan tiinehdy, vielä harvempi varsoo elävän varsan ja sitten osa varsoista jää matkan varrelle loukkaantumisten ym myötä. Pahimmassa tapauksessa hyvältäkin orilta vain muutama ensimmäisen ikäluokan varsoista starttaa. Tällöin sattumalle jää ihan liian iso osuus!

Ymmärrän kyllä logiikkasi, siinä on jopa vähän ideaa, mutta kiintiön olis oltava vähintään 50 että todelliset periyttäjät pääsevät varmasti esille ja huonot erottuvat "akanoista".

Toinen ongelma nykySuomessa on että mitkä ovat ne "koetellut, hyvät periyttäjät" joiden kuuluisi jokaisen saada 150 tammaa. Barbeque on jo poistunut ja Duran Hanover on ikäloppu. Niiden saappaisiin ei ole vielä kukaan pystynyt astumaan, päinvastoin. Uusissa oreissa sensijaan on useita potentiaalisia modernin- ja hyvänsukuisia joilta voi odottaa paljon. Miksi rajata iso osa tammoista esim Supertoylle? Ei Suomen raviurheilu niillä varsoilla nouse ja kansainvälisty!

Kiintiöiminen aiheuttaisi heti myös sen, että kukaan ei enää pystyisi tuomaan Suomeen huippusukuisia nuoria oreja, koska ne saisivat astua vain vähän tammoja ensimmäsinä vuosina. Eli tarkemmin ajateltuna tuhoon tuomittu tie!

Kirjoittanut

Ei ihan mahdoton

Jos tammamäärä nostettaisiin ehdotettuun 50:een, se toisi jo mukavasti tuohta oriinpitäjälle. Ja kun kyse olisi "rajoitetusta erästä", voisi varsamaksujakin nostaa. Ei tuo sääntö uusien oriiden saamista Suomeen pysäyttäisi.

Eikä kaikkia tammoja sille Supertoylle tarvitsisi viedä, vaikka ko hepo onkin parempi periyttäjä kuin suurin osa uusista kääntämättömistä korteista. Kyllä siellä periyttäjätilaston top 20:ssä ihan hyviä, viriileitäkin oriita riittää.