Palaa keskusteluryhmään

Kirjoittanut

Huh huh

Olen selaillut mielenkiinnolla noita suomalaisten siittoloiden ori ilmoituksia, joita jostain kumman syystä saa odotella kuin kuuta nousevaa pitkälle kevääseen. Ruotsissa talvikuvasto, jossa heidän oriinsa esitellään ilmestyy jo hyvissä ajoin ennen joulua.
Vihdoista viimein esim. Kallela sai v 2009 päivitykset kuntoon, ja kyllä ainakin minulla pienkasvattajalla leuka loksahti. Joka puolella touhutetaan lamasta ja sen aiheuttamista hintojen "pakkolaskusta", mutta mitä tekeekään meidän oriiden haltijat. Eiku hinnat reippaasti ylös.
Eikö olekkaan tärkeää saada mahdollisimman monta hyväsukuista varsaa jalostustamme eteenpäin viejiksi?
Noilla hinnoilla maamme kyllä täyttyy noista 2. tai 3. luokan oriiden jälkeläisillä, koska "valitettavasti" suurin osa varsoista vieläkin suomessa syntyy pienkasvattajilta, joilla tunnetusti ei ole suurimmalla osalla varaa 4 000- 5 000 varsamaksuihin.
Onneksi BWT on ymmärtänyt meitä tavallisia "täytehevos" kasvattajia.
Pitempiaikaista tulevaisuuteen siintäviä ajatuksia peräänkuulutaen myös oriiden pitäjille.

Vastaukset

Kirjoittanut

no jaa

Ei minusta nyt mitään hirmu hintaisa ole tullut vastaan näissä Suomessa astuvista, osa on hiukan yläkanttiin, mutta on monia millä on vielä "halpa" varsamaksu vaikka varsat vaikuttavat lupaavilta/varsat ovat menestyneet radalla.Ja ennen kuin kukaan ehtii naukua, niin jokaiselle orille mahtuu joka ikäluokkaan myös niitä mätiä tomaatteja ja vertaillessanne isäoreja täytyy ottaa huomioon myös oriin saama tammamateriaali mikä tuppaa näillä halvoilla maksuilla astuneilla oreilla olla yleensä melko heikkoa, voisi sanoa että jopa sen keskitason alapuolella olevia tammoja on paljon.Ehkäpä enemmän kuin edes niitä taviksia huipuista puhumattakaan.

Mutta "uusista" oreista esim. Ordenojalla astuva Anythings Possible ei ole lainkaan kallis ja sillä kun on jo jenkeistä jonkinlaista näyttöä, eikä ihan kehnoa kuitenkaan kun muistetaan taas se tammamateriaali.

myös esim. E L Mikko olisi mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta sillä on varsamaksu yli 4000€:n mikä karsii auttamatta juuri näitä mammanmussukan astuttelijoita joille tärkein kriteeri orivalinnassa on oriin hinta.Mutta näin saadaan myös orille parempi mahdollisuus hyviin jälkeläisnäyttöihin kun sen saama tamma-aines on luokallisesti parempaa kuin 500€ maksulla astuvat.

Se minua ihmetyttää vuodesta toiseen, että pihistellään varsamaksussa kun ensin se tamman elätys ja myöhemmin varsa elätys on kuitenkin yhtä kallista oli se sitten halvasta tai kalliista isäoriista. Enkä nyt sano että kaikkien pitäisi astuttaa tammansa joilla jenkkien isäoritilaston ykkösellä vaan sitä että astutettaisiin tamma sille itselleen sopivalla orilla.Suomesta löytyy kuitenkin niitä oreja jotka eivät ehkä ihan absoluuttisia huippuja ole jättäneet mutta tasaista jälkeä kuitenkin.Ja se hintaero sen 500€:n oriin ja tuollaisen välillä ei ole iso, muutamia satasia.

Ja jos omistajan silmissä siintää myyntihaaveet varsan osalta, niin ei se surkeasta nurkantaus orista oleva varsa mene kuin ilmaiseksi.Parhaan katteen varsalle tuppaa saamaan kun astuttaa tamman joko uudella orilla joilloin varsa syntyy sen ensimmäiseen tai toiseen ikäluokkaan, tai sitten jo jotain jättäneellä orilla joka kuitenkin astuu edullisella maksulla.

Jokainen voi sitten tilastoja tutkimalla päättää mikä on omasta mielestään tasaista jälkeä jättävä ori, mutta tällä kaudella yhtään hullumpi vaihtoehto ei ole esim. Supertoy, jonka varsamaksu on alvin kera alle 1000€.Sen ei luulisi olevan kovin korkea kenellekään.

Kirjoittanut

kuvasto

Minuakin ihmetyttää miksi jalostuskuvaston pitää ilmestyä niin myöhään. Ei sen ehkä ennen joulua tarvitsisi ilmestyä, mutta viimestään (tammi-)helmikuussa.

Orinäyttelyitä on syksyllä ja keväällä,oreja saadaan siis kirjattua pitkin vuotta ja laittavathan ruotsalaisetkin mainoksen kuvastoon vaikkei oria ole vielä edes kantakirjattu.Sen verran luottoa pitäisi omaan oriiseensa olla että uskaltaa mainostaa ennen kirjausta.

Mutta mielestäni myös tuontisperman hylkäämisiä pitäisi hieman miettiä, Hippoksen taannoinen päätös jättää esim. Adams Hall hyväksymättä oli mielestäni täysin käsittämätön.

Edelleen se on tamman omistaja joka maksaa astutuksista aiheutuneet kulut ja muut maksut.Ei sen pitäisi niin hirveästi herranterttua ja kumppaneita "kiinnostaa" millä kukakin astuttaa.
Ei niitä oreja voi jättää hyväksymättä, koska se voi vaikka viedä tammoja minun tai hyvän tuttavani,liikekumppanini oreilta....

Kirjoittanut

Kysykää

Sieltä myös kuka sitä kuvastoa painattaa..
ainakin joskus vuosia sitten kirjapaino
a....nen.
Mitä tohon astutushommaan...loppupeleis se
on totoaja joka suurimman osan mistäkin maksaa.
Kuka täällä mitään astuttais millään oreil, jos
pelkäks lemmikeiks...ja toi suomen tammakanta
on se ongelma, ei niinkään isä ori.surkean emä
(luonne vikainen,rakenne vikainen jne)on parasta
astuttaa halvimmalla oriilla, että tulee halvaksi
kasvattajalle ja ei tule kusetettua mahd.ostajia..
Mutta se tamman kilpailu-ura ei merkkaa mitään!
Päin vastoin se voi yleensä olla jopa rasite..esim
Charme,Bettina kähö jne.Toki on poikkeuksiakin.Ja
Suomihan on lotto kansaa..siitä esimerkki Aslak.
Voiko joku väittää että onpa hyvä sukuinen hevonen?
Onnea omistajille, sillä kyllä täällä melkein joka
vko joku vetäsee lotostakin 7 oik.

Kirjoittanut

Kokemusta on

Olen ollut vuosia hevosenomistajana, ENKÄ pidä Suomessa astuvien oriiden hintoja liian kalliina. Esimerkkinä Kemppi tallilla astuvista hyväsukuisista oreista kallein on Barbeque, jonka varsamaksu on 2700+alv.

Jos ja toivottavasti tammalla, joka astutetaan, on SUKUA, LUONNETTA ja RAKENNE ok, koska nuo merkitsevät kaiken.
Tässä tapauksessa kun tamman astuttaa, niin ei ehdottomasti pidä säästää, koska se 500e halvemman ja huonomman oriin jälkeläinen syö, vaati työtä ja kuluttaa yhtä paljon kuin se kunnon oriillakin astutettu ja lopputulos vuosien varrella voi tuottaa muutaman sadan- tai kymmenentuhannen lisätulot.

Kirjoittanut

näin se menee

Jos yrität katsoa hyvän(ja kohtuu arvokkaan) oriin hyvälle tammalle niin joudut pulittamaan sievoisen kertasumman varsamaksuna. Senkin voisi vielä tehdä jos Suomessa olisi riittävästi ostajakandidaatteja 5000-> maksaville pikkuvaarsoille. Näin ei valitettavasti ole ja siksi kasvattajat joutuvat etsimään näitä 1000-2000 oreja jolloin varsan hinta pysyy edes suurinpiirtein siinä, mitä ostajat haluavat - korkeintaan muutaman tonnin varsaa - ja silloinkin kasvattajat yleensä kärsivät siinä vaiheessa tappiota.

t. pienkasvattaja kans

Kirjoittanut

xxx

"Eiku hinnat reippaasti ylös."

Huomasihan aloittaja, että tänä vuonna vihdoin maksut ilmoitetaan ALV:n kanssa???

Kirjoittanut

hieno

parannut tuo, että hinnat ilmoitetaan alvin kanssa:-) Kallelan pakastesiirtoja tässä katseltu.
Tuo on muuten harvinaisen totta, että noille yli 2 tonnin varsoille ei tahdo löytyä ostajia?
Totta sekin, että emät ratkaisee vielä isääkin enemmän.

t. pienkasvattaja täälläkin

Kirjoittanut

Yksi pienkasvattaja

Ihan mielelläni minäkin astuttaisin esim. Express It:llä jos uskoisin , että joku siitä varsasta minulle maksaisi väh.6t, en kuitenkaan tuohon usko vaan luulen että minun pitää varsasta luopua enintään 4t ja silloin jokainen voi laskea kuinka peljon jää katetta kasvatukseen.
Jos päätän astuttaa esim. nyt todella edullisella Supertoy:lla jolla minusta suomen maaperällä hyvät näytöt mm. harrastajia silmällä pitäen. Tasaista rahan kerääjää jälkeläistö pullollaan.
Ja Supertoyn varsasta uskon saavani väh. 3t eli kyllä vaaka kallistu aika pian tuonne "halpis" puolelle.
Hyvä esimerkki miten sukuvarsat menee kaupaksi on nyt toisen kerran hevosurheilussa oleva Birdland-kasvattajan ilmoitus. Miksi sukuvarsat eivät ole menneet kaupaksi? On kaksi vuotiaitakin jäänyt odottamaan sitä ostajalaumaa joka on valmis maksamaan hyväsukuisesta oikean hinnan, ja minusta nuo hinnat ovat kuitenkin omakustannustasoa, eli kasvattajan osa on jäädä nauttimaan mahdillisesta menestyksestä ja hippoksen kasvattajapalkkioiden myötä tulevasta katteesta.
Ja onneksi Suomeen tulee vielä noita uusia halvemmilla hinnoilla aloittavia vaihtoehtoja, jotta me pienkasvattajat voidaan harrastaa tätä kuitenkin niin kiehtovaa lajia.
Totopelaajien osuuteen ja viimekädessä homman maksajan rooliin en kauheesti halua puuttua, vertaisin vaan miten paljon on ruuhkaa harjoitus/paikallisraveihin ympäri suomen maan. Ei ole totoa ja harjoitusraveissa edes niitä 10€ perärahoja, silti niihin halutaan osallistua.
Sma pätee kun katsoo ratsupuolelle, ei ole pelimiehiä, mutta harrastaja määrät senkun kasvaa...

Kirjoittanut

idealisti vai ?

Kun yhdellä tai kahdella tammalla teettää varsoja, on pakko laskea homma harrastukseksi. Harrastus maksaa aina.
Oriin pitäminen näyttää olevan enemmän liiketoimintaa. Mutta en oikein ymmärrä, miten on mahdollista tarjota ylijäämäoriita vuodesta toiseen. Suomen oreista todella harva voisi edes kuvitella pääsevänsä Ruotsin 1A osaan. Tällä hetkellä vain Donerail ja Barbeque ovat ainoat - siis ilman maasutusta. (Kumpaakaan en muuten käytä omallani)
Suomeen pitäisi saada aikaan järjestelmä,jossa jokainen saisi käyttää mitä oria tahansa, mutta jalostusvaliokunta sanoisi suoraan, että jokin ori on oikeasti riskialtis - vähän Tanskan tapaan. Tietysti ei näyttäisi hienolta, kun olisi kaksi hyvää, kolme tyydyttävää ja loput lottoarpoja. Mutta näihän se on.
Kaiken jaarittelun jälkeen vihjeeni oriin löytämiseen on tutustua Blodbankenin tilastojen mukaisiin parhaisiin oreihin ja katsoa mitkä niistä on käytettävissä Suomessa ja mikä sopii tammalle. Jos rahapussi ei riitä sellaisella astuttamiseen, kannattaa säästää vuosi fyrkkaa ja tsekata ensi vuonna tilanne uudelleen. Kannattaa teettää varsoja vain niinä vuosina kun oma budjetti antaa periksi.
En usko halpaoriilla astuttamisen helpottavan varsan myyntiä. Halpaori varmistaa tulevaisuuden synkkyyden tamman seuraavien varsojen osalta.

Kirjoittanut

Huh huh

Ihan vaan teknokraatille vastaisin, etä mitä se vuoden odotus auttaa ja satsaus siihen parempaan (lue kalliimpaan) isäoriin, jos sitä varsaa ei saa myydyksi oikealla hinnalla.
Suomessa nää ravijalostus hommat on aika vääristynyttä businesta. Jos olet tamman omistaja maksat oikeestaan tän lystin, oriin omistajana keräät eurot himaan.
Jos oikeesti on halua ja tahtotilaa saada suomen jalostus nousuun, niin siinä tarvitaan kyllä kaikkia osapuolia.
Ei tarvi kummostakaan matematiikkaa kun laskee noiden oriiden omistajien ansiot.
Ja onhan sitä muutama oikein ääneen todennut ettei kannata ori raasua radoilla rasittaa kun isomman tilin tekee siitoksessa, et se siitä.
Olishan se toki hyvä jos saataisiin tähän hevoshommaankin tuo EU-maatalouspoliittinen asetelma, jossa pien kasvattajia ei olis ollenkaan vaan kaikki keskittyis suuriin siittoloihin ja kasvattajiin. Hevosia ei
omistaisikkaan kuin suursijoittajat ja he ajaisivat 4-5 hevosen lähtöjä keskenään ennalta sovittujen tulojärjestysten mukaan ettei tarvis alkaa veikkaileen mikä on kulloisenkin kultakimpaleen päivän kunto.
Raviratoja ei tarvittaisi kuin yksi koska kaikki ne muutamat kymmenet heposet voitaisiin sijoittaa yhden tallin valmennus tiloihin.
Hippostakaan ei enää tarvittaisi, näin taas sataisiin aika isot säästöt kun koko sen henkilökunta voitaisiin irtisanoa.
Tämäkö on se ideaali tulevaisuuden visio????

Kirjoittanut

kauppaan tarvitaan kaksi

Onko pien kasvattajankaan pakko myydä tappiolla varsoja? jos ei kukaan polje hintoja niin silloin pitäisi kyllä varsojen mennä kaupaksi todellisella hinnalla ja jos taas talous on siinä kunnossa, että on pakko myydä vaikka tappiolla niin jättää tamman astuttamatta. suomessa on vaikea myydä hyväkään varsaa, mikä on tämmöisestä tavallisesta oriista, jolla 60+ kokoinen ikäluokka. Näistä kasvattajista löytyy aina joku joka myy omanssa 1,5 vuotiaana tonnilla. Saa siinä nyt sitten kunnon tammastakaan olevalla varsalla mitään rahaa kun verrataan " että samasta oriista kaupattiin HU:ssa viime viikolla tonnilla varsaa".
Lisäksi suomessa astutetaan paljon tammoja, joita ei koskaan pitäisi jalostukseen käyttää.
Voihan paska ori ja paska tammakin onnistua, kuten sanottu saahan sitä aina jokun lottossakin päävoiton.
Itsellä 8 tammaa kantavana eikä yksikään tavallisesta halppis oriista, koska niillä varsoilla ei vaan tahdo yksin kertaisesti saada mitään.
Terveisin,
AA