Varenne Riihimäellä osa II

Laitetaanpa tämä lupaamani osa II ennen kuin näiden sivujen hautajaisia vietetään – nehän voivat olla jo hyvinkin lähellä.

Saimme Varennen taustavoimilta tarkat ohjeet miltä oriin valjastuskatos pitää näyttää. Oikeastaan voitiin puhua karsinasta – ensimmäinen vaatimus, ymmärrettävä sellainen, oli että siinä on oltava ovet. Valtava kiinnostus hevoseen olisi tehnyt ilman ovia katoksesta hollituvan. Jos oikein muistan, jopa seinäpaneelien materiaalista tuli tarkat ohjeet. Tarkasti kerrottiin myös mitä materiaaleja ja miten paksulti alustassa on oltava. Mitä nuo materiaalit olivat, ei ole jäänyt mieleen. Kaikki valmistelut hoiti viimeisen päälle hallituksen tuolloinen varapuheenjohtaja, ansioitunut yrittäjä ja hevosmies Pertti Kilpeläinen. Pertin ja hänen vaimonsa rooli oli muutenkin ensi arvoisen tärkeä raviradan toiminnan kannalta.

Kun Varenne sitten saapui, varikko oli mustanaan väkeä. Karsinaan päästettiin kuitenkin vain hallituksen jäsenet ja kaikki elossa olevat entiset jäsenet. Porukkaa oli reilusti toistakymmentä yhteisvalokuvassa Iinan ja Varennen kanssa. Tähän kaikkeen maailmantähti suhtautui uneliaan tyynesti. Riihimäellä kun oltiin, Iinalle oli muistolahjaksi vierailusta hankittu kristallia. Hämmästykseni oli todella suuri kun Iina laski paketin rauhassa maahan karsinaan. En ole mikään suuri hevosen luonteen asiantuntija, olenhan seurannut raveja pääsääntöisesti siltä puolen aitaa jossa on parhaat kuskit ja valmentajat. Iinan mukaan mitään vaaraa kristallien särkymisestä ei ollut. Varenne ei reagoinut mitenkään ympärillä olevaan hälinään.


Varenne lämmitettiin pari tuntia ennen hiittiä. Olin suunnitellut tunnelman kohottamiseksi soitettavaksi Maurice Ravelin Boleron kun Varenne tulee radalle. Ilkka ei ilmeisesti kuullut Markku Heikkilän kuulutusta varikolle eikä tuonut Varennea radalle useaan minuuttiin kuulutuksen jälkeen. Niinpä Boleron kiihtyvät tahdit ehtivät häipyä hyvissä ajoin ennen Varennen saapumista. Flopin täydensi Varennen lämmitys. Olen toki nähnyt usean hevosen olevan huomattavan laiska lämmittelyssä, mutta niin flegmaattista en ole nähnyt koskaan ennen enkä jälkeen kuin Varenne Rixussa. Viimeisillään tiineenä oleva kantturakin olisi hölkännyt Varennen ohi kun se pää painuksissa tyytyi hölkyttelemään radalla pari kierrosta. Samalla tulin ajatelleeksi että mitähän miettivät ne varmaan yli tuhat ihmistä jotka olivat tulleet raveihin pelkästään Varennea katsomaan. Varmaan moni raveja seuraamaton mietti että tuotako nuutunutta hölkkääjää tänne katsomaan tultiin. Mietin myös mitenkähän Varenne innostuu hiitistä kun ei ole hiittikaveria.

Pelkoni oli tietenkin ihan turha. Kun Varennelle oli vaihdettu hiittikärryjen tilalle tuliterät hiilikuituiset kilpakärryt, oriin olemus oli täydellinen vastakohta lämmittelyyn. Hevonen selkeästi tiesi mistä nyt on kyse ja oli täynnä energiaa ja menohaluja. Varenne kyllä lähti liukkaasti matkaan mutta vauhti kiihtyi koko ajan. Varenne jyskytti rataa voimaa uhkuen rytmillä ja vauhdilla jota ei koskaan ole Rixussa nähty eikä taideta nähdäkään. Musiikiksi olin valinnut sopivan, hiukan alle 50 sekunnin pätkän Rossinin oopperan Wilhelm Tell alkusoitosta. Radan äänimaailmasta jo vuosikymmeniä vastannut Markku Pulli käynnisti soiton juuri oikeaan aikaan runsas 600 metriä ennen maalia. Musiikki, Markku Heikkilän innostunut ja osaava selostus ja ennen kaikkea Varenne ja Ilkka Korpi saivat yleisön taputtamaan rytmikkäästi koko viimeisen viisisatasen. Markku kellotti kilometriajaksi 11,8.

Ilkka ja Varenne saapuivat rajusti aplodeeraavan yleisön eteen Ravit-lehden loimi yllään.

Unohtumattomia hetkiä.