Raviurheilu on nyt parempaa kuin koskaan

Niin se maailma menee eteenpäin hevosurheilussakin, mutta pysyvätkö sivustaseuraajat vauhdissa mukana tai ymmärtävätkö olla edes tyytyväisiä näkemäänsä. Paremmat fiilikset itselläni oli ihmeruuna Ollen voittaessa Vieterin ja Vonkauksen Riksussa kuin Bradin voitoista yhdessäkään.

Saman huomion olen tehnyt autourheilun puolella. Kyllä riemu oli korkeammalla Curt Lincolnin voittaessa Jaguarillaan Eläintarhan ajoissa 1950-luvulla urheiluautoluokan kuin Kimi Räikkösen edesottamuksista Ferrarin ratissa.

Kaikesta huolimatta, kyllähän Brad on parempi hevonen kuin Olle oli ja Ferrari parempi auto kuin Jaguar. Mutta ruokahalu kasvaa syödessä. Riittä kun kisat nähdään netistä tai teeveestä ja fiiliksetkin ovat enemmän maksukanavien suodattamia.

Mutta mitä näitä nykyaikana enää suree. Antaa hevosen surra, kun sillä on isompi pääkin.

Niin Nipa - on tainnut tukka harmaantua noista Curt Lindholmin, Ollen ja Vonkauksen ajoista...

Olivathan muutamat At Riskin juoksut ihan unohtumattomia kun niitä Mikkelissä olin katsomassa. Tai Killerin Eliitti 1970-luvun lopussa - Super Mon, Madrigal, Keystone Winter - oi niitä aikoja.

Mutta kyllä Bradin Hamstadin voitto - vaikka sen tototv:stä katsoinkin - toi ainakin minulle ihan huikeat fiilikset.

Toki aika kultaa varsinkin noita vanhimpia muistoja urheiluareenoidenkin laitamilta. Saavutukset ovat parantuneet huimasti. Muistan Charme Assserdalin juosseen 3-vuotiaiden seppelajossa päälle 31-voittoajan, mihin toki vaikutti ratakin ja yleisurheilun puolelta paljon aikaisemmin Sandor Iharosin Suomi-Unkari-maaottalussa juostun 1500 maailmanennätyksen ajalla, jolla nykyisin menestyisi varmimmin C-luokan ja luokattomien kisoissa.

Omalla kohdalla parhaat fiilikset olen kokenut kisoissa, joita olen itse olen ollut seuraamassa. Esimerkiksi BWT Magicin Finlandia-voitto Vermossa oli huikea ja Ideal Du Gazeau kummallakin reissullaan. Ja toki paljon vaikuttaa noihin ravifiiliksiin menestys peleissäkin. Esimerkiksi tuolla em. Olle-voitolla tuli kaksarissa Lörön kanssa kuukauden palkka.

Ideal du Gazeau vs. Keystone Patriot. Kirjailija Lähteen sanamuoto taistoa seuranneesta kansasta oli muistaakseni "henkeään pidätellen". Oma muistikuvani on kyllä mieletön meteli ja kannustus, Veijoa ainakin huudettiin.

Siinä yleisömeressä tällainen alamittainen ei meinannut oikein nähdä mitään. Onneksi Yle oli kyhännyt jonkun tilapäistolpan siihen katsomon seinustalle. Pari "askelmaa" kun kiipesi, niin johan näki.

Muista kun Eugen Lefefre tuli esittelyyn Vermossa ensimmäistä kertaa suomessa esiintyessään, se oli niin komea ja ylväs ilmestys että suoraan sanoen söi vastustajansa jo siina vaiheessa paraatimaisella askelluksellaan , minkä sitten itse lähdössä teki uudelleen . Jätti kyllä lähtemättömän vaikutuksen jo olemuksellaan.

Aikoinaan Suomenhevospuolen suosikkejani olivat ruunat Vonkaus ja Olle, ja varsinkin Olle sen historian takia kun oli jo teurasautoon menossa mistä ostettiin vielä kilpahevoseksi ja voitti Vieterinkin muutaman kerran.

Myöhemmin hienoja muistoja tuovia hevosia olivat pikkuori Vokker ja upea Patrik

Nämä on makuasioita, mutta omasta mielestä Ruotsalaisten TV-selostajien versio tuosta hienosta kisasta on vielä perus-toto-tv esitystä parempi. Ensin ladataan tunnelmaa suosikkien arvioinnilla ja tunnelman kuvauksella.

Väliaikojen kanssa toinen kaveri meinaa seota ihan täysin.

Viimeisen kurvin loppu on todella huikeaa "men vad händer där framme?, nu sticker Finländaren... Korvenoja tackar att ni var med en stund"

Linkki 'Halmstad TV4' (http://www.youtube.com/watch?v=oumZrkfd2Ng)

Tietyssä mielessä on mahdotonta kiistää tosiasioita;monessa suhteessa raviurheilu on kehittynyt.

Se mikä kuitenkin tällä hetkellä,varsinkin Suomesta,puuttuu on kansan tähtihevonen. Vaikka miten iloitsen ja seuraan Bradin uraa,niin jotain puuttuu. Ei Brad vaan vieläkään herätä samaa tunnetta kuin vaikkapa Isla J Brave aikanaan. Brad on varmasti kaikilla mahdollisilla mittareilla parempi kuin Isla,mutta ei kuitenkaan niin läheinen. Ja näitä läheisiä hevosia löytyy historiasta paljonkin,yhtenä esimerkkinä BWT Magic. Eikä tässä ole vielä edes menty suomenhevosiin.

Se mitä kaipaisi nykyraviurheiluun Suomessa olisi nämä tunnehevoset. Siinä on vaan sellainen ongelma,että sellaista ei voi tehdä valmentamalla. Sellainen hevonen saadaan.

Hippos käytti aikanaan markkinointitoimissaan Passionate Kempistä termiä "tuhkimo...". Ei lyönyt läpi.

Kyse ei ollut hevosen hyvyyden määrästä, vaan perusasetelmasta. Suku-Kasvattaja-Omistaja-Valmentaja -yhdistelmä oli sellainen, että olisi tarvittu maailman paras hevonen, jotta siinä olisi ollut tuhkimotarinaa. Enkä tarkoita tarinaan liittyviä henkilöitä ollenkaan henkilökohtaisesti, vaan tasoa ja resursseja, joilla he kukin omaa osuuttaan hoitavat.

Suomenhevospuolella Apassi oli paljon mediaseksikkäämpi kuningas kuin Viesker tai Santeri Dahlia, vaikka ei hevosena ainakaan parempi ollut.

Eiköhän se Charme ollut kuitenkin se aikansa tuhkimo jo vaatimattoman sukunsakin perusteella. Mieleen on jäänyt Keystone Patriotkin varsinkin Italian-juoksuissaan.

Hauskaa,että Passionate Kemp lunasti paikkansa tunnehevosena lähes uransa loppupuolella. Sen voitto Suomen Mestaruudessa 2008 oli todella sykähdyttävä kokemus.

Turha on haikailla uutta Charmea - hän oli ennen kaikkea suuri mediapersoona, joka ei kuitenkaan voittanut ainuttakaan tuolloin suosiossa ollutta kahden startin kisaa.

Parempia hevosia on ollut Suomessa sen jälkeen, mutta koskaan ei todennäköisesti tule yhtä tunnettua.

Isla ei ollut kovinkaan suuri ravikansan suosikki 5-vuotiskauden jälkeen (vrt. Brad nyt). Vasta myöhemmät saavutukset nostivat Islan raviyleisön lemmikiksi. Suuri yleisö - paitsi Pohjanmaalla - ei koskaan tietänyt Islalta mitään.

Ennen Bradia suuri yleisö noteerasi BWT Magicin suoritukset. Tähti valitettavasti sammui juuri kun oli syttynyt. Ei Bradiakaan viime vuonna - ymmärrettävästi - enää noteerattu muualla kuin ravipiireissä. Kaikki edellytykset sillä on nousta takaisinmyös suuren yleisön tietoisuuteen.

Passionate Kempin ja Houston Laukon saama vaatimaton julkisuus todistaa vain sen, että edes huippuravuri ei ylitä uutiskynnystä jos markkinointia ja tiedotusta ei osata hoitaa viimeisen päälle.

"Suuri yleisö - paitsi Pohjanmaalla - ei koskaan tietänyt Islasta mitään."

Tämä ei tapahtunut Pohjanmaalla:
Esikoistyttöä oltiin kastamassa Islaksi. Nimivalinta oli lainattu Britanniasta, jossa tuo nimi äännetään kaiketi [Aila].

Pappi kysyi vanhemmilta "Oletteko ravi-ihmisiä?"

Kysymys oli tuntunut oudolta, kun eivät olleet.

Tampereen Vanhalta Hippokselta mieleen muistuu Vonkaus jonka voittajapeli toi ensimmäisen totolunastuksen. Siitä lähti kahden pikkukölvin raviharrastus joka vieläkin jatkuu. Myös Livistin harmaa Sumgait oli suosikkeja. Aarne Nyman ja Tuomo Mäkelä täytyi aina pitää peleissä mukana!

20-30 vuotta sitten siksi, että silloin oltiin aina paikan päällä raveissa. Toki onhan se hienoa, että kehitys kehittyy ja pääsee maailman ympäri nappia painamalla, mutta kyllä se tunnelma on paikan päällä erilaista kuin toto-tv:n ääressä. Toto-tv on hyvä korvike, mutta ei vastaa sitä tunnelmaa, joka oli aikoinaan raveissa, kun siellä vielä kävi ihmisiä paikan päällä muutenkin kuin suurkilpailussa.

Tunnehevosia löytyi ennen kummasti, kun niitä seurasi paikan päällä. Televisiosta ei sama tunnelma välity, vaikka tokihan se oli sykähdyttävä tunne-elämys myös se Bradin mahtijuoksu sprintterimestaruudessa.

Olen toki kommentoijien kanssa samaa mieltä - ravit ovat ylivoimaisesti parasta paikan päällä. Ja se on totta että tavallisissa raveissa tunnelma ei ole ihan sama kuin ennen. Isoissa raveissa sen sijaan jopa parempi.

Ja se tunnelma on myös ihan korvien välistä kiinni - hyvässä, pienessäkin, porukassa ravit ovat edelleen hieno viihdetapahtuma.

Tuo PKJ:n esimerkki yhdestä papista joka tiesi Islan ei merkitse mitään. Yhdeksänkymmentä viisi suomalaista sadasta ei varmaan tiennyt Islan huippupäivinäkään hevosesta - valitettavasti - mitään.

Charmen tuntuvat tietävän lähes kaikki vaikka eivät olisi olleet edes syntyneet kun Charme oli huipulla.

Charme Asserdal on omassa luokassaan yleisen suosion saajana. BWT Magic oli lähellä, Passionate Kemp vielä lähempänä. Bradilla on mahdollisuus päästä suosioon, mutta se vaatii vielä kansainvälisiä voittoja sekä vähän muutakin jota on vaikea selittää - suosikkiin tai sen taustajoukkoihin pitää pystyä samaistumaan.
Käy miten käy - esimerkiksi Mäkelän Tommi sanoi aina, että tärkeintä suomalaiselle raviurheilulle on hevonen, joka menestyy ja josta kaikki puhuvat.

Lähimmäksi Charmen tunnettuvuutta ei ravia harrastavien parissa ovat päässeet suomenhevoset.
Vieteri ja Viesker olivat aikanaan, ja ovat vieläkin, tuttuja ravureita niillekin, jotka eivät raveissa käy. BWT Magic ja Passionate Kemp eivät yltäneet lähellekään sellaista tunnettuvuutta.

Tuosta Ollen tuhkimotarinasta minulla on kyllä aivan muuta tietoa. Ypäjällä oli päätetty, että Sohve astutetaan Passin Voitolla. Tallimestari Timo Takkinen ei hyväksynyt lainkaan tuollaisen työhevosen käyttämistä hyvälle tammalle ja astutti Sohven omin luvin ajokillaan Uskoton. Siitä syntyi Olle, ja hirveä haloo kun isä selvisi. Tällaista vääräsukuista ei Ypäjällä suvaittu, se ruunattiin nuorena ja myytiin pois. Ostajina olivat Takkinen ja Elolampi, jonka talliin Humppilaan Olle siirtyi.

Ja Elolampi oli hän, joka Ollen teurasautosta pelasti, kun meni aika lailla loppumetreillä Takkisen Timon kanssa kimppaan. Näin minä sen olen muistaakseni Takkiselta kuullut.

Suurin tekijä tunnelman syntymisessä on yleisö eli mitä enemmän väkeä, niin sitä parempi tunnelma.

Myös alkukantaisuuskin luo oman tunnelmansa. Esimerkiksi kaikenlainen eräretkeily ja moottoripyöräily on viime vuosikymmeninä kasvattanut suosiota. Moni saa enemmän kicksejä teltassa nukkumisesta kuin viiden tähden hotellista.

Kyllähän esimerkiksi Suviyön Suurravit oli sellainen ravitapahtuma, josta voi sanoa, että nykyään ei ole mitään vastaavaa tarjolla.

Örjan nostaa tärkeän asian esiin. Kyllähän on niin,että nettiaika on aika rajusti iskenyt ravien yhteisölliseen puoleen.
Kuitenkin tähän tuntuu olevan kaipuuta,kun käy vaikkapa Vieremällä jossa raveissa käy oikein hyvinkin väkeä ja tunnelmassa on paljon "sitä vanhaa vipinää".

Kyllähän Erikassonissa olisi (ainakin ollut)ainesta tuollaiseksi "koko kansan hevoseksi".Paljon loukkaantumisia,pitkä ura,monta paluuta "vielä kerran"-hengessä ja kaksi kuninkuutta uran laskuvaiheessa,lievästi vaivaisena.
Mutta aivan kaikkea glooriaa tuosta ei ole irti otettu joka olisi ollut otettavissa.Erikassonin kuninkuuksien jälkeen lähinnä (raviväki itse)keskusteltiin siitä,onko oikein voittaa kuninkuutta noin.
Myös Saran Salamasta olisi ollut ulosmitattavissa menestysvuosina mediahypeä nojautuen lähinnä Perttusen ulosantiin ja valoisaan persoonaan.
Mutta kuten ylle kirjoitettu,Bradilla on vielä mahdollisuutensa!Tietenkään siitä ei tule tuhkimotarinaa,kun hevonen on huippujalostuksen tulos ja omistajaperhe rikas.Mutta kyllä se hevosena voi vielä lunastaa paikkansa mediassa ja sitä toivokaamme.

on vieläkin kesäisissä raveissa esim. Lieksa, Suonenjoki Kajaani radoilla. On porukkaa pienellä alueella, rata kuin 70-luvulta, mutta hyväkuntoisena. Hevosten läheisyys, valjastusalueet ym. makkara, pyttipannu. Pelit vetämään ja jännittämään. Muistona yhdet Lieksan kauden päätösravit kun istuimme valottomassa katsomossa eikä viimeisen lähdön pelejä nähnyt tehdä. Lähtö ajettiin mutta ei siitä tallennusta videolle saatu.

Ainakin muutamia hyviä ravitapahtumia on menetetty kuten Forssan tuoppiravit (noista ei kirjoittajalla ole henkilökohtaisia muistoja) ja Lahden olympiaravit.

Olympiaraveissa oli tunnelmaa, kun Piia Pantsu hyppäsi ratsullaan radalle tuodun ruokapöydän yli ja kiira korpi keimaili katselijoille. Itse kilpailussa Euroopan kovimmat kylmäveriravurit ottivat yhteen Järvsöfaksin johdolla.

Niin ne olympiaravitkin loppuivat Lahdesta.
Eivät varmaan saaneet ennakkomaksukilpailuksi.

Hevoset ovat nykyään parempia kuin ennen, mutta kilpailut huomattavan yksitoikkoisia.
Melkein järjestään ajetaan keulaan ja kukat tyyliin, ei siinä se vähä yleisö innostu.

Olen vasta äskettäin tieni tälle foorumille löytänyt ja kun luin kirjoituksia niin jäädyin nimimerkin "At Risk" kohdalla. Aloitin raviharrastuksen 1978 ja villeimpinä vuosina kiersin etenkin etelä-Suomen ratoja erittäinkin aktiivisesti (paras vuosi 1992, 252 ravipäivää, 253 ravit). Monenlaisia hevosia on tullut nähtyä, mutta mieleenpainuvin on ollut mustanpuhuva At Risk. Parrasvaloihinhan ori tuli 3-vuotiskaudellaan voitettuaan Vermon ikäluokkalähdön häisevään tyyliin katseet vangitsevalla ravillaan (samana päivänä Rocky/M.Ropponen /A.Sulin 5-vuotiaiden Euroopan mestariksi). Voitokkaan oriin suoritukset jäivät ikuisiksi ajoiksi verkkokalvolleni ja aioinpa 90-luvun lopulla kiertää taustajoukkoja haastattelemassa oriin edesottamuksista. Tarkoitus oli tehdä jotain luettavaan muotoon puristettua, mutta sitten hanke vain jäi ja jäi. Haluaisin kysyä upeasti kirjoittavalta ja selvästikin paljon nähneeltä Lassi Lappalaiselta millaisten At Risk -kokemusten värittämä on Sinun 1980-lukusi. Millaiset ovat Sinun muistot ja kokemukset tästä upeasta ja ennen kaikkea shokeeraavalla tyylillä ravanneesta hurmurista, sillä vaikutus on varmasti ollut ainakin jonkinlainen kun ihan nimimerkinkin olet oriin nimestä ottanut.

Vielä edellisen jatkeeksi tukku muisteloita menneiltä vuosikymmeniltä satunnaisessa järjestyksessä. Eroviskun/M.Karhu tolppaputki (28kpl ?), Kuvio/pankinjohtaja Tyynelä ja radan 9 valinta pitkälle matkalle/Lahti -89, El Vihurin prässi Vieskeriin Porin kunkuissa, Jupiterin kerroin 0,88 Teivossa 1978, Onixin hirmujuoksut, Amigo/Esa Lahtinen, Vilo I/Sirpa Tolonen, Sikon laukka Porissa ja yli 600-kertominen lunastus, BWT Magicin Derbykarsintajuoksu (panostin 50.000fim ja iltapäivälehdet luuli seuraavana päivänä rahanpesuksi), Jeunesse-Sara Lass -kaksari Teivossa ehkä -79, Milor K/R.Härmä, 3-vuotiaan Sir Hermanin soolo Teivon illassa 13,9a 1983, Otto Manin Kriteriumkarsinta ja myöhemmin Finlandian lähtökiihdytys, Marinen pätkänopeus, Arnies Aimin täysvoltti Vermossa 14,6, Rolf Hogbrandin ajo olman hanskoja kireässä pakkasessa, Silmäterän/Jukka Syvänen tappio ja Matin panostus Kimmon vihjeestä (sisäpiiri, sorry), Elitloppet 2000 ja Victory Tilly, Forssan maratonin lopun kävelemiset. Näitähän olisi vaikka aamuun asti. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Eniten menneissä taidan kaivata yhteisöllisyyttä minäkin.

Hienoja juttuja.

Markku Karhun hevonen oli Visku.

Arnie's Aimista joku asiantuntija (olisko R. Liljendal) oli antanut ryotsalaisille kommentin, että hän on nähnyt Elitloppet-voittajan. Silti väittäisin kilometriajaksi 14,7.

At Risk tuli kyllä muistaakseni parrasvaloihin jo keväällä, ja tekisi mieli muistella, että Rockyn kisa oli syksyllä. Tunnustan, että en ole kumpaakaan livenä nähnyt.

Vermon sivuilla oli maininta tuosta Rockysta ja At Riskistä. Olisiko EM ollut sittenkin jo keväällä?

Saamasi pitää, Kangasala ja muutkin:

Kuten useat muistelijat ovat kuvanneet, At Risk oli näyttävä ilmestys: Pikimusta linjakas, kookas ori jonka takajalkojen potku oli aivan hirmuinen ja joka ojensi etujalkansa aivan suoraksi. Vauhdin tajusi vain vertaamalla muiden hevosten juoksua, sen verran harvaan jalat maata koskettivat.

1.muisto
At Risk herätti huomiota jo muistaakseni maaliskuussa 1980, kun kolmivuotiskauden avausstartti Vermon rapakelissä sujui maililla puoli sekuntia kovemmalla kilometriajalla kuin Charme Asserdahlin samana päivänä juoksema voittoaika avoimessa ryhmässä 2100 metrin matkalla. Tätä ihmettähän piti sitten lähteä Savonlinnasta, jossa tuolloin asuin, Mikkeliin ihmettelemään.

Mikkeli ajoi tuolloin keväällä kolmivuotiaille lämminverisille suurkilpailun mailin matkalla. Kotimaiset saivat 20 metrin hyvityksen finaalissa. At Risk tuli ulkomaisten hevosten karsintaan, mutta sai arvonnassa takarivin.

Sen verran taustaa näin muistinvaraisesti, että absoluuttinen maailmanennätys oli mailin radalla Nevele Priden vuonna 1969 juoksema 11,3 ja saman hevosen puolen mailin radan maailmanennätys 12,6 oli myös edelleen voimassa. Kilometrin radan maailmanennätys taisi olla 12-alkuinen. 3-vuotiaiden Suomen ennätys oli 16-alkuinen.

At Risk lähti siis takarivistä mutta pääsi nopeasti läpi kärjen rinnalle kolmannelle radalle. Martti Keskinen ajoi jostakin syystä yltiöpäisesti koko kaarteen tammallaan (nimi ei ole jäänyt mieleen) At Riskiä vastaan. Tämän seurauksena tamma ei jaksanut edes kävellä maaliin vaan Martin piti hypätä takasuoralla rattailta ja taluttaa tamma varikolle.

Verkkokalvojeni kautta aivojeni kovalevylle on piirtynyt ikuisesti tämä kuva: At Risk lipuu majesteettisesti Mikkelin etusuoraa, ensimmäisen 500 metrin väliajaksi kuulutetaan 09 (takarivistä ja kolmannen radan kaarrejuoksusta huolimatta) ja hevonen näyttää hölkkäävän! Kilometrin väliaika oli 10 ja osia. Siis yli sekunnin alle absoluuttisen maailmanennätyksen joka oli juostu yli sekunnin kilometrin ratoja nopeammalla mailin radalla. Lopussa At Riskiin luonnollisesti iski väsy ja lopussa hevosen olisi voinut vaikka hylätä kävelystä. Loppuajaksi tuli kuitenkin 15,6. Eturivistä suoraan keulaan – mikä olisi ollut lopputulos? Oma veikkaus: 11,5 – 12,0.

2.muisto
Samaisen 3-vuotiskilpailun loppukilpailu mailin matkalla. At Risk on siis 20-metrin takamatkalla. Ohjissa Heikki Korpi. Keula vetää suomenennätysvauhtia – siis kuuttatoista. Heikki istuu kuin sfinksi At Riskin rattailla viimeisessä parissa. Keula kaartuu takasuoralle, juostu vajaa kilometri. Vieressäni seisova kaveri tokaisee minulle: ”Ei taida At Risk tullakaan tänään!” Vastaan hänelle: ”Kuule, At Risk tulee heti kun Heikki niin haluaa.” Saman tein Heikki vetää oikeasta ohjasta. Tämän jälkeen radalla näyttää liikkuvan vain yksi hevonen. At Risk paiskaa keulaan kahdeksannesta parista ulkoa alle 300 metrin matkalla. Tämän jälkeen At Risk laskettelee pintakaasulla maaliin. Loppuaika taas 15,6.

3. muisto
Jo usein mainittu syksyn Euroopan mestaruuslähtö 5-vuotiaille. Voittaja Suomessa syntynyt Rocky. Tämän näin televisiosta. Kolmivuotislähdössä At Risk ottaa täydellisen pysähdyslaukan ja jää yli 100 metriä. Pekka Korpi lähtee jostakin syystä kuitenkin takaa-ajoon. Vastassa on sentään Ruotsin parhaat 3-vuotiaat. Ne näyttävät loppumatkasta lähinnä pujottelukepeiltä kun At Risk kiitää voittoon ajalla 14,4. Todellinen vauhti laukan jälkeen siis 12-pinnassa.

4.Muisto
Killerin Eliitti 1982. At Riskin 4-vuotiskausi oli ollut täysi pettymys. Keuhkot eivät pelanneet kunnolla. At Riskin todellisesta kapasiteetista nähtiin enää vain yksi väläys. Se oli nyt. Keystone Patriot oli uransa ja maailman huipulla. Ori johti viimeisessä kaarteessa. At Risk paiskasi peesistä ohi kuin pikavene ohittaa reimarin ja voitti suvereenisti! Tästä seurasi kutsu Elitloppetiin, jossa jo vaisu At Risk juoksi ennätyksekseen jääneen 13,3.

Koskaan ennen enkä jälkeen ole nähnyt hevosta joka olisi ikätovereihinsa nähden niin täydellisen ylivoimainen. Nyt kun taso on noussut valtavasti, en usko että näenkään.

Muistini voi hyvinkin pettää ja At Risk oli jo juossut tuon 14,4 kun tuli Mikkeliin?
Voi olla. Mutta näin sen muistan kuin edellä kirjoitin.

Kiitti PJKlle viestistä, joka ei missään tapauksessa ollut pilkunviilausta vaan lähinnä osoitus hölmöydestäni : miten saatoin sekottaa Viskun ja Eroviskun. Muistan kuin eilispäivän tämän lyhyellä paremmin viihtyneen tolppakoneen putken päättymisen eli Teivo, kerroin 1,2, täysi voltti, ulos kolmannelle jääminen ja maalissa kolmas. Mitä Valtti-tallin vauhtikoneeseen tulee niin toki oriilla oli startteja jo ennen Vermon kanuunajuoksua, mutta vasta siinä se tuli kaiken ravikansan tietoisuuteen eli parrasvaloihin. Muistaakseni Esa Vaahtera ajoi mustanruunikon ensimmäisen startin. Keväässä kuitenkin Vermon juoksun pitäisin vaikka oudolta tosiaankin tuntuu, että Euroopan 5-vuotisloppi olisi ollut jo silloin, sillä yleensähän tällaiset startit ajetaan syksymmällä. Taitaa muistini tehdä jossain kohtaa tepposet. Arnie`s Aimin huima täysvolttiaika, oli se sitten 14,6 tai kymmenystä heikompi, oli aikanaan veret seisauttava suoritus. Muistan elävästi kuulleeni ajan autoradiostani ja sen seurauksena minun oli pysäytettävä auto ja lähteä uudelleen ajamaan vasta hetken rauhoituttuani ja ihmeteltyäni uutta ennätystä. Usein ryhmissä alussa räyhänneelle oriille saattoi itse asiassa voltti sopiakin paremmin, sillä näissä se ei ainakaan vetänyt itseään tukkoon 09-avauksilla vaan jaksoi jopa täydenkin matkan. Ja vielä At Riskiin. jos joku muistaa näitä At Riskin edesottamuksia etenkin uran 3-vuotiskaudelta niin olisi upeaa jos viitsisitte tänne jotain raapustaa. Olenko oikeassa jos sanoisin oriin ensimmäisen tappion tulleen Tanskan reissun seurauksena, jolloin finaali oli liikaa voitetun karsintalähdön jälkeen ? Ja vielä erittäin suurella varauksella, että kuskina olisi tuolloin ollut Allan Korpi ? Taitaa mennä jo liian nostalgiseksi ja epärealistiseksi. Aika tekee muistille kummia, mutta silti : menneitä on hienoa muistella, mutta "At Riskin" sanoin, Raviurheilu on nyt parempaa kuin koskaan. Silti kaipaan silläkin saralla 70- ja 80-luvun tunnelmaa ja olen onnellinen saatuani aikoinaan kokea sen.

Kiitos Lassi Sinulle neljästä muistostasi liittyen At Riskiin. Näin selvisi sekin, että At Riskin Vermon kanuunajuoksu oli syksyn satoa vaikka niiiiiiiiin mielelläni olisin sen kevääseen sijoittanut.

Vermon sivuiltahan se selvisi : 1983 Arnie`s Aim täydestä voltista 14,7, joka vielä kaiken kruunuksi oli ME. Ei ihme, että autoni pysähtyi ja kuskille paussi ja ihmettelytauko.

Muistelisin myös At Riskin hävinneen Tanskan finaalissa vanhempia vastaan Allanin ajamana. Joko karsinnassa tai finaalissa joku statisti saattoi kiusata - tai niin ainakin muistelisin suomalaisen median asiaa kuvanneen.

Tuo vuoden 1980 loppuvuosi näyttäisi olleen Vermossa melkoista tykitystä. Vermon kotisivujen perusteella saa käsityksen että allalistatut tapahtumat olisivat olleet eri viikonloppuina, mikä sai minut jo epäilemään tuota EM-ravipäivän keväistä ajankohtaa, vaikka se muuten oudolta tuntuikin:

Elokuussa Finlandia.
EM-ravit, joissa siis At Risk on myös juossut.
Derby.
Kultakenkä.

Vuonna 1981 Finlandia ja Kultakenkä olivat jo muistaakseni samana viikonloppuna syyskuun loppupuolella.

Itse olin katsomassa v. 1980 Billy the Kidin derbyä, kun sattui serkkupojan rippijuhlat samalle päivälle. Lajiin Vermon myötä voimakkaasti innostunut setäni hyödynsi meikäläisen alibina - piti lähteä viemään maalta tullutta kummipoikaa raveihin, ja jättää rippikahvittelut väliin. Kiirehdittiin rippikirkosta vaatteiden vaihtoon ja lähdettiin taksilla Vermoon. Vermo oli pienpelurille raskas paikka, kun ei voinut pelata 2mk:n kaksareita. Muistaakseni Tilleri ja J.Kontio pelastivat pelipäivän, kun joku ronski 10-kertoiminen pari osui vitosella.

kiitos. Hienosti kerrottu ja kirjoitettu muistelo!

Lisää näitä. Ja tottkai muille myös kiitos. Mielenkiintoinen ketju. Ikä ei anna myöden kommentoida näitä tapahtumia. =)

Mukavahan näitä on muistella. Juuri nuo Mikkelin haamujuoksut mielessä aikanaan varasin tämän nimimerkin.

Kun kirjoittelin juuri mitään tarkistamatta, jälkitarkastus osoittaa yllättävän vähän virheitä.
At Riskin loppuaika voltista ei voinut olla 15,6 kun sukuposti ilmoittaa At Riskin ennätykseksi 15,8 voltista. Ja taisi se autolähtö päätyä aikaan 15,4 eikä 15,6 kun tarkemmin muistelen. Mutta ihan pikkujuttuja.

Minullekin on jäänyt mieleen että At Risk hävisi Tanskassa loppuvuonna Allanin ajamana. "Ei ollut niin riski kuin tavallisesti", muistelen Allanin kommentoineen.

Keystone Patriotista, jonka mainitsen muistelossani sen verran, että kyllähän "Patu" oli kokonaisuutena parempi hevonen kuin At Risk. Sen kertoo voittosumma ja kansainväliset menestykset. Taitaa olla kansainvälisillä voitoilla mitattuna kaikkien aikojen menestyksekkäin suomalaisen omistama ja valmentama ravuri?

Liekö ollut Patulla huono päivä silloin Killerillä koska mieleeni on jäänyt miten helposti At Risk sen kiersi. Ei Patua reimarina käyttänyt mikään muu hevonen koskaan ennen eikä jälkeen. Ja maata pitkin se At Risk myös meni.

Samaan aikaan kuin tuo vauhtimylly Arnie's Aim juoksi, ratoja hallitsi myös yksi kaikkien aikojen väriläiskä Paavo Lahti ja Paavin Poika (Timo Soini ei taitaisi tuon nimistä hevosta ostaa?).

Kerran haastattelussa Paavolta kysyttiin, mikä hevonen voisi Paavin Pojan voittaa. Paavo vastasi: "Meistä ei tule ohi kuin Arnie's Aim".

Jankutan vielä muutaman rivin oriista At Risk. Kuten Lassi Lappalainen edellä kertoikin oli mustanpuhuvan 4-vuotiskausi täysin vajaa lähinnä terveydentilan vuoksi. Varsavuosien jälkeen hevonen teki kuitenkin uuden tulemisen ja verkkokalvoilleni piirtyy lähtemättömästi Teivon Suurmestaruus -82 tai-83, jolloin ori voitti sekä lauantaina että sunnuntaina lopettaen molempina päivinä viimeisen kaarteen ulkona kiertäen 10,0. Tällaiset lopetukset olivat siihen aikaan aivan sensaatiomaisia vaikka matkavauhti sitten hiljainen olisi ollutkin. Elitloppetkin tuli koettua vaikka ori statistiksi siellä jäikin. Edelleen Lassi kirjoittaa At Riskistä täyden totuuden, ettei ole koskaan nähnyt ketään niin ylivoimaista ikäluokassaan. Tämä on totta, sillä esim. Suomessa syntyneiden parhaimmisto Tini Boyn ja HJ Speedin johdolla olivat muutamissa yhteisissä juoksuissa kuin kylmäverisiä tämän Valtti-tallin omistaman oriin rinnalla. Myös vertaus aikansa ehdottomaan huippuun, Keystone Patriotiin, on oikea, sillä olihan "Patu" selvästi parempi hevonen useimmilla mittareilla mitattuna kuin At Risk. Tästä huomaammekin, ettei mieleenpainuvimman ja loistokkuudessaan upeimman ravurin tarvitse olla absoluuttinen maailmanhuippu tai edes aikansa isojen kisojen moninkertainen voittaja vaan jostain muusta syystä suurien tunteiden ja ehkäpä lunastamattomiksi jääneiden lupauksien antaja. At Risk antoi niitä lupauksia 3-vuotiskaudellaan, mutta ne eivät terveyden vuoksi myöhemmin koskaan realisoituneet. Olen nähnyt aikoinaan livenä ja nyttemmin ruudulta yhteensä 75.000 - 110.000 lähtöä ja vaikka osaomistamiakin hevosia on matkan varrella nippu ollut niin minulle se suurimpien tunteiden antaja raviradoilla on kuitenkin ollut lennokkaasti ravannut At Risk.